Perjantai-illan tokoilut

Meillä on innokas koira. Vierellä seuraaminen, käännökset ja perusasento menivät hyvin, jopa hieman edistäen. Tällä viikolla kotiläksyksi tuli tehdä lisää käännöksiä niin, että koira pysyy koko ajan vasemmalla puolella.

Tokosta on kyllä selvästi ollut hyötyä ainakin meille ihmisille. Osaamme nyt ottaa huomioon sellaisia asioita, mitä ennen emme ajatelleetkaan. Esimerkiksi palkitseminen on tarkkaa ja nopeaa puuhaa eikä palkkaa saa antaa jos asento on hieman väärä. Ja tosiaan ne asennot pitää olla kunnossa. Ei riitä että koira tulee sivulle istumaan, vaan koiran pitää tulla sivulle istumaan niin, että sen tassut ovat samalla linjalla ihmisen jalkaterien kanssa ja istuma-asennon pitää olla suora. Ja tämä on vasta alkua!

Jos Ruskasta ei koskaan tule toko-valiota, ainakin se osaa kuitenkin perustottelevaisuuden (ja me osaamme sitä sille opettaa). Periaatteessa meille on ihan sama, mikä sen koiran asento siinä vieressä on, kunhan se siinä on. Tuomarit tuskin ajattelevat näin. Täytyy siis meidänkin tehdä parhaamme ja vaatia koiralta sitä oikeaa asentoa, muuten jo pelkkä yritys toko-koirasta on alun alkaenkin tuhoon tuomittu.

Ruska vähän riehaantui eilisessä tokossa, kun toinen koira pääsi leikkimään lelulla ja murahteli salin toisesta päässä hieman. Koiramme oli inissyt jo jonkin aikaa väsymystään ja turhautumistaan. Lopulta Ruska menetti malttinsa, sen niskakarvat nousivat pystyyn ja se rupesi haukkumaan ja rimpuilemaan hihnassa. Toko-opettaja tuli lepyttelemään koiraa, mutta se ei auttanut. Lopulta nakki ja "istu" -komento tehosivat ja Ruska unohti heti koko riehumisen. Koiramme on vähän sellainen... Onneksi harhauttaminen toimi ja sen jälkeen Ruska oli ihan kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan. Voisikohan tällaisessa tilanteessa tehdä jotain enemmän? Itse yritän pysyä mahdollisimman rauhallisena, jopa välinpitämättömänä, jotta Ruska ei ainakaan saa minun käytöksestäni lisää pontta riehunnalleen.

Eilen televisiossa Hauskoissa kotivideoissa näytettiin "hauska" video, jossa iso musta rottweiler murisi omalle peilikuvalleen. Näytteli oikein hampaitaan! Ja mitä tekivät ihmiset? Tietenkin kyselivät korkealla äänellä "mikä siellä on, kuka se siellä on?". Siinä oli oikein esimerkkitapaus siitä, miten ihminen voi omalla käytöksellään tukea koiransa aggressiivisuutta muita koiria tai yllättäviä tilanteita kohtaan. Joskus jopa ei:n huutaminen kovalla äänellä voi merkitä koiralle sitä, että ihminen on mukana tässä hommassa, se huutaa ja haukkuu minun kanssani tuolle peilin otukselle tai vastaantulevalle koiralle. Joskus koira on niin sekaisin, ettei siihen saa mitään kontaktia. Silloin ei:n huutaminen menee joka tapauksessa kuuroille korville. Tällaisessa tilanteessa ihmisen pitäisi mahdollisimman eleettömästi perääntyä koiran kanssa paikalta, yrittää saada koiran huomio johonkin muuhun ja palkita se oikeasta käytöksestä, eli nätisti hiljaa istumisesta tai toisen koiran ohittamisesta riehumatta. Usein palkkio on parempi motivaattori koiralle, kuin rangaistuksen pelko. Jostain koirakirjasta luin osuvan esimerkin siitä, miten rangaistuksen pelko ei toimi ihmisilläkään: Autolla ajetaan usein ylinopeutta, vaikka tiedetään että sakot voi napsahtaa koska tahansa. Sakkojen jälkeen vannotaan ettei enää koskaan, mutta parin viikon kuluttua sitten taas painetaan kaasua vähän enemmän. Rangaistus on unohtunut ja kiire ja vauhdin hurma valtaavat mielemme. Entä jos rangaistuksen sijasta saisimmekin rahaa siitä, että ajaisimme liikennesääntöjen mukaan? Aikamoinen motivaattori ajaa oikein!

Löysin äsken nukkuvan koiran nojakeinutuolistamme. Se ei ole koskaan saanut olla siinä eikä sitä ole edes pidetty siinä sylissä. Mutta siinä se vaan oli. Mokomakin sohvanvaltaaja.