Punkki!

Hyi yök! Rapsuttelin eilen Ruskaa kaikessa rauhassa, kun käteeni osui jokin patti. Mietin, oliko Ruska saanut itseensä pihkaa Lapin reissullaan, mutta pattipa paljastuikin punkiksi! Rynnimme saman tien suuren inhon vallassa apteekkiin ostamaan punkkipihtejä. Ampulleilla koiran iholle annosteltava karkoitusaine sen sijaan odotti kiltisti koiralaatikossa käyttöönottoaan. Emme halunneet antaa sitä samaan aikaan viime viikolla annetun madotuksen kanssa, joten nyt sitten kärsimme seurauksista. Matolääkkeet ja punkkikarkotteet ovat kovia myrkkyjä eikä niiden yhteisvaikutuksista ole meillä mitään tietoa.

Laskeskelimme, että punkin oli täytynyt tarttua Ruskaan viimeisimmällä lenkillä, joka oli suuntautunut naapuruston perimätiedon mukaan punkkipitoiseen kosteaan ja ruohikkoiseen metsään. Vaaralliset borrelioosit sun muut eivät siis kaiken järjen mukaan ole ehtineet vielä tarttua Ruskaan, siihen kun menee punkista riippuen tunteja tai jopa muutama vuorokausi (olettaen että punkki on taudinkantaja).

Punkit ovat levinneet vuosi vuodelta pohjoisemmaksi. Nyt niitä on Oulu täynnä, olen kuullut jo useiden koirien kantaneen mukanaan näitä ällövieraita kotiinsa. Ja nyt on vasta toukokuu! Äskenhän täällä oli vielä lunta!

Punkkien irrotuksesta on monenlaista tietoa liikenteessä. Vanhanaikainen hukuttaminen tai rasvaus eivät ole hyviä keinoja, sillä punkki saattaa tukehtuessaan oksentaa taudinaiheuttajia koiraan. Nykyään punkit poistetaan pihdeillä, jotka asetetaan punkin tyveen aivan kiinni ihoon. Jotkut suosittelevat punkin ruuvausta ulos, meidän apteekin täti sanoi että se pitää vetää tiukasti ja päättäväisesti ulos suoraan.

Ruskasta punkki lähti pienen karvatupon kera. Poistokohtaan jäi pieni punainen jälki, jonka desinfioimme. Ruska sai myös selkäänsä karkoitusaineet, joiden pitäisi estää uusien punkkien kiinnittyminen. Lenkkien jälkeen olisi syy kuitenkin tarkistaa koiran turkki kaiken varalta, Ruska kun yleensä luuhaa kaikki pusikot ja pensaat huolella. Puremakohtaa ja koiran vointia pitää vielä seurailla muutama viikko.

Netin syövereistä on noussut esille myös ajatus valkospulin punkkeja karkottavasta voimasta. Taitaa meilläkin tästä eteenpäin tipahdella koiran kuppiin kynsi jos toinenkin.

Julistan sodan punkkeja vastaan alkaneeksi!

Huoltotoimenpiteiden käytännöstä

Kerronpa teille hammaspesusta. Ruskalle kylppäri on kiellettyä aluetta. Tämä tarkoittaa sitä, että sinne ei mennä ilman erityistä syytä. Usein syy on ei_niin_mieluinen helmapesu tai kokovartalopesu. Toisinaan syy on myös hammaspesu.

Jos leikkiessä pallo vierii kylpyhuoneeseen, kysyy Ruska katseellaan luvan käydä hakemassa sen sieltä. Emme todellisuudessa ole tiukkoja tällaisten sääntöjen suhteen, Ruska vain on luonteeltaan hyvin tottelevainen ja rajoille uskollinen.

Säädellyn kylpyhuonekulkuluvan takana on ajatus siitä, että suihkuun ei kaivata koiran kakkatassujen jälkiä. Toinen syy on se, että kylpyhuoneessa voi olla pesuaineita ja kodin putkimiehiä, joiden nauttiminen voisi olla kohtalokasta koiralle. Se, että koira ei pääse ihan joka paikkaan, voi myös helpottaa koiran ymmärrystä siitä, että hän ei ole marssijärjestyksessä se ensimmäinen. Tämä tosin on vain minun omaa päättelyäni.

On huvittavaa, että kylppäriä kaihtava koira kulkee edellämme oma-aloitteisesti keveästi kipitellen kylpyhuoneeseen, kun ihmiset alkavat puhua hammaspesusta. Koira maiskuttaa ilmaa ja odottaa kananmakuisen hammastahnan levitystä suuhun kaksiharjaksisen hammasharjan avulla. Ihme hommaa, sanon minä.

Maiskis, sanoo Ruska.

Kaikissa huoltotoimenpiteissä on meillä käytössä palkkiojärjestelmä. Koira saapuu kutsusta paikalle ja tajuaa, että tilanne on mennyt siihen, että esimerkiksi kynnet on leikattava. Toimenpide ei ole koiralle mieluinen, mutta se suostuu yhteistyöhön tietäen, että riittävä palkkio on tulossa. Näytämme Ruskalle herkkupalaa, jonka hän saa, jos antaa meidän ensin suorittaa tehtävämme. Kynsien leikkuun ollessa kyseessä koira siis menee itse kiltisti kynsienleikkuuasentoon, hieman jännittyneenä ja takajalat täristen tosin. Toimenpiteen jälkeen Ruska pomppaa nopeasti pystyyn jälleen kerran jo valmiiksi ilmaa maiskuttaen ja rynnii makupalan luokse. Win win sitouation.

ERI

Näyttelyt on nyt näytelty. Emäntää jännitti hirveästi. Ruska kilpaili avoimessa luokassa yllättäen velipuolensa kanssa. Kehäkäyttäytyminen sujui mallikkaasti ja tuomari sanoi Ruskasta (Mudpaw's Firetail) seuraavaa:


Hyvätyyppinen, hyväkokoinen uros, hyvä pää mutta väri saisi olla puhtaampi ja ilme parempi, hyvä kaula ja selkälinja, hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät etu- ja takaraajat, hyvät liikkeet, hyvä turkki, hyvä luonne. 


Isännän poistuessa kehästä Ruskan kanssa, kiirehti kisaa vierestä seurannut koiraihminen sanomaan, että Ruska on erittäin kaunis koira. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka sertimittelöt jäivätkin meidän kohdalla seuraavaan kertaan.

Emme jääneet kiireiden takia seuraamaan kisaa loppuun asti, mutta kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli.

Sen verran pitää vielä kertoa, että eilen fiksusti kauneuskilpailut unohtaneena päätimme lähteä etsimään korvasieniä. Koira juoksi metsässä onnellisena, imi itseensä nuotiontuoksuja ja pyöri vihertävässä kakassa niin, että vaalea kauluri muuttui koppuraiseksi ja ei_enää_niin_valkoiseksi. Isännän mielestä se oli hyvä merkki.

Sieniä ei löytynyt.

Ps. Puhtaampi väri? Parempi ilme?!

Ulvo

Niinhän siinä kävi, että saimme kuin saimmekin ilmoitettua Ruskan kauneuskilpailuihin. Kerroin seuraavana päivänä tekosistamme koiraherralle. Se otti asian raskaasti. Emme olleet kuulemma kysyneet herralta etukäteen, haluaisiko hän osallistua kilpailuihin tai onko hän ylipäätään vapaa kyseisenä viikonloppuna. Ramppikuumetta sanon minä. No can do. Tehty mikä tehty. Kokeilemme onneamme täällä 20.5.2012.

Kurakelit ja madallettu koiramalli eivät sovi yhteen, joten Ruskan kevät on täyttynyt jälleen lähes joka lenkin jälkeisistä helmapesuista. Koira kipittää jo iloisesti kylpyhuoneeseen, kun sana helmapesu mainitaan. Kerran koiran luotaantyöntävään olemukseen kyllästyneet ihmiset päättivätkin helmojen sijasta pestä koko koiran. Ruska masentui siitä moneksi päiväksi ja tuskin halusi edes lenkille, kun sadekeli ja mahdollinen uusi nöyryyttävä kokovartalopesu kummittelivat ajatuksissa. Nyt tilanne on kuitenkin normalisoitunut ja Ruskakaan ei haise enää niin pahalle. Uusi pesu on kyllä edessä ennen näyttelyitä.

Emännän kotiutuminen itärajan väärältä puolelta teki Ruskan iloiseksi. Lisääntynyt yksinolo oli alkanut vaivata seurallista koiraamme ja vuorotyöläis-naapuriltamme oli tullut ilmoitus haukunnasta ja ulvonnasta. Isäntä yritti tehdä parhaansa ja vietti kaiken vapaa-aikanasa Ruskan kanssa - otti sen mukaan moottoripyörätallillekin, jossa Ruska niitti mainetta kuuluisana tallikoirana. Yksinolo oli kuitenkin pitemmän päälle kurjaa ja emännän oli korkea aika palata takaisin laumansa luokse. Nyt ei ole Ruskallakaan ollut aihetta ulvoon. Paitsi sitten, kun emännän kesätyöt alkavat.

Mister Corgi 2012

Emme ole käyneet Ruskan kanssa koskaan koiranäyttelyssä. Ruska on niin komea koira, ettei sitä missään näyttelyissä tarvitse todistaa. Vai onko asia sittenkään ihan niin?

Unelmissani astelemme ensimmäiseen koiranäyttelyymme tyynen rauhallisina, nokka vienosti pystyssä. Ruska tuhahtelee muille koirille ja kuopii maata sen merkiksi, että game is on. Se kävelee sulokkaasti ja keveästi tuomarin editse yhtään vetämättä ja seisoo upeasti näyttelypöydällä sekä antaa tuomarin kopeloida kaikki paikat siitä yhtään hermostumatta. Se tuijottaa asentojonossa nakkia täydellisen keskittyneenä ja saamme heti ensimmäisellä yrittämällä kaikki mahdolliset sertit ja näyttelyn komein koira -tittelit. Tuomari kysyy, miksi emme aikaisemmin tuoneet tällaista kultakimpaletta näyttelyihin. Vastaamme, että puskien haistelu ja metsälenkit ovat vieneet kaiken aikamme ja vasta nyt löysimme kalenteristamme vapaan kohdan näyttelylle. Halusimme myös antaa muille koirille mahdollisuuden menestyä ennen kuin itse aloitimme kilpauran. Meistä otetaan kuva koiralehteen: "Sensaatio on syntynyt!"

Todellisuus lienee raadollisempi. Ruska ei ole tottunut näyttelyihin ja se varmaan stressaa tilannetta tosi paljon. Ympärillä on paljon koiria ja hajuja. Se vetää remmissä, haukkuu muille koirille ja sinkoilee ympäriinsä. Sen juuri pesty pörröinen turkki likaantuu mudasta ja se yrittää näykkäistä tuomaria, joka kehtaa tarkistaa, että kaikki on kunnossa haarovälissä. Osallistumisemme hylätään ja saamme porttikiellon näyttelyihin.

Nyt olisi pari kuukautta aikaa valmistautua Oulun seudulla pidettäviin koiranäyttelyihin. Se on nyt tai ei koskaan. Mielenkiintoista olisi saada jonkinlainen arvio Ruskan ulkomuodosta sekä samalla tavata muitakin corgeja taas pitkästä aikaa. Saisimme myös nähdä, onko tuomari kenties puusilmäinen idiootti vai harvinaisen fiksu ja todellista komeutta arvostava koira-asiantuntija. Meni syteen tai saveen, olisimme jälleen yhtä kokemusta rikkaampia. 

Rallytokoa!

Ilmoitimme Ruskan juuri isäntänsä kanssa rallytokoon. Kurssiin on vielä aikaa, se alkaa vasta 19.2, mutta jo nyt voi aloittaa henkisen valmistautumisen rallimeininkiin.

Kurssi tulee hyvään saumaan, sillä itse olen kolme kuukautta Pietarissa ja Ruskalla on kotona vain yksi lenkittäjä tämän aikaa. Pitkän työpäivän sattuessa kohdalle aikoo Ruskan isäntä kuitenkin palkata 4H kerholaisen viemään koirulin ulos.

Täällä rajan toisella puolella on kova ikävä karvaista koiraherraa. Olo on jotenkin väsynyt, ihan kuin jotain puuttuisi. Mitäköhän...

Pikku-Ruska ja muita mietteitä

Täysin varma en voi olla, että tässä kuvassa emän hännän kanssa päiväunille mennyt pentu on Ruska, mutta posken vaaleat kuviot viittaavat siihen vahvasti. Pentueen muut koirulit ovat tummempia kasvoistaan. Kuvan on ottanut Ruskan kasvattaja.

Juttelimme eilen Ruskan isännän kanssa, josko Ruska saisi kaverikseen toisen koiran. Päädyimme ehdottomaan ei:hin. Kaksi koiraa tuo mukanaan tuplasti vaivaa, kun taas koiraonnen ja koirarakkauden määrä tuskin voi tästä enää kasvaa. Silti aloin muistella Ruskan pentuaikaa tippa silmässä. Kaikessa rankkuudessaan ja sydämentykytyksissään se oli mahtavaa aikaa!

Vietimme Ruskan kanssa kesälomaa kotona ja opettelimme talon tavoille. Aloitimme kasvatuksen heti, mutta pienissä arkisissa asioissa sen kummemmin stressaamatta koiraa liikaa. Tillit tosin saivat ensimmäisinä kotipäivinä lähdöt juurineen parvekkeen kukkalaatikosta. Eipä siinä mitään. Ylipuutarhuri on sen jälkeenkin tehnyt omavaltaisia päätöksiä kasvillisuuden olemassaoloon liittyen. Sehän on parasta koiranelämää!

Ruska tuli meille reilut kaksi ja puoli vuotta sitten. Pentu oli pieni ja suurikorvainen, jotenkin pikkuvanha ja tosikko luonteeltaan, mutta kuitenkin hyväntuulinen ja reipas. Ruska totteli meitä alusta alkaen hämmentävän uskollisesti. Kehuimme sitä paljon.

Heti alusta lähtien matkustelimme Ruskan kanssa paljon ja veimme sitä jännittäviin uusiin paikkoihin. Se sopeutui kaikkeen hyvin ja luotti meihin ihan täysillä. Pitkät automatkatkin menivät selällään korsaillen.

Pikkuhiljaa opimme tuntemaan Ruskaa paremmin, sen luonne kehittyi. Huomasimme että se on periksiantamaton jössikkä, joka uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Kävimme joskus lenkillä tiukkoja keskusteluja siitä, saako hihnassa vetää tai saako sitä repiä. Joskus jouduin kantamaan pennun kotiin raivosta tihkuen. Koskaan en kuitenkaan antanut periksi ja koulutin kaikella rakkaudella. Lopulta murkkuikä meni ohi - luojan kiitos.

Kävimme paljon koirapuistoissa ja yritimme kasvattaa Ruskasta sosiaalista eläintä. Pentutapaamiset olivat villejä ja tykättyjä tapahtumia. Corgin ego kuitenkin lopulta voitti ja nykyään emme voi tavata vieraita leikkaamattomia uroksia ollenkaan. Poikkeuksena pentuajoista mukana ollut etälauman Tilkku, jolle Ruska alistuu ilmanmuuta.

Tuhmuuksilta ei vältytty meidänkään laumassa. Yksien kenkien korossa on vieläkin neulanterävien hammaspiikkien jäljet. Ja yksi kirja oli kerran kotiin tullessani luettu. Muuten eroahdistusta Ruska osasikin purkaa omiin leluihinsa ja suurilta remonteilta säästyttiin.

Aina Ruska on ollut rento ja rempseä. Se ei turhia hötkyile ja sen kanssa on helppo ja ihana elää.

Koiran ottaminen oli suuri päätös ja mietin sitä aikanaan paljon ja perin pohjaisesti. Vastuu on valtava. Ei riitä, että koiralla riittää ruokaa, vaan se on myös lenkitettävä ja pidettävä muutenkin hyvässä kunnossa. Se on opetettava yhteiskunnan tavoille ja sille on tarjottava paljon aikaa ja rakkautta. Se on käytettävä aamulenkillä, vaikka itsellä olisi maailmanlopun oksennustauti. Sitä ei voi ikinä jättää yksin koko päiväksi. Sitä ei saa karkuuttaa tai päästää vapaaksi paikassa, jossa se voi satuttaa itsensä tai tehdä itse jotain pahuuksia. Se pitää kouluttaa. Sen kanssa pitää harrastaa. Sille pitää jutella ja sitä pitää paijata. Se on otettava huomioon aina jokaisessa elämänvaiheessa ja päätöksissä.

Silti olen vakuuttunut, että teimme oikean päätöksen. 

Mietin tässä ääneen eräs päivä, että olisin varmasti paljon vihaisempi ihminen, jos minulla ei olisi koiraa. Kukaan ei voi olla huonolla tuulella pitkään, kun jaloissa pyörii tuollainen hauskannäköinen viaton karvapötkylä. Kaiken vaivan vastapalkkana saan Ruskalta jotain sellaista, mitä ei sanoin voi kuvata. Se yksinkertaisti tekee minusta onnellisemman ihmisen.

Kauheaa jättää blogi kesken niin, että viimeiset tekstit kertovat "vihaisesta" koirasta ja muuttoahdistuksesta. Koiraelämämme on vain muuttunut niin rutinoituneeksi, ettei mitään uutta kerrottavaa ole kesän jälkeen ollut (lue: emäntä on laiskotellut).

Nytpä kuitenkin aktivoiduin ja ajattelin jakaa tietoiskun Ruska-herran rutiineista.

• Aamuherätys tapahtuu usein niin, että kellon soidessa Ruska tulee antamaan emännälle pusun. Riippuen aamuisesta tokkuran tasosta ehdin joskus väistää sen. Useimmiten en.
• Aamupala täytyy saada pian heräämisen jälkeen. Useimmiten se muistetaan antaa.
• Aamulenkki on useimmiten päivän lyhyin mutta sitäkin tärkeämpi. 
• Päiväunet ovat pitkät ja perusteelliset. Ne ovat hyvien yöunien jatke.
• Päivälenkki on keskipitkä ja ajoittuu usein iltapäivään.
• Iltaleikit sisältävät pallon heittoa, narun vetämistä, etsimistä ja Rasmus-nallen riepottelua. Tärkeää ajanvietettä. 
• Välilenkki käydään vetäisemässä, jos siltä tuntuu.
• Iltapala on päivän tärkein ateria. Nälkä iskee usein illalla tasan yhdeksältä. Ei yhtään aikaisemmin, ei sekuntiakaan myöhemmin. 
• Iltalenkki on pitkä iltareippailu ennen nukkumaan menoa. Joskus käydään metsässä vapaana juoksemassa tai koirapuistossa. Joskus väli- tai päivälenkki on se päivän pisin ja iltalenkki on vain korttelin kierto.
• Iltahalit tarkoittavat hellää sylihetkeä ennen nukkumaan menoa. Halien jälkeen Ruska raahaa ison Rasmus-nallen omalle paikalleen ja käpertyy sen kanssa yöunille. 

Kesästä selvittyämme puhalsi ydinlaumaamme uudet tuulet. Emäntä aloitti opiskelut vähän pohjoisempana ja viikot pirstaloituivat. Ruska kulkee joskus pohjoisessa mukana mutta selvästikin viihtyy paremmin kotosalla, vaikka joutuukin olemaan tavallista enemmän yksin. Keväällä tilanne muuttuu vielä astetta huonompaan suuntaan, kun emäntä lähtee 90 päiväksi ulkomaille. Olemme ajatelleet palkata 4H-kerhon dogsitterin Ruskalle seuraksi niille päiville, jolloin se joutuisi olemaan liian kauan yksin. Muuten tilanne on vain kestettävä. Ruska on kuitenkin osottautunut erittäin joustavaksi ja sopeutuvaiseksi koiraksi, joten eiköhän kevät suju hyvin.

Lauman ollessa kasassa Ruska selvästi on onnellisimmillaan. Se makaa sohvalla meidän molempien päällä ja antaa karvaisia koirapusuja varkain. Pthyi.

Muuttoahdistus

Olemme muuttamassa puolentoista kilometrin päähän nykyisestä asunnostamme. Lenkkeilyhoodzit säilyvät osittain samoina, mutta lisäksi saamme mahtavat pururadat ja omakotitaloalueet käyttöömme. Uuden olohuoneemme ikkunat ovat corginmentävät eli niin matalat, että jopa töppöjalkamme näkee ulos ja voi näin ollen haukkua jokaista vähänkään epäilyttävää naapuritalon pihalla kulkevaa ihmistä.

Ruskalla ei ole hajuakaan ensi viikon tapahtumista. Se voi muuton jälkeen kokea jopa muuttoahdistusta ja ikävöidä vanhaan kotiinsa vahvasti. Toisaalta Ruska on aina ollut enemmän kiinni meissä kuin paikoissa. Koti on siellä missä porukat ovat. Yksinolo uudessa kodissa sen sijaan voi alkuun olla pelottavaa.

Minulla muuttoahdistus johtuu ihan muista asioista. Esimerkiksi se vähän jännittää, että pakkausta ei ole käytännössä vielä aloitettukaan.

"Me ollaan vuos asuttu täällä enkä oo ikinä nähnyt noin vihaista koiraa"!

Huusi meille hetki sitten nainen koiransa kanssa.

Sateen tainnuttama Ruska-herra käveli rauhassa hihnassa kanssani aamulenkillä. Vastaan tuli vapaana oleva emäntä koiransa kanssa. Tässä tapauksessa kyseenalaistan nimen omaan emännän vapaanaolon, vaikka koirankaan käytöstavat ei sen kummoisemmat olleet. Taisi välikohtauksen jälkeen kuitenkin koira hävetä enemmän emäntänsä käytöstä kuin päin vastoin. Pidin Ruskan lyhyellä narulla ja lähdin kaartamaan pariskuntaa ohi, kun vapaana ollut koira (olisiko ollut cairnterrieri) tuli moikkaamaan Ruskaa.

Ruska ei ole tottunut hihnalenkillä tapaamaan koiria ja yllättyi turhan tuttavallisesta lähestymisestä. En tiedä kumpi murisi ensin, mutta molemmilla oli kyllä hetken kuluttua kurkkulihakset käytössä. Otin Ruskasta kiinni, mutta vapaana ollut koira ei väistynyt vaan kävi Ruskan päälle. Käskin naista ottamaan koiransa kiinni. Ruskan murina oli aika leimiä, ei mitään raivopäistä huutoa. Silti nainen aloitti minulle huutamisen.

"Me ollaan vuos asuttu täällä enkä oo ikinä nähnyt noin vihaista koiraa"!
"On laitonta pitää koiraa tällaisella paikalla vapaana. Pidä se kiinni niin tällaista ei pääse tapahtumaan".
"On laitonta pitää noin vihaista koiraa"!
"Pidä se koira kiinni niin tällaista ei tapahdu".
"En tiennyt että täällä voi liikkua noin vihaisia koiria".
"Pistä se koira kiinni".

Nainen huusi vielä pitkään peräämme. Tuli paha mieli. En edes viitsinyt selittää naiselle, miksi kyseinen välikohtaus oli ainoastaan hänen oma vikansa, ei hänen koiransa tai meidän. Onneksi kaksikkoa vastaan ei tullut talossamme asuva oikeasti vihainen amerikanbulldoggi, joka olisi pistänyt terrierin palasiksi sekunneissa.

Olemme opettaneet Ruskalle, että koirien kanssa sosialisoidaan ainoastaan koirapuistoissa ilman hihnoja. Silloin koirat saavat tutustua toisiinsa omin ehdoin, käyttää koirien kieltä ja juosta vapaasti ilman hihnoja - välillä karkuun, välillä jahdaten. Silloin koiran ei myöskään tarvitse kokea tarvetta suojella emäntäänsä yllättäviltä hyökkäyksiltä. Tästä syystä Ruska voi kokea uhkaavaksi sellaisen tilanteen, jossa se itse on kytkettynä ja vieras koira tulee naamaan kiinni ilman sen kummempia tutustumisia. Murisisin minäkin silloin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Ruska olisi vihainen tai pitokelvoton. Se tarkoittaa sitä, että Ruska on koira.

Jatkoimme kotia kohti Ruskan kanssa rauhassa.

Lain mukaan yli viisikuukautinen koira on pidettävä taajamassa kytkettynä aina. Piste. Poikkeuksia ovat koirapuistot ja aidatut piha-alueet. Silloinkin koiran on oltava omistajan valvonnassa, minkä minä mielelläni tulkitsisin myös niin, että koiran on toteltava peruskäskyjä. Taajaman ulkopuolella on koirien kiinnipitoaika 1.3 - 19.8. Kiinnipitoajan ulkopuolellakin koiran vapaanaoloon täytyy olla maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa. Laissa on kuitenkin pieni porsaanreikä. Taajaman ulkopuolella jopa kiinnipitoaikaan koira saa olla vapaana, jos se on välittömästi kytkettävissä. Eli käytännössä tottelevaisia koiria saa pitää metsässä vapaana kesälläkin, kunhan ne vain tulevat kutsusta luokse. Tämä siis vain silloin, jos maanomistajalta on saatu lupa koiran vapaanapitoon.

Lisää koirien kiinnipidosta voi lukea metsästyslaista ja järjestyslaista.

Valitettavasti koirien omistajien fiksuudesta ei ole säädetty Suomessa lakia. 

Kirppusirkus

Kesä on punkkareiden ja hyttysten aikaa. Koiran turkki imee itseensä mitä ihmeellisempiä ötököitä, jotka suurennuslasin alla näyttävät vähintäänkin alieneilta tai kauan kadoksissa olleilta cthulhuilta. Minä en onneksi omista suurennuslasia, mutta sitäkin vilkkaampi mielikuvitus toimii hyvänä kyseisen apuvälineen korvikkeena.

Tästä syystä astelimme eilen apteekkiin ja Oulun seudullekin rantautuneita punkkeja kohtaan rakennetun inhon vallassa ostimme kaupan kalleinta loishäätövalmistetta. Takaraivossa tietenkin jyskytti tieto Lapin lomasta ja siellä meitä verenmaku suussa odottavista hyttysarmeijoista, jotka oikein säästävät itseään koko kesäkuun, jotta pääsevät heinäkuussa upottamaan likaiset kärsänsä meidän etelänvetelien kananlihalle kylmettyneisiin ihoihimme. Pahimpia ovat ne yksilöt, joiden jalat ovat mustavalkoraidalliset. Raidoitus on varmasti merkki jostain supermyrkyllisyydestä tai ainakin vähintään jonkinlaisesta veljeilystä sen Cthulhun kanssa.

Kyseinen s**t*n*n kallis Bayvantic vet tehoaa siis myös hyttysiin, muut valmisteet eivät. Neljälle ampullille, joista jokainen tehoaa noin neljä viikkoa, hinnaksi tuli lähes viisikymmentä euroa. Kiva. Ostetaan taas vuoden verran ihmisille Euroshopperia ja Xtraa, jotta koira saa kesällä olla hyttysiltä rauhassa.

Kysymys kuuluukin: Miksei ihmisille ole kehitetty samanlaista ihon kautta vereen imeytyvää tuotetta, joka suojaa loiseliöiltä? Öttiäisten lisäksi tuote voisi pitää kaukana käyttäjästään myös kesäisin riesaksi asti villiintyneet känniääliöt, juoppohullut ja autoistahuutelijat.

Ai niin, mutta onhan minulla semmoinen. Sen nimi on Ruska.

Nakkipiilosilla

Ruska-herra on saanut viime päivinä etsiä nakkeja. Olemme vetäneet pihalla nakkia narussa satoja metrejä ja käskeneet Ruskan sitten etsiä hajujäljen varrelta löytyviä herkkupaloja. Koiruus tiesi heti, mistä on kyse! Maanpinnalla mutkittelevasta nenästä kuuluu tasainen puhina ja Ruska tepsuttaa varmoin askelin, takajalat samaan tahtiin pomppien, kohti nakkikätköä. On se niin taitava poika!

Jäljestys tekee koiralle hyvää. Se väsyttää sitä moninkertaisesti verrattuna tavalliseen lenkkiin. Ja väsynyt koira on onnellinen koira. Jäljestys väsyttää myös isäntäväkeä tuplasti. Täytyyhän ensin käydä ulkona tekemässä jälki ja sitten vasta hakea koira töihin.

Ruskalla oli muuten taas syntymäpäivät. Koiraherramme on jo kaksi! <3

Junaillen

Matkustimme Ruskan kanssa peräkkäisinä viikonloppuina Pohjoiseen etälaumaa ja erästä siperialaista kaveria moikkaamaan. Matkat toimitettiin junalla. Ei voi sanoa muuta kuin että huh huh miten mahtavan rauhallinen ja hyväkäytöksinen koira meillä on!

Ruska pääasiassa nukuskeli junamatkat. Välillä se hankkiutui keskelle käytävää nukkumaan ja ohikulkijoiden takia minun oli aina välillä vedettävä se omalle paikallemme kaulapannasta. Jos vaunussa oli toinen koira, moikkasi Ruska tietenkin sitä muutamalla haukulla tai ininällä, mutta siihen se aina jäi. Kun aika kävi pitkäksi, se haisteli maata, nuoli penkkejä, lepuutti päätään penkin alla säilytettävällä tarjottimella ja ryömi penkkien alla.

Eräällä reissulla se haki huomiota kanssamatkustajiltamme. Se tuijotti heitä tiiviisti eväshetken ajan ja laski sitten päänsä erään armeijapojan maiharin päälle. Siinä se nukuskeli koko matkan. En viitsinyt häiritä. Toisella reissulla pikkutyttö kävi monta kertaa ihastelemassa Ruskan suuria korvia. Saihan sitä silittääkin.

Viimeisin matkamme meni jo ihan överiksi. Juna oli ääriään myöten täynnä lomaltapaluukansaa, mutta saimme kuitenkin karjavaunusta paikat. Muutama epätoivoinen vaihtarikin oli eksynyt kanssamme samaan vaunuun ja he iskivät silmänsä Ruskaan. Koko matkan Ruska sai kansainvälistä huomiota: sitä rapsutettiin, siitä kyseltiin, sille puhuttiin, siitä otettiin valokuvia ja se pääsi jopa nukkumaan erään vaihtarin istuinpaikalle. Tyttö seisoi kiltisti puolisen tuntia ja Ruska häilyi unen ja valveen rajamailla vilkuillen välillä minuun merkitsevästi: "Tämä on arvolleni sopivaa matkustamista!".

Koirahierontaa

Osallistuimme kahden kerran koirahierontakurssille Ruskan kanssa. Vaikka minun selkäkipuni olisivatkin olleet akuutimman hoidon tarpeessa, kömmin kuitenkin koirakoulun kovalle lattialle koiraherraani hieromaan - tai ainakin opettelemaan sitä. Ruska oli tietenkin ihan ihmeissään, että miten täällä nyt voi rentoutua kun aina kun täällä ollaan niin pitää tehdä temppuja ja olla skarppina. Hieronta meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka Ruska ei ihan täysin kyennytkään muiden koirien seurassa rentoutumaan.

Agility on sujunut Ruskalla mallikkaasti. Se rymistelee nakinhimoissaan esteiden läpi suurella corgin tarmolla. Cardien kova luonne tulee esille agilityssäkin. Tänään eräs villakoira pelästyi treenien aikana jotain kovaa ääntä eikä suostunut enää tapauksen jälkeen menemään putkeen. Ruska sen sijaan ei paljoa kovista äänistä tai muista hätkähdä. Se vetelee eteenpäin ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tällaisen kömpelön emännän kanssa on ihan hyvä ollakin vähän kovempi luonne, nimimerkillä astuinpa sitten koirani tassun päälle taas tänään.

Eilen Ruska sai yökylään valkoisen rimppakinttuisen etälaumamme jäsenen. Tilkku ja Ruska tulevat hyvin toimeen keskenään. Ruska pitää Tilkkua isoveljenään ja jakaa lelunsa ja luunsa Tilkun kanssa mukisematta. Yökyläily jatkuu huomiseen asti. Pojista on seuraa toisilleen, vaikka tänäänkin ovat tainneet nukkua koko päivän. Sosiaalinen elämä on niin raskasta!

Agikoira

Ruska aloitti viime viikolla agilityn. Poika oli innoissaan kun pääsi jälleen tutulle koirakoululle. Käytännössä innokkuus ilmeni rimpuiluna, maata pitkin toisia koiria kohden venyttelynä sekä haukkumisena. Huomio pysyi kuitenkin tiukkaakin tiukemmin emännässä, kun nakit otettiin esille.

Hyppy meni hyvin. Putki tajuttiin heti. Kepit sen sijaan oli niin Ruskalle kuin emännällekin kova pala. Harkkojen jälkeen oli Ruska aivan loppu. Se makasi koko illan omalla paikallaan taju kankaalla. Pieni aivotyö tekee koiralle (ja emännällekin) hyvää aina välillä.

Eilen Ruska joutui pesulle. Menemme sunnuntaina harjittelemaan koirahierontaa enkä kehdannut ottaa mukaani talven tuiskuissa haisuuntunutta koiraa. Pesu ei ollut ihan kaikkein mieleisin operaatio Ruskan mielestä. Se arvasi suunnitelmani ennakkoon ja meni sohvan alle lymyilemään. Itse pesusessio meni hyvin, koiruus seisoi kiltisti paikallaan. Kuivaus tapahtui luonnonmukaisesti ravistelemalla. Perushepulit tuli heti kun Ruska pääsi kylpyhuoneesta vapauteen. Loppuillasta sain osakseni merkitseviä "kuinka sinä saatoit tehdä minulle niin" -katseita. Seuraavana aamuna minua kuitenkin tervehti unelmanpehmeä ja puhtaalle tuoksuva koiraherra. Oli se sen arvoista!

Joululomasta sen verran, että meillä on kyllä ihan mahtavasti sopeutuva ja kaikkien kanssa toimeentuleva reissukoira. Etälauman valkoisen koirayksilönkin kanssa viikko meni leikkien ja samaa luuta eri päistä purren. Mummolan pellolta tulit porotkin ajettua useamman kerran pois. Siitäs saivat.

Ruska on kuullut useammin kuin kerran kohteliaisuuden, joka menee jotenkin näin: "En kyllä koirista kovasti pidä, mutta Ruska on kyllä aika ihana". Hyvin se kyllä kiteyttää Ruskan luonteen, vai mitä?

Syy emännän kiireisiin

Tätä olen ollut tekemässä viimeisen vuoden ajan. Voi kun Ruskakin tajuaisi että ihmisten täytyy välillä tehdä töitä ja opiskella. Ollapa koira ja huolehtia vain siitä että ruoka tulee ajallaan ja unta riittää. Ihmisenä olo on joskus kamalan stressaavaa ja rankkaa. Pahinta on jättää pikkukoira yksin kotiin kököttämään, kun itse lähtee aamulla kouluun. Onneksi meillä menee Ruskan isännän kanssa aikataulut useimmiten niin ristiin, ettei Ruska joudu hirveän kauaa koskaan olemaan yksin kotona.

Naapurimaan ovella kolkutellen

Ruskalta otettiin viime viikolla rabies vasta-ainetesti. Koirapoika tassutteli iloisesti tutun eläinlääkärin vastaanotolle, mutta pöydälle nostettaessa rupesivat jalat tärisemään. Herkkunapin toivossa ja turvallisen isännän lähellä meni näytteenotto kuitenkin hyvin. Jännitti ihan hirveästi, mutta hermot pitivät.

Nyt odottelemme tuloksia. Kun vasta-aineet on todistettu, saamme merkinnän passiin ja voimme viimein koko porukka mennä Haaparannalle Ikeaan shoppailemaan. Ensi kesänä olisi kiva käydä Pohjois-Norjassa telttailemassa.

Testi ja eläinlääkäri maksoivat yhteensä 140 euroa. Olo on jälleen ryöstetty.

Hyppy! Putkeen! Keinu! Pujottele!

Otsikossa on kaikki mitä tiedän agilitystä. Siitä huolimatta tai sen takia ilmoittauduin juuri tammikuun alussa alkavalle agility-kurssille. Ruska lähtee mukaani henkiseksi tueksi. Agilityssä mennään lujaa erilaisisten esteiden kautta ja läpi. Ruska tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista, joten ainoa huoleni on se, kuinka minä itse pysyn perässä.

Harjoittelemme aina lenkillä kivien päälle hyppäämistä ja niiden päällä istumista tai nököttämistä. Uusin temppu Ruskalla on tennispallon nappaaminen ilmasta. Se on todella taitava ja tarkkaavainen koira ja olen tuntenut jo jonkin aikaa huonoa omatuntoa siitä, ettemme ole ehtineet mihinkään yhteiseen harrastukseen. Metsälenkit, koirapuistoilu ja kotitoko ei ihan riitä. Agilityn akeiskurssi toimikoon pika-apuna.

Ruska pakkasessa

Uudet punaiset valjaat saapuivat pikavauhtia kotiovellemme. Viikon testailujen jälkeen on Ruska ollut tyytyväinen.

Pakkanen on kiusannut enemmn emäntää kuin turkiksella prassailevaa koiraamme. Erään puolipitkän ja pikanopean pakkaslenkin jälkeen jäi Ruska suureksi yllätyksekseni pihalle pyörimäään ja makaamaan, vaikka olisin voinut vannoa että sillä oli kylmä. Ei ollut ei. Taisi mokoma tehdä sen tahallaan, kun näki miten hytisin toppahousuistani huolimatta. Ihan kuin se olisi sanonut (samaan aikaan minua merkitsevästi silmiin tuijottaen): "Lällällää, onpa täällä kuuma, minun on pakko vähän viilennellä itseäni tässä lumikasassa pyörimällä, huh huh". Lopulta houkuttelin koiran sisälle lupaamalla sille lihakeitosta ylijääneen luun. Onneksi kommunikaatio pelaa puolin ja toisin.

Uudet valjaat

Topcanis vastasi meille, että he ovat olleet mukana tuotekehitystyössä italialaisen muovisia klipsejä toimittavan yrityksen kanssa. Suomen olot ovat haastavat ja on hienoa että se otetaan huomioon koirienkin valjaissa, vaikka meidän kohdalla kävikin näin huonosti. Ruskan valjaiden klipsi on vain sattunut olemaan niin sanottu maanantaikappale. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin postiluukustamme tipahtaa Ruskalle paketti, joka sisältää uudet ja toivottavasti pitkäikäiset valjaat! Ajattelin käyttää vanhatkin valjaat suutarilla, niin sitten meillä on kahdet, joiden kanssa pelata. Toiset voisi vihkiä kurakelikäyttöön ja toiset olisivat sitten sellaiset vähän paremmat. Jos toiveeni toteutuu, tulee uudet valjaat olemaan väriltään punaiset. Se on hienon koiraherran väri.

Valjaiden elinkaari

Ruska-blogin kahdeksaskymmenes postaus käsittelee valjaita jaa niiden sietämätöntä valinnanvaikeutta.

Ostimme Ruskalle puolisen vuotta sitten lompakon keventävät suomalaiset Topcanis-merkkiset Y-valjaat.  Ne sopivat koirallemme täydellisesti ja uskoimme niiden kestävän vuosikausia. Olimme kuitenkin väärässä. Viikonloppuna valjaan  muovinen klipsiosa osui seinään valjaita riisuttaessa ja kirjaimellisesti räjähti viiteen osaan. Taisi klipsi olla jäätynyt Oulun huimissa muutaman asteen pakkasissa. Nyt yli neljänkymmenen euron valjaat ovat käyttökelvottomat. Koiranpito on kallista puuhaa.

Onneksi valjaat hajosivat vasta kotiovella eivätkä lenkillä.

Odotan nyt vastausta Topacanisilta valitukseeni. Kyllähän tässäkin tilanteessa valmistajalla jonkinlainen tuotevastuu on olemassa.

Valjaiden valinta muutenkin tuntuu olevan enemmän tai vähemmän avaruusfysiikkaa corgien kanssa. Koiramme on niin väärän mallinen, että herrallehan ei mitkä tahansa Cittarin valjaat kelpaa. Eläinkaupoissa pudistellaan päitä ja myydään eioota. Corgi-ihmiset turvautuvat usein mittatilausvaljaisiin. Hyvien valjaiden löytyessä ollaan valmiita maksamaan maltaita.

Nyt meillä lenkkeillään jonkin aikaa pelkällä kaulapannalla. Taitaa joku lenkeistä suuntautua suutarille.

Pilpasuolla pimeällä

Kävimme viikonloppuna etsimässä metsän rauhaa ja voimia Pilpasuon luontopolulta. Polku mutkitteli pitkospuineen upeassa suo- ja metsämaisemassa. Ruska sai juosta polulla vapaana, vaikkakin tarkkana piti olla vastaantulevien koirien kanssa. Pituutta retkellämme oli seitsemän kilometriä.

Ikimuistoisen retkestä tekivät aivan pienenpienet taivaalla leijailevat lumihiutaleet, jotka uumoilivat talven tuloa. Oli viimeinen syksyn päivä. Pakkanen oli maalannut lätäköiden pintaan kuvia. Hento kuura oli kuorruttanut suopursut ja karpalonmarjat. Kävelimme syksyisessä maastossa loputtomiin, kunnes viimein päädyimme laavupaikalle, jossa joimme hyvin ansaitut kahvit ja paistoimme makkarat. Ruska sai siansaparon ja vähän ruokaa.

Paluumatkalla pimeys yllätti meidät ja kävelimme loppumatkan lähes sokkona. Taskulamput olivat jääneet kotiin. Lumisadekin yltyi hieman. Polku oli kuitenkin hyvin tallattu ja Ruska toimi erinomaisena oppaana. Herra ei näyttänyt minkäänlaisia väsymisen merkkejä, vaikka juoksikin yhteen menoon edestakaisin melkein neljä tuntia. 

Tällaiset retket voisivat hyvin jäädä toteuttamatta ilman koirakaveria.

Naapurista kajahtaa

Naapurista on kuulunut kummia ääniä. Parina päivänä meitä on piinannut tuntikausia riutuva valitus, haukkuminen ja ulvonta. Ääni kuuluu harvinaisen selvästi, vaikka muuten talomme on aika hiljainen asuinpaikka.

Ruskalle ulvonta on tietysti hämmentävää. Lajitoveri on hädässä ja siihenkö muka ei saisi reagoida? Toistaiseksi herra on pysynyt hiljaa muutamia puhahduksia lukuun ottamatta. Jos naapurikoiran älämölö jatkuu, voi Ruskakin ottaa vaikutteita, varsinkin jos emme itse ole paikalla.

Asiasta huolestuneensa asensin videokameran eräs ilta kuvaamaan yksinolevaa Ruskaa. Nauhalta paljastui pientä oven raapimista, minuutin verran hidasta ympyrän kiertämistä sekä loppuajan eteisen oven edessä nukkumista. Ei ulvontaa, haukkumista tai hermoilua.

On tärkeää tietää, mitä koira touhuaa yksin ollessaan. Naapureilta ei ole tullut valituksia, mutta haukkumisen lisäksi yhtä huolestuttavaa olisi, jos Ruska esimerkiksi kiertäisi hermostuneena ympyrää koko yksinolon ajan. Tällä hetkellä tunnelmat ovat kuitenkin luottavaiset. Ihmisiä on useimmiten kotona vastassa uninen koira.

Risuja ja risuja

Ruska toi aamulla ulkoa risun sisälle. Yleensä risut on jätetty oven ulkopuolelle odottamaan seuraavaa lenkkiä, mutta tällä kertaa salakuljetus onnistui. Myöhemmin päivällä alkoi ankara risun käsittely, jonka tuloksena lattia täyttyi pienestä puumuhjusta.

Tänään huomasin aamulla, että Ruskan ruoka on loppu. Olemme syöttäneet koiralle kasvattajakodissa meille suositeltuja Bento Kronenin Nutritional Balance -nappuloita. Turkki on kiiltänyt ja muona maittanut, varsinkin kun sitä on aina maustettu esimerkiksi tonnikalalla tai raejuustolla. Myö porkkana, kurkku, riisi, salaatti ja toisinaan jogurttikin ovat pojalle nappuloiden seassa maistuneet. Joskus kun kupissa on ollut pelkkiä muroja, on Ruska haistanut kuppia, katsonut ruokkijaansa silmät suurina ja istahtanut hölmistyneenä kupin eteen. Tätäkö vain?

Nyt kuitenkin jouduimme lompsimaan eläinkauppaan hakemaan jotain muuta ruokaa, sillä Bentoa ei saa niin nopealla aikataululla. Ensimmäisenä kaupassa myyjä kysyi, mihin ongelmaan haemme apua. Ruokia oli rotukohtaisten pöperöjen lisäksi suunnattu niin herkkävatsaisille, huonoturkkisille, selkävikaisille, pennuille ja kuin seniorikoirillekin. Vastasimme myyjälle, ettei meidän koiralla ole mitään ongelmaa. Turkki kiiltää ja nivelet ovat kunnossa. Päädyimme lopulta pitkän luennon jälkeen riistohintaiseen Royal Caninin peruspöperöön. Maha voi kuulemma näin äkillisestä ruokavalion muutoksesta sanoa haisevan vastalauseen. Olemme varautuneet pahimpaan.

Nappuloiden lisäksi ostin luita ja pakastettua lohta. Ruska on ihan himona kalaan.

Tutkiskelin kotona koiranruokien sisältötaulukoita. Bento pärjää Royal Caninille vertailussa loistavasti, joskin joitakin aineita siitä puuttuu kokonaan. Kuinkahan tärkeitä omegaöljyt tai vihreän teen ja rypäleiden polyfenolit ovat koiran hyvinvointia ajatellen? Hinnassa eroa 15 kilon pusseilla on noin kymmenen euroa. Yksi pussi kestää kaksi kuukautta. Bento maksaa noin 50 euroa ja Royal Canin 60 euroa. Näkyykö erot elinvuosissa tai terveydessä? Ei se Bentokaan mitään halpisruokaa ole.

Välillä tuntuu, että Ruska ei välitä ollenkaan meidän ihmisten huolenaiheista öljyjen ja vitamiinien riittävää saantia kohtaan. Herra vetää päivälliseksi risun ja iltapalaksi pahvilaatikon ja nuolee tyytyväisenä suupieliään. Lenkillä maistuu toisinaan ruoho tai keltainen lumi. Relax and take it easy, people!

Ruska ruskassa sekä hieman rutiineista

Koirat rakastavat rutiineja. Ne jäävät helposti koukkuun niihin ja saattavat jopa hermostua, jos asiat eivät sujukaan niin kuin aina ennenkin.

Meillä herätään koiran toimesta aina varttia vaille yhdeksän, aamuruoka on tultava ennen puolta päivää tai vinkuna alkaa. Päiväunet kestävät alkuiltaan, jolloin alkaa riehuntavaihe. Leikkiseuraa kerjätään inisemällä lelu suussa. Iltaruokaa aletaan odottaa yhdeksältä. Lenkillä kiskotaan aina tiettyihin paikkoihin ja pällistellään pää kallellaan emäntää, jos se poikkeaakin jostain syystä tutulta polulta. Joskus kun lenkki näyttää uhkaavasti suuntautuvan koirapuistosta pois päin, käydään hetkellisesti hihnaan kiinni. Se loppuu usein lyhyeen, kun emäntä harhauttaa koiraparan ajatukset ihan muualle tokoilulla.

Sadelenkin jälkeen syöksytään ovesta sisään ja hepuloidaan hetki hissin edessä. Ovesta ei mennä sisään tai ulos ilman lupaa, mutta luvan saatuaan saa rynniä ihan täysiä. ltaisin kerjätään sohvapaikkaa ja sitten katsellaan yhdessä koiraohjelmia korvat pystyssä. Jos koiraohjelmia ei tule, nokostellaan pää omistajien sylissä. Postinkantajille ei koskaan haukuta, mutta tv-lupatarkastajille kyllä.

Mallikeikalla koirapuistossa

Aina ei mene niin kuin Mallikoulussa. Kuvan lähempi tarkastelu paljastaa karvaisen mallimme herkkupalaan liimaantuneen katseen sekä laiskan kielen. Ensi kertaa varten täytyy harjoitella enemmän ilmeitä peilin edessä.

Ruska-aika

Syksy saapui ja toi tullessaan matokuurin. Oli meinaan unohtunut koko matohäätö ja aika alkoi käydä korkeaksi kyseiselle toimenpiteelle. Kuuri veti Ruskan ihan hiljaiseksi ja masentuneeksi, olisiko ollut vähän huono olo kun matokaverit jättivät jäähyväiset koiraparalle. Pari päivää häädön jälkeen koiruus kuitenkin piristyi ja muuttui omaksi energiseksi itsekseen. Oikeastaan vielä energisemmäksikin, jos vain mahdollista.

Puut kellastuvat jo, maa alkaa punertaa. Olemme keräilleet sieniä ja marjoja. On Ruska-aika.

Koira vai pelle?

Ruska sai juuri pöljäilykohtauksen. Tuossa se heittelee luunpalaa kuin joku jolla vähän viiraa päässä. Luu lentää ympäri kämppää ja koira juoksee pomppien ja kiemurrellen sen perässä. Välillä se pysähtyy ja katsoo minua. Minä vain nauran ja Ruska saa siitä lisää potkua pelleilylleen.

Ruska on oppinut, että ihmisten nauru on hyvä asia. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja jatkaa hölmöilyään niin kauan kuin yleisöllä naurua riittää. Lopussa se hyökkii syliin ja tulee nuolemaan kasvoja.

Jäin taas kiinni koiralle puhumisesta lenkillä. Juuri kun ohikulkija oli kohdallamme, suustani pääsi huvittuneeseen äänensävyyn: "Ruska, sä oot ihan pönttö koira!". En voinut sille mitään. Ruska pöljäili narun päässä ja kiemurteli maassa ja hölmöili parhaansa mukaan. Useimmiten se sentään kävelee normaalisti, mutta välillä joudumme todistamaan sen hassuttelukohtauksia. Pöljä koira. Siis hyvässä mielessä.

Sanovat että koirat muistuttavat omistajiaan. Meidän porukassa se tarkoittaa sitä, että ulkonäöllisesti Ruska on enemmän isäntäänsä kuin emäntäänsä päin. Luonne on vissiin sitten emännältä peräisin? Tästä ei sitten sen enempää.

Maassa kierimisestä puheen ollen. Olemme käyneet viime aikoina paljon metsässä. Ihmiset ovat yrittäneet kerätä sieniä ja mustikoita ja koira on yrittänyt pitää ihmiset kasassa ja turvassa. Ruska löysi mättään takaa jonkin ihanan hajun, jossa se halusi kieriskellä. Koira oli tyytyväinen. Tapauksen jälkeen Ruskan selässä oli karvat ihan koppuraiset ja haisevat. En edes halua tietää mitä se oli löytänyt! Nyt on vuorossa pesuhetki. Villiintynyt metsäsukkulamme ei saa pitää camouflage-tuoksuaan enää yhtään kauempaa. Se ei sovi kaupunkimiljööseen.

Back 2 business

Paluuni kotiin tapahtui reilu viikko sitten. Ruska seisoi ovella täysin jähmettyneenä kivipatsaana, kun astelin sisään. Siinä me katselimme toisiamme ikuisuudelta tuntuneen sekunnin ajan, jonka jälkeen hyökksimme toistemme kimppuun hännät heiluen ja pyörien.

Ensimmäiset päivät meni toistemme seuraan totutellessa. Aamulla heräsin ulvontaan, Ruska luuli että isännän lähtiessä töihin on talo tyhjillään. Ihmetys oli koiralla suuri, kun makuuhuoneesta kuuluikin uninen ja vihainen "Kuono umpeen!" -huuto.

Pikkuhiljaa sain Ruskalta anteeksi pitkän poissaoloni. Nyt kaikki on jo niin kuin ennenkin. Leikimme, lenkkeilemme, juoksemme metsässä ja koirapuistoissa, istumme rannalla ja haukumme kilpaa ohikulkijoita. Harjoittelemme taas hihnassa kulkemista ilman vetämistä. Etsimme sopivaa toko- tai agilitykurssia syksyksi ja harmittelemme kun emme ole käyneet näyttelyissä.

Ruskan kesä oli täynnä lomailua ja vapaana juoksemista. Mummolan piha ja hieman myös naapurin piha tulivat hyvin tutuiksi. Koiraherra toimi työnjohtajana navetan purkuhommissa ja haukkui kaikki laiskottelijat takaisin hommiin. Heinäkuun alussa Ruska joutui koirahoitolaan kuudeksi päiväksi. Hoitolassa oli kuitenkin töissä corgiporukoista tuttu tyttö ja Ruska sai erityiskohtelua hoitojakson aikana. Se pääsi hihnalenkille ja sen kanssa leikittiin.

Heinäkuun loppu oli rankkaa aikaa. Isäntä oli paljon töissä ja Ruska joutui olemaan paljon yksin. Kontrasti kesäkuun lomailun ja heinäkuun yksinolon välillä oli suuri, Ruska alkoikin protestoida yksinjäämistä haukkumalla. Ne muutamat viikot olivat raskaita myös isännälle, kaikki vapaa-aika meni koiran kanssa touhutessa, ei ollut ketään muuta lenkittämässä tai leikkimässä Ruskan kanssa. Lisäksi koirapuistossa sattui pieni vaaratilanne, kun suuri ruskea koira hyökkäsi Ruskan kimppuun. Onneksi isäntä oli tilanteen tasalla ja nappasi suuren koiran kiinni leuoista ylös nostaen.

Onneksi syksy on tulossa. Kesä on ollut  kuumaa aikaa. Syksy tuo mukanaan myös arjen ja rutiinit, niistä koirat tykkäävät!

Vaihtoblogi

Seikkailuistani Siperian metsissä voi lukea täällä.

Kesäloma

Ruskan blogi pitää ny kesäloman. Tämä johtuu siitä, että vaikka pikkukoiran seikkailut jatkuvatkin ihan normaaliin tapaan Suomessa ja Oulussa, seikkailee koiran emäntä ihan muilla mailla vierahilla. Olen lähdössä kahdeksi kuukaudeksi vaihtoon Siperiaan, Yakutskiin. Ruska jää kotiin isännän kanssa viettämään kesälomaa. Suunnitelmissa on ainakin kahden viikon loma mummolassa, neljä päivää koirahoitolassa sekä paljon metsäilyä, siilien bongausta, koirapuistoilua ja syömistä.

Syömisestä tuli mieleeni. Ruska on ihan himona tonnikalaan ja loheen. Luulen sen johtuvan siitä, että pentuna koira sai ensimmäisen maistiaisen ihmisten ruoista juuri vastapyydetyn ja paistetun Utsjoen lohen muodossa. Se oli niiiin hyvää, että vielä tänäkin päivänä Ruska aloittaa steppauksen, kun tonnikalapurkki tai lohikääre avataan.

Annoin yksi päivä Ruskalle kissojen sardiinia. Se olikin herran mielestä kumma juttu. Ruska ei tiennyt, mitä sardiinilla tehdään. Lopulta se päätyi hinkkaamaan itseään ruokakuppiin. Sanoin että ei saa hölmöillä, se on ruokaa! Ruska istahti kupin eteen hölmistyneenä ja tuijotti minua tovin. Lopulta se hyvin hitaasti ja epäileväisen rauhallisesti aloitti varovisen maistelun.

Ruokakuppi tyhjeni sitten lopulta. Mikähän siinä sardiinissa niin kummaa oli?

Ruska taustajoukkoineen toivottaa lämmintä ja koiramaista kesää kaikille!

Mörköikä

Luulin että koiramme mörköikä meni jo. Epäilyttäville kiville, kasoille ja pimeästä puskasta ilmestyville hiippareille haukkuminen oli pentuajan hommia.

Tänään kuitenkin keskellä kirkasta päivää jotain kummaa ilmestyi koiraherramme näköpiiriin. Musta muovipussi oli jätetty keskelle tietä! Ruska murisi, haukahti hieman, tassutteli hitaasti ja varovaisesti lähemmäs pussia häntä ja niskavillat pystyssä. Murina jatkui. Miksei se liiku? Kuinka se kehtaa olla noin epäilyttävän näköinen? Murrr!

Kerroin virkaintoiselle vahtikoirallemme kyseessä olevan vain muovipussi. Ruska lähestyi pussia muristen, kuono pitkällä. Todettuaan minun olleen oikeassa, nosti koiraherra teatraalisesti koipeaan pussin päällä ja hypähti sen jälkeen tien viereen kuleksimaan jätetyn kepin kimppuun. Se siitä.

Ribsanhoidon ABC

Muutama yö sitten Ruska tuli herättämään minua kello 4:48. Käänsin kylkeäni ja pyysin koiraa menemään takaisin nukkumaan. Ruska siirtyi isännän puolelle ja inisi jälleen. Tällä kertaa pyyntö siirtyä pois oli jo hieman jämäkämpi. Minä kuitenkin katsoin kelloa ja tajusin että aamu ei olekaan ihan vielä. Koiralla on oikeasti jotain asiaa.

Menin Ruskan kanssa ulos ja homman nimi selvisi pian minullekin, Ruskalla oli kova ribsa. Yö meni suhteellisen rauhallisesti, mutta ribsa jatkui aamullakin. Seuraavan päivä menikin sitten ribsaillessa ja paastotessa. Aloin jo huolestua, postiluukusta tipahti tottakai juuri kuin tilauksesta Koiramme-lehti, jossa oli pitkä tarina giardiasta ja kuinka se voi olla koirille kohtalokas. Kaikenlaiset rotanmyrkyt ja virukset pyörivät myös mielessäni. Ruska käveli lenkeillä hitaasti, ei vetänyt ollenkaan.

Toinen päivä ei näyttänyt yhtään sen paremmalta. Ruska alkoi olla väsynyt ja hiljainen, pelästyin todella, kun kotiin tullessani se ei ollutkaan minua ovella vastassa, vaan kuikuili kipeänoloisena omalta paikaltaan. Pyysin sen luokseni eikä se meinannut päästä ylös. Painelin Ruskan kivikovaa mahaa, koira vinkui hieman.

Lenkillä Ruska kuitenkin sai jostain virtaa. Istuskelimme pihalla auringonpaisteessa ja Ruska alkoi haukkua ohikulkijoille, se syöksähti rullaluistelijoiden nilkkoja kohti ja rupesi jopa kotiin mennessä vetää hihnassa. Kovin kipeä koira ei niin käyttäydy! Mietin että vetävä koira on parempi kuin kipeä koira ja iloitsin ensimmäistä kertaa Ruskan vetohaluista.

Ruskan toipuminen alkoi siis toisen päivän iltana. Iltakakka oli jo hieman parempi ja kolmannen päivän aamuna tilanne oli kääntynyt jo päälaelleen: sinappimainen tai jopa kahvimainen ribsa oli vaihtunut johonkin pieneen, vihreään ja kovaan. 

Kokemus oli rankka. Vuodessa olen kasvanut kiinni niin lujasti tuohon haisevaan, karvaiseen otukseen, että sen hyvinvointi ja onnellisuus ovat ykkösasioita elämässäni. Cardit ovat rautamahaista rotua, meille on ilmeisesti siunaantunut vähän herkempi yksilö. Pitää nyt seurailla Ruskan vointia ja varmistaa, että kyseessä ei ole mikään oikea loinen tai sairaus, vaan vain kausiribsa.

Ribsanhoidon ABC

1. Pidä koira paastolla ensimmäisen ribsapäivän. 
2. Anna koiralle paljon nestettä. Me keitämme luita ja sekoitamme sen maukkaaseen liemeen vettä, sitä koira juo oma-aloitteisesti eikä tarvita mitään pakkojuottoja pipetillä. Liemen sekaan voi laittaa himpusti suolaa ja sokeria.
3. Anna koiralle ribsalääkettä, hyväksi havaittu on muun muassa Canikur, jota saa apteekista sekä Aptuksen Tehobakt. Molemmat toimivat vähän eri tavalla, joten annamme aina molempia. Olemme kokeilleet myös Aptuksen Attapectiniä, mutta se on Ruskan mielestä pahaa ja pillerit on pitänyt työntää kurkkuun väkisin.
4. Toisena ribsapäivänä anna koiralle varovaisesti keitettyä riisiä ja sen seurana raejuustoa. Muista antaa koiralle myös nestettä.
5. Seuraa koiran vointia. Nouseeko se omalta paikalta tervehtimään? Heilahtaako häntä? Juokseeko se ulkona vallattomasti ja iloisesti? Jos koira käyttäytyy kolmantenakin päivänä todella kipeänoloisesti, veisin sen eläinlääkärille. Jos koira sen sijaan jaksaa leikkiä tai hölmöillä, katsoisin vielä päivän tilannetta.
6. Jos ribsassa on verta, äkkiä eläinlääkärille!
7. Jos ribsa helpottaa, jatka riisillä vielä yksi päivä, mutta anna myös koiran normaalia ruokaa riisin kaverina. Jatka Tehobaktin antamista muutama päivä, se korjaa vatsan bakteerikantaa.

Treenipäiväkirja

Maanantai

• Treenattu seuraamista ulkona ja sisällä sekä liikkeestä maahanmenoa ja liikkeestä seisomista. Lisäksi harjoiteltu seiso-maahan-seiso -liikekombinaatiota.
• Pysähtyminen ja maahanmeno menivät tosi hyvin. Seiso-maahan-seiso -liikkeessä Ruska liikkuu eteenpäin ei-toivotulla tavalla.

Tiistai

• Treenattu kontaktia sekä seuraamista.
• Kontakti toimii hyvin häiriöstä huolimatta. Seisominen onnistui ekaa kertaa oikein.

Keskiviikko

• Treenattu jälleen seuraamista sekä liikkeestä maahanmenoa ja seisomista.
• Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut hyvin, Ruska istui. Seisominen onnistui onneksi hyvin.

Torstai

• Treenattu paikallaan seisomista sekä hyppyä.
• Seisomisasentoa ja liikkumattomuutta täytyy vielä treenata, mutta selvästi Ruska tajuaa jo jutun jujun. Hyppy onnistui hienosti koirapuiston penkillä.

Perjantai

• Lepopäivä

Lauantai

• Treenattu paikallaan seisomista, istumista ja maahanmenoa.
• Paikka-käsky toimii.

Sunnuntai

• Toko-päivä. Treenattiin liikkeestä maahanmenoa ja seisomista, seuraamista erilaisin käännöksin sekä paikallaan makaamista ja seisomista. Lisäksi aloitettu taakse -käskyn harjoittelu.
• Toko meni mahtavasti, joskin Ruska ottaa aina liikkeessä muutaman askeleen paikallaan ennen maahanmenoa tai seisomaan pysähtymistä. Läpimurto tapahtui paikallaanmakoilussa, jossa Ruska ekaa kertaa koskaan pysyi paikallaan vaikka menin välillä kulman taakse pois näkyvistä ja jopa kiersin koiran ympäri.

Syntymäpäiväpose

Linssiluteet tokossa

Tokokoulussamme käytetään kivasti videokameraa oppimisen tukena. Videolta näkee niin itsensä kuin koiransakin ihan uudessa valossa, tai ainakin uudesta kulmasta. Tässä on video, josta näkee tokoharjoitteluamme. Tarkoituksena oli kävellä kameraa kohti koiran kanssa ja kääntyä sitten yhdeksänkymmenen asteen kulmassa oikealle. Koiran pitäisi kulkea ihan vierellä eikä katsoa käännöksessä kameraan, toisin kuin Ruska teki. Mokomakin linssilude! Toisella kerralla tehtiin sama toiminto täysin ilman hihnaa. Videolla on mukana myös muita kurssimme koiria.

Ihanaa miten pystyssä Ruskan häntä heiluu seuraamisen aikana! Kivasti se myös katsoo minua (tai kädessäni olevaa nakinpalaa) melkein koko matkan ajan.

Irti!

Täällä Oulussa Kaukovainiolla on havaittu myrkkysyöttejä. Maasta on löytynyt kananmunaa, johon on piilotettu piikkejä. Ihan sairasta!

Syntymäpäivä!

Koiraherramme syntymäpäivä pärähti käyntiin tokolla, jota seurasi syntymäpäivänakki sekä lenkkeilyä.

Tokossa harjoittelimme liikkeestä seisomista, paikallaan makaamista ja luoksetuloa. Täyden kympin suoritus on tietenkin meillä se luoksetulo, koiran vauhti on sopiva ja paikka löytyy emännän viereltä hienosti. Liikkeestä seisominen ei meinannut millään onnistua, kunnes tajusin vaihtaa "seiso" -käskyn "paikka" -käskyksi. Ruska jäi omasta mielestäni täydellisesti seisomaan, kun minä jatkoin kävelyä eteenpäin. Kivaa edistystä! En tiedä, onko meistä koskaan kilpailemaan ihan oikeasti tokossa, mutta harrastuksena toko on ihan ykkönen.

Ruska on nyt sitten jo vuoden ikäinen pakkaus. Tuntuu kuin se olisi asunut meillä aina. Olemme todella iloisia ja onnellisia siitä, että juuri Ruska löysi silloin vajaa vuosi sitten tiensä meidän luoksemme. Koiran ottaminen osaksi omaa elämää ja arkea on ollut parhaita päätöksiä aikoihin. Se on tuonut mukanaan puhdasta iloa ja rakkautta, koiruuksia ja hölmöilyjä. Emme olisi voineet parempaa koiraa ystäväksemme saada!

Iloista syntymäpäivää yksivuotiaalle Ruskalle!

Hups!

Ruskalla on huono emäntä. Se unohti antaa koiralleen aamuruoan ja havahtui karuun totuuteen koiransa näläntunteen mahdollisuudesta vasta pitkällä iltapäivällä.
.
Onneksi Ruska on koira eikä kyseenalaisella maulla nimetty lapsi. Koiraherra ei ollut moksiskaan ruoka-ajan improvisoidusta muutoksesta, lie poika ollut vielä aamupäiväunilla.

Sen verran taisi Ruska kuitenkin pelästyä ruokatarjoilun takkuamista, että aloitti kiltteyskampanjan. Viimeiset viikot Ruska on kävellyt hihnassa esimerkillisesti. Myös "otan vauhtia ja hyppään kuraisilla tassuillani emäntäni päälle" -hauskanpito on vähentynyt.

Taitaa koirasta sittenkin kasvaa ihan kelpo yksilö, emännästään huolimatta.

Kurakelejä pidellyt

Ruska tarvitsee kurapuvun. Kelit ovat kamalat ja koira kerää vatsakarvoihinsa joka lenkillä kilon verran kuraa, hiekkaa ja kakkaa. Lenkin jälkeen pyyhehommat sujuvat kyllä hyvin, Ruska odottaa kiltisti ovella ja pyörii kiitollisena vaaleanpunaisen pyyhkeen ympäri kunnes läpäisee kuratarkastuksen. Helpommalla pääsisimme kuitenkin, jos Ruska saisi veden- ja kakanpitävän puvun. Hieman semmoisen hankinta sotii vastaan ajatuksiani koirien pukemisesta, mutta hätä ei lue lakia - eikä ajatuksia.

Kunnolliset lahkeelliset koirien kurapuvut maksavat yli viisikymmentä euroa. Valmis puku ei välttämättä edes istu kunnolla ruumiiltaan pitkän mutta kuitenkin rotevan corgimme päälle. Harkitsenkin nyt vakavasti, uhraanko mielenterveyteni ja otan ompeluhaasteen vastaan. Koiran loimi olisi vielä helppo tehdä, mutta mites sitten ne lahkeet?

Toko alkoi taas

Ruska huomasi heti aamulla nakkeja pilkkoessani, että tänään on erityinen päivä. Menimme koiran kanssa tokoilemaan pitkästä aikaa.

Tokohallilla Ruska oli intoa täynnä, haukkuikin hieman, mutta sain hyvin nakin avulla kiinnitettyä koiran huomion itseeni. Tehtävät menivät hyvin. Ruska osaa perusasennon tosi hyvin ja hyppyeste sekä ruutuun meno sujuivat pienen corgin tarmolla ja nakkeihin kohdistuneella ahneudella erinomaisesti. Seuraaminen on vähän unohtunut ja Ruska lähti välillä ihan omille teilleen. Kaiken kaikkiaan toko sujui kuitenkin hyvin ja olen iloinen siitä, että emme ole ihan kaikkea unohtaneet tämän muutaman kuukauden tokotauon aikana.

Tokossa otettiin kuvat koirista ja videoitiin vierelletulo sekä pieni pätkä seuraamista. Kurssin lopussa kuvataan jälleen ja katsotaan, miten koirat ja ihmiset ovat kehittyneet. Ihan fiksu idea.

Tokon jälkeen lepäsimme Ruskan kanssa sohvalla ja katselimme yhdessä Baywatchia. Hyvä tapa viettää pääsiäissunnuntaita.

Tietenkin meillä meni matka hyvin!

Junamatka meni hyvin. Takanamme istui musta pikkukoira, joka inisi hieman ja hermostutti äänillään Ruskaa, mutta aika pian molemmat koirat rauhoittuivat ja Ruskakin nukkui koko matkan lattialla omalla paikallaan. Ruska osasi myös Rovaniemellä käyttäytyä hyvin ja etälauman kuusivuotiaan pystykorvankin kanssa alkoi yhteiselo viimein sujua. Koirat jopa intoutuivat takaa-ajoleikkiin eikä riitaa tullut edes luista, jotka vaihtoivat välillä sujuvasti kaluajaansa ruohon luonnollisesti ollessa vihreämpää aidan toisella puolella.

Tokotokotokotokotokotokotalvi

Ilmoittauduin huhtikuun 4. päivä alkavalle tokokurssille, jota luonnehditaan alkeiden jatkokurssiksi. Kurssikertoja on kuusi ja treenaamme aina sunnuntaisin puolen päivän jälkeen läheisellä koirakoululla. Hintaa kurssilla on suolaiset 79 euroa. Siihen hintaan odotan Ruskan oppivan vähintään lentämään. Apujakin on omasta takaa, kun tuulisella säällä jo meinaa koira nousta korviensa (lue: tuulipurjeidensa) varassa ilmaan.

Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että Ruska selvästi tykkää tokosta mutta meillä ei tule sitä paljoa harrastettua oma-aloitteisesti kotioloissa. Joka päivä kyllä Ruska tekee jotain herkkupalojensa eteen, mutta oikeasta tokoilusta se on kaukana. Lisäksi esimerkiksi liikkeestä maahanmeno onnistuu ulkona hyvin, mutta sisällä koira menee aina vaan istumaan eikä maahan, enkä osaa tehdä asialle mitään. Tokoa tarvitsemme siis Ruskan kanssa tasapuolisesti niin minä kuin hänkin. Toko lisää ja voimistaa yhteistä kieltämme, koira saa onnistumisen kokemuksia ja aivojumppaa. Ehkä jopa arkitottelevaisuus kasvaa. Ainoa syy siihen, miksi olen tokokurssin aloitusta näin kauan vatvonut, on kurssin hinta. Toivottavasti jatkossa löydämme halvemman tavan harrastaa tokoilua, mutta sitä odotellessa on nyt pakko käydä ainakin tämä yksi riistohintainen kurssi.

Odotan kyllä innolla tulevaa!

Elämää ulvovan koiraherran kanssa

Taas yksi nauhoitussessio takana. Ruska ulvoi parinkymmenen sekunnin ajan viikonloppuna yöaikaan. Yksin koira oli kuitenkin reilut kuusi tuntia. Naapurit tuntevat varmasti vain lämmöntunteita ja onnea sydämissään herätessään keskellä yötä palosireenimäiseen raastavaan valitukseen. Toivottavasti portaikossa vastaan taapertava pikku-Ruska sulattaa olemuksellaan kaikkein vihaisimmankin naapurin raivontunteet ja me saamme pitää katon päämme päällä jatkossakin.

Pieni ulvominen ei nyt varmasti vaaranna mitään, mutta onhan se hälyttävää ja meidän täytyy toimia niin, ettei tilanne ainakaan pahene tästä. Emme huomioi koiraa mitenkään lähtiessämme ulos tai palatessamme kotiin. Niin saa jatkuakin. Ennen minkään sitruunapantojen tai hormonisuihkeiden hankkimista täytyy meidän kokeilla vielä paapomisen ja huomion antamisen vähentämistä. Ehkä Ruska tuntee eroahdistusta siksi, että sillä on niin kivaa meidän kanssa ja siihen verrattuna yksinolo tuntuu kurjalta.

Ruska on muutenkin ollut viime aikoina aika levoton. Hormonit hyrräävät ja koirapuistoissa on välillä vilahtaneet Ruskankin hampaat. Lenkillä haistellaan niin tarkkaan ja ovella istutaan inisten, että ulos pitäisi päästä vaikka juuri tultiin lenkiltä. Voi olla että ilmassa on vähän kaukorakkautta. Nyt pieni hermoloma  voisi tehdä hyvää.

Huomenna olisikin minun tarkoitus lähteä Ruskan kanssa junailemaan. Edessä olisi kahden ja puolen tunnin matka Rovaniemelle. Se on vissiin hiihtolomaviikko ja juna lienee täynnä eläimiä, en edes tiedä onko meille tilaa junassa. Olen yhden kerran aikaisemmin matkustanut junalla koiran kanssa. Silloin noin kymmenvuotias lintukoira matkasi samassa vaunussa kuuden kissan, viiden koiran ja muutaman papukaijan kanssa. Lemmikkivaunun jokainen paikka oli täynnä. Matka meni olosuhteet huomioon ottaen yllättävän hyvin.

Auuuuuu, Hau!

No niin. Nauhoitus on nyt ollut päällä kolmena eri päivänä Ruskan ollessa yksin kotona. Ensimmäisen päivän yksinolo oli noin kuusi tuntia. Nauhoituksia oli kertynyt useita, mutta äänet olivat lähinnä pientä leikkimisestä tai luun pureskelusta aiheutunutta kolinaa. Toisenakaan päivänä ei tietokoneen kovalevylle kertyneissä äänitiedostoissa ollut mitään hälyttävää, pientä ininää vain, vaikka yksinoloaika oli jälleen aika pitkä. Valitus oli aloitettu heti minun lähdettyä kouluun, mutta muuten päivä oli mennyt hiljaisissa merkeissä.

Kolmas nauhoitussessio pidettiin tänään. Kävimme tunnin kauppareissulla illalla ennen yhdeksää. Kotiin palattuani purin tunnin aikana tallentuneet todistusaineistot. Tällä kertaa Ruska jäikin sitten kiinni itse teosta. Herra oli pariin otteeseen heti lähtömme jälkeen ulvonut kuin palosireeni!

Mitäs nyt sitten? Koiramme ulvoo yksinäisyyttään. Ääni on karmea, kuulisittepa vain!

Salapoliisityön saldoa

Tietokoneeni on koko ajan mukana menossa, joten en ole saanut kunnolla nauhoitettua Ruskan äänekästä tai äänetöntä elämää yksin kotona ollessaan. Yhden saunareissun verran kokeilin ohjelmaa ja silloin ainakaan Ruska ei ollut hiiskahtanutkaan. Jotenkin vaikea uskoa, että kotiin tullessani se ovella vastassa oleva uninen koirahöppänä haukkuisi tai ulvoisi yksinäisyyttään. Jospa huomenna jätän koneen viimein kotiin nauhoittamaan ja varmistan asian.

Täällä muuten on täysin loskakelit ja Ruska on lenkin jälkeen aina ihan litimärkä. Esimekua keväästä. Koira haiseekin niin pahalle erityisesti kastuessaan, että taitaa olla suihkun paikka lähiaikoina.

Yks kakkaa, kaks kakkaa

Onko kukaan laskenut, kuinka monta muovipusseihin käärittyä koirankakkaa yksi koira elämässään tuottaa? Minäpä olen.

Kolmen kakkapussin päivävauhdilla koira jättää jälkeensä 1095 pussia vuodessa ja kymmenvuotiaaksi ehdittyään koiran kakkapussisaldo on jo 10950 kappaletta maatumatonta ja turhaa jätettä. Siis kymmenentuhattayhdeksänsataaviisikymmentä kakkapussia! Laskuissa ei ole otettu huomioon ribsapäiviä, karkauspäiviä, pentuajan viiden pussin päivävauhtia eikä mahdollisia vanhuusajan kakkapussien määrään vaikuttavia ongelmia.

Minulla ei alkuaikojen kakomisten jälkeen ole ollut ongelmia kakkojen noukkimisen suhteen. Roskiskin löytyy useimmiten kilometrin säteeltä noukkimispaikasta ja kakka kerätään luonnollisesti pois nurmikoilta, asvaltilta ja ihmisten menoreiteiltä. Usein kakan vieressä on tupakantumppeja, purkkaa, karkkipapereita ja rikottuja kaljapulloja, mutta koska kahdessa päivässä maatuvan kakan jättäminen kyseisten objektien viereen on rikollista toimintaa, noudatan useimmiten lakia ja kerään maatuvan jätteen maatumattomaan muovipussiin ja kiikutan sen roskikseen, jonka kautta se löytää tiensä kaatopaikan jätekasan huipulle. Fiksua!

Lain mukaan kakat on kerättävä hoidetuilta alueilta pois. Mielestäni ojanpohjat ja ryteiköt eivät kuulu hoidettujen alueiden määritelmään, joten jätän iloisin mielin kakat keräämättä sellaisilta alueilta. Tämä omatoiminen laintulkintani ei ehkä kuitenkaan ole ihan oikein, sillä kyllähän ne ylikasvaneet ojatkin kerran vuodessa jollain koneella hoidetaan. Jostain myös luin, että kakat olisi hyvä kerätä pois myös sellaisista paikoista, joihin päivänvalo ei välttämättä aina paista, koska joidenkin ihmisten koirat (ja lapset?) saattavat löytää ja käyttää ne muuten ilmeisen yksipuolisen ja puutteellisen ruokavalionsa lisänä. Mitä tähänkin nyt sitten sanoisi?

Odotan sitä päivää, että jään kiinni teoistani. Tämä julkinen tunnustuskin voi aiheuttaa rikostutkimuksen. (Niin tapahtuessa vetoan blogini oletettuun osittaiseen fiktiivisyyteen ja asioiden liioitteluun.) Niin kauan kuin teoistani ei ole rikospoliisilla vedenpitäviä tai vedenpitämättömiä todisteita (riippuen siitä löytyykö todiste muovipussissa vai ilman pussia), jatkan rikollista toimintaani ja olen joka kerta ylpeä kantaessani maapallon roskakekoon yhden pussin vähemmän ilmastonmuutoksen aineksia.

Kalliisiin biojätepusseihin (ja niiden dumppaamisen tavalliseen roskikseen) sekä ah-niin-kauniiden ojanpohjien ulkonäön turmelemiseen liittyvät argumentit saatte jättää lehtien mielipidepalstoille. Sellaiset puheet minua eivät yksinkertaisesti kiinnosta!

Pikkuhirviö

Koiramme on lenkkipoluilla nykyään pelkoa ja kauhua ympärilleen luova hirviö. Ihmiset vaihtavat kadunpuolta ja mulkoilevat kulmiensa alta epäilevästi, kun reipas pikkuhirviömme astelee heitä vastaan. Mistä tämä huima katu-uskottavuus on siunaantunut ennen niin iloisia katseita ja hellyyttä osakseen saaneelle koiraherrallemme? Saanko esitellä: Päävaljaat!

Kyse on harmittomasta ja koiralle täysin turvallisesta keksinnöstä, jonka ainoana tehtävänä meidän tapauksessa on hillitä koiran vetohaluja. Tulevaisuudessa valjaat jäänevät tarpeettomiksi, kun hienosti hihnassa kävelemään oppinut koiramme tassuttelee edellämme vailla vetohaluja.

Valjaat kiertävät koiran kuonon ympäri ja hihnan ollessa löysänä voi koira haukkua, syödä ja nuolla kasvoja ja korvia siinä missä ilmankin valjaita (testattu on!). Sen sijaan, jos koira vetää, kiristyy hihna kuonon ympärillä ja koiran pää kääntyy alaspäin. Vetäminen päävaljaiden kanssa on vaikeaa ja tuntuu ikävältä, joten koira ei vedä. Se, kuinka tiukalla valjaat ovat kuonon ympärillä, riippuu siis koirasta itsestään. Emäntä saa viimein kävellä rauhassa ja koira säästyy vetämisen tuomalta rasitukselta.

Valjaat maksoivat vajaat kaksitoista euroa ja saimme sovittaa eläinkaupassa niitä Ruskan päälle ennen ostopäätöstä. Ruska ei tainnut edes huomata valjaita päällään, sen verran iloinen ja huoleton herra tapansa mukaan taas oli. Myöhemmin lenkillä Ruska vähän ihmetteli valjaita ja rapsutti niskaansa, mutta menohalut voittivat kuitenkin pian nuoren koiraherramme ajatukset ja valjaat unohtuivat. Samana päivänä näin ulkona toisen koiran samojen valjaiden kanssa ja meno oli hieman vallattomampaa, kuin meillä. Nuori innokas koira pomppi ja veti hihnassa eikä selvästikään ollut tyytyväinen ratkaisuun. Ruska on harvinaisen sopeutuvainen yksilö, oli kyse sitten mistä tahansa.

Päävaljaat eivät ole meillä koko aikaa käytössä, ehkä noin kerran päivässä vain. Tämä johtuu siitä, että loppujen lopuksi Ruska osaa kävellä aika nätisti hihnassa. Vetäminen tapahtuu yleensä vain pitemmillä päivälenkeillä, kun koiruus innostuu ja kokee että nyt on kiire eteenpäin.

Ainoa huono puoli valjaissa on se, että ihmiset luulevat niitä jonkinlaiseksi vihaisen koiran kuonokopaksi. Ja toinen huono puoli on se, että Ruska pistää lenkillä korvansa luimuun, painaa päänsää alaspäin ja vetää. Kaikesta huolimatta.

Koirat ja kissat ne yhteen soppii

Kävimme ystäväni luona kyläilemässä Ruskan kanssa. Perillä meitä odotti ihmisten lisäksi kaksi kissaa. Päätimme, että eläimet tarvitsevat vähän sekoitusta pakkaan ja katsoimme sivusta, mitä tapahtuu.

Ruska oli toki hirmuisen kiinnostunut uusista kissakavereistaan. Se haukkui ja kiemurteli, muttei uskaltanut mennä kahta metriä lähemmäs. Kissat sen sijaan hyppäsivät vitriinin päälle turvaan, kunhan ensijärkytykseltään kykenivät. Saman tien Ruska löysi kissojen tenssipallon ja rupesi leikkimään. Ja siinä se.

Illan aikana Ruska käytti tilannetta hyväkseen minkä kerkesi. Se leikki uusien ihmisten kanssa ja juoksi huoneesta toiseen kieli pitkällä suusta ulkona roikkuen. Lopulta se rauhoittui omalle paikalleen ja rupesi nukkumaan. Kissat kurkistelivat koiraa kiinnostuneina ja Rontti-kissa uskaltautui jopa sohvalle isäntänsä syliin. Ystävyksiä kissoista ja Ruskasta ei kuitenkaan tullut. Vielä.

Cardin luonteeseen kuuluvalla tavalla Ruska ei jaa hellyyttään vieraille ihmisille samalla tavalla, kuin meille. Se haluaa leikkiä ja ottaa kontaktia, mutta se ei kerjää rapsutuksia loputtomiin, toisin kuin jotkut koirat tekevät. Minusta se on hyvä asia. Yhtään varautunut Ruska sen sijaan ei ole vieraita ihmisiä kohtaan, vaikka sellainenkin käytös cardien rotumääritelmässä sallitaan.

Auuuu!

Heräsin aamulla kovaan ulvontaan. Se olikin ihan uutta. Ruska kaiketi luuli olevansa yksin kotona ja ulvoi tylsyyttään. Kun liikahdin sängyssä, ulvonta loppui kuin seinään ja sängyn viereen ilmestyi kaksi suurta terhakkaa korvaa. Toivottavasti ulvonta ei tule herralla tavaksi.

Koska en tiedä, millaista ääntä koiramme yksin ollessaan pitää, päätin toimia salapoliisina. Asensin tietokoneelleni sellaisen äänentallennusohjelman, joka nauhoittaa ääntä, jos sellaista kuuluu. Käytännössä siis tiedostoon tallentuu vain haukkua tai ulvontaa, ei tuntikausien hiljaisuutta. Ajattelin varmistaa, että onhan Ruska varmasti pääasiassa hiljaa yksin ollessaan.

Huvittavaa oli huomata tässä eräänä päivänä se, että vaikka Ruska haukkuu ja puhisee äänille jotka kuuluvat ulkoa, ei herra reagoinut mitenkään posteljooniin, joka tiputti lehdet suoraan eteisessä nukkuvan koiran päälle. Koira parka katsoi minua vain kysyvästi.

Tiistaina Ruska sai vedonestovaljaat. Ne toimivat hienosti, joskin hienoista vetoa on vielä välillä havaittavissa. Paremmin lenkkeily nyt kuitenkin sujuu, kuin aikaisemmin. Lenkkeily on taas nautillollista myös ihmisillekin.

Pisamia keräämässä järven jäällä

Oulussa ilma on ollut tämän viikonlopun mitä mahtavin. Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja houkutellut paatuneimmankin aamutorkun ulos lenkkeilemään hyvän sään aikana.

Tänään kävimme Ruskan kanssa järven jäällä juoksemassa. Kun ihmiset kävelivät rauhallisesti, veti Ruska ihan täysiä nelijalkarallia ees taas ympärillämme. Poika osasi hienosti odottaa meitä eikä lähtenyt omille poluilleen vaeltelemaan, ainakaan kovinkaan kauas.

Opetin tänään Ruskalle myös pillin. Pilli on sama kuin tänne, mutta paljon ehdottomampi ja kuuluvampi. Ihmisen komennukseen sisältyy aina pieni ehkä, mutta pillille ei sanota vastaan. Ennen ulos lähtöä ehdollistin Ruskan pikaisesti pilliin. Ensin puhallus ja sitten koiralle suu täyteen herkkua, paljon toistoja. Sitten sama niin, että koira joutui tulemaan vähän kauempaa luokseni. Valtavasti kehuja ja herkkua ja koira tanssi pian pillini mukaan ja olimme valmiita ulkoilmaan. Ruska juoksikin hurjaa vauhtia aina luokseni, kun puhalsin järven jäällä pilliin. Oloni oli turvallinen ja Ruska sai vähän uutta aivo- ja jalkajumppaa.

Olemme muutenkin harrastaneet paljon liikuntaa viime viikkoina. Ruska on saanut myös lihaa luidensa ympärille. Painoa herralla on vajaat 14 kiloa. Poika alkaa näyttää jo ihan aikuiselta.

Yksi asia saisi kyllä mennä koiraherran kaaliin viimein. Olen lopen kyllästynyt Ruskan vetämiseen lenkillä. Vannoin Ruskan tullessa meille, että vaikka mikä olisi, opettaisin sen kävelemään nätisti hihnassa ja ohittamaan muut koirat rauhallisesti. Jälkimmäinen on onnistunut jotensakin, mutta se vetäminen...

Olemme nyt kokeilleet taas uutta jippoa vetämisen estämiseksi. Ruska on joutunut lenkillä kulkemaan meidän takana. Välillä se on sujunutkin ihan hyvin, mutta heti kun herra on päässyt kiilaamaan ohi (ja sitähän se koko ajan yrittää), on se syöksynyt kahta kauheammin eteenpäin. Ihan järjetöntä hommaa. Pojalla on niin kovat menohalut, ettei siihen tällä hetkellä tepsi mikään. Pysähtelyä ja vauhdin hidastamista ollaan harrastettu myös koko ajan. Aina kun vauhti hidastuu, Ruska istahtaa hermostuneena rapsuttamaan itseään ja pinkaisee sitten ihan täysiä eteenpäin. Onneksi Ruska vetää vain päivälenkillä. Aamu- ja iltalenkit menevät rauhallisemmin. Aion seuraavaksi kokeilla vedonestovaljaita ja toivon että ne auttavat, sillä mitään pääpantaa en haluaisi ruveta käyttämään.

Mutta onpahan se kuitenkin niin ihanan tarmokas poika!

Corgitapaaminen Puokkarilla

Corgipalstalla sovittiin jälleen koirien treffeistä sunnuntai-aamupäivälle. Paikalle sattuikin oikein kunnon lauma, parhaimmillaan taisi koiria puistossa pyöriä yli kymmenen. Melkein kaikki olivat uroksia, mutta koiraherrat tulivat esimerkillisesti toimeen keskenään. Ainoa puiston neiti sai osakseen paljon huomiota ja rakkaudentunnustuksia.

Ruska oli koiralaumassa kuin kala vedessä. Nyt se nukkuu jaloissani onnellisena ja väsyneenä. Ihanaa kun Oulunseudulla on niin paljon aktiivisia corgiharrastajia, että tällaiset ryhmätapaamiset ovat mahdollisia.

Koirapuistopurrrnausta

En ole tainnut täällä vielä valittaa koirapuistoetiketistä (tai tarkemmin siis siitä, että ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, miten koirapuistoissa pitäisi olla). Alkuun copypastaan Oulun koira-aitauksiin laaditut säännöt.

1. Vastaat aina omasta koirastasi ja sen aiheuttamista aineellisista tai muista vahingoista, myös puremisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista.
2. Rokottamaton, vihainen, sairas tai kiimainen koira ei kuulu aitaukseen.
3. Noudata koira-aitauksen jakoa, mikäli aitaus on jaettu isoille ja pienille koirille. Pieni koira on alle 40 cm korkea ja painaa korkeintaan 15 kg.
4. Pidä koirasi vapaana aitauksessa ja varmista, että se tulee toimeen muiden koirien kanssa. Poista koiraltasi kaulapanta sekä valjaat aitaukseen mennessäsi.
5. Koirien omien lelujen tuonti aitaukseen ja lelujen, keppien, lumipallojen sekä kaiken muunkin heittely aitauksessa on kielletty.
6. Vastaat itse vaatteistasi, koirien tervehdykset ja leikit voivat liata vaatteesi.
7. Suojele koira-aitauksen kasvillisuutta sekä rakenteita ja täytä koirasi kaivamat kuopat.
8. Säilytä alue siistinä, kerää koirasi jätökset sekä muut roskat pois.
9. Huolehdi, ettei koirasi haukunta häiritse yörauhaa klo 22–07.
10. Pidä portit aina suljettuina.

Säännöistä huolimatta joudumme katsomaan aina tarkkaan, millaista porukkaa aitauksessa pyörii, ennen kuin astumme sisään pienen mutta pippurisen nuoren koiraherramme kanssa. Valitettavasti harrastamme rotusyrjintää ja tietyt vartija- ja purijakoirat eivät koskaan pääse nauttimaan Ruskan seurasta. Myöskään liian isot ja villit koirat eivät kelpaa leikkikavereiksi, mutta se on ihan normaalia.

Eilen taas menimme pienten koirien puolelle, kun isojen puolella oli rottweiler. Pian selvisi, että tämä järkälemäinen häntä rehvakkaasti pystyssä seisova  yksilö oli hetki sitten hyökännyt samaan aitaukseen sisälle astuneen vanhan hirvikoiran kimppuun ja saanut aikaan verta vuotavan korvavamman. Nyt rottweiler oli hihnassa lässyttävän ja auktoriteetittoman naisen kanssa puiston perukoilla rimpuilemassa. Hirvikoiraa harmitti ja isäntä odotteli, milloin rottweilerin emäntä uskaltaa tulla juttelemaan tapahtuneesta. Ei uskaltanut. Ihminen uskaltaa kyllä hankkia kunnon koulutusta ja auktoriteettia vaativan rodun, muttei uskalla ottaa vastuuta omasta virheestään.

Tähän väliin huomautan, että minulla ei ole mitään rottweilereita vastaan, mutta typeriä, vastuuttomia ja osaamattomia omistajia kohtaan senkin edestä. Osaavissa käsissä rottweiler on koira siinä missä muutkin koirat. Valitettavasti tuntemattomien koirien ja omistajien takia joudun syrjimään kaikkia kyseisen rodun edustajia, koska en luota heihin ja pelkään koirani ja itseni puolesta. Rottweiler ei ole ainoa rotu, jota syrjin. Syrjiminen johtuu myös siitä, että oma koirani on murrosiän kynnyksellä oleva isoegoinen poika, joka voi saada muut urokset näkemään punaista rodustaan tai omistajastaan riippumatta. Pienempi koira on helpompi potkaista pois, kuin suuri ja pelottava koira. Onneksi emme ole vielä joutuneet sellaiseen tilanteeseen ja toivottavasti emme koskaan joudukaan.

Koirapuistot ovat ainoastaan sosiaalisia koiria varten. Kuitenkin, kun kyseessä ovat eläimet, on kaikki mahdollista. En voi vannoa, etteikö Ruskakin voi joskus mennä sekaisin ja alkaa uhitella. Sehän on eläin! Asia pitää ottaa vakavasti ja ymmärtää. Vahingon sattuessa on otettava vastuu, korvattava kulut ja tajuttava, että vastapuoli voi tehdä asiasta jopa rikosilmoituksen. Pureva koira ei saa enää koskaan tulla koirapuistoon silloin kun siellä on muita koiria ja koirasta on muutenkin pidettävä tarkkaa huolta, ettei tapahtunut pääse enää koskaan uusiutumaan. Lässytys, pakoilu ja asian vähätteleminen vain pahentavat tilannetta. Seuraavalla kerralla koira voi hyökätä vaikkapa lapsen kimppuun.

Toinen tapaus sattui jokunen viikko sitten lähipuistossamme. Olimme Ruskan kanssa kahdestaan juoksemassa puistossa. Joku mummo käveli portista sisään pienen harmaan koiransa kanssa. Pidin Ruskaa kiinni hetken, että mummo pääse aitaukseen sisään ja päästin sitten Ruskan vapaaksi. Mummo käveli kiinni olevan koiransa kanssa aidan viertä ja rupesi huutamaan, kun Ruska teki nätisti tuttavuutta pikkukoiran kanssa. Koiralla oli kuulemma juoksut lopuillaan. Mummo halusi kävellä hihnassa olevan juoksuaikaisen koiransa kanssa puiston ympäri. Sanoin että tämähän on aivan järjetöntä. Ei mennyt mummolla jakeluun tilanteen absurdius ja minä menin niin hämilleni, että nappasin Ruskan syliini ja menin penkille hampaita kiristellen mököttämään. Oli kuulemma mummolla ihan samanlainen oikeus olla puistossa.

Mummo oli väärässä! Koirapuistoissa ei saa olla hihnoja eikä juoksuaikaisia koiria. Sanoin mummolle, että hän olisi voinut kysyä hihnakierrokselleen ensin lupaa minulta ja sen varmaan olisi saanutkin, jos olisi suunsa uskaltanut avata. Ihmiset eivät kuitenkaan uskalla puhua. Ensi kerralla en anna periksi, sillä on meilläkin oikeutemme, vaikka nuoria olemmekin. Sen sijaan, jos lupaa kysytään, on kompromissiratkaisu varmasti mahdollista löytää.

Monet ihmiset ovat varoitelleet tietyistä koirista, joiden omistajat ovat välinpitämättömiä, vaikka koira hyökkäilee toisten koirien ja ihmisten kimppuun. Eräs karjalankarhukoiran omistaja yritti varta vasten saada koiransa samaan aitaukseen Ruskan kanssa, jotta Ruska saisi opetuksen isommalta koiralta ja oppisi alistumaan. En sellaiseen hullutukseen suostunut missään nimessä.

On niitä hyviäkin koirapuistokokemuksia. Eräs nainen oli tulossa puistoon riehakkaan ja ison koiransa kanssa. Huomatessaan pienen Ruskan, sanoi nainen kiertävänsä ensin pienen lenkin ja tulevansa sitten takaisin, kun me olemme lähteneet. Halleluja! Järkipuhetta koiraihmisen suusta!

Yleisesti ottaen koirapuistokokemuksemme ovat olleet ihania ja antoisia. Koirat leikkivät sulassa sovussa keskenään ja opettelevat koirien kieltä. Ruska saa joskus lähdöt nartuilta ja jättää tytöt rauhaan. Hännät heiluvat ja koirat juoksevat hirveää vauhtia ajaen toisiaan takaa. On kivaa huomata, että Ruska osaa olla pienempiensäkin kanssa eikä hypi niitä vasten samalla tavalla, kuin joitain isompia koiria. Toivottavasti tämä sosiaalinen käytös jatkuu ja koiramme tulee täysikasvuisenakin toimeen kaikkien koirien kanssa.

Tulipa tiukkaa tekstiä. Olen aika vauhkona tästä asiasta. Suojelen koiraani samalla tarmolla kuin susiemo poikasiaan.

Aamun ruska ja illan paska

Olen hämmentynyt. Ruskan blogiin on päätynyt joku, joka on googlannut lauseen Aamun ruska ja illan paska. Kuka edes googlaa mitään tuollaista?! Kokeilkaa vaan, hakutuloksissa ensimmäisenä komeilee tämä blogi. Siinäpä tosin tämän blogin sisältö pähkinänkuoressa.

Pohdiskeltuani asiaa muutaman päivän, päädyin siihen, että kirjoitan Ruskan elämästä pääasiassa itselleni. Haluan muistaa vielä kymmenenkin vuoden kuluttua, millaista koiramme elämä oli nuorena ja mitä kaikkea olemme käyneet yhdessä läpi. Tietenkin kaikki Ruskan elämästä kiinnostuneet on mukava pitää ajantasalla, siksi kirjoitan julkisesti enkä vain pöytälaatikkoon. Ja vielä, jos joku haluaa tietää, millaista on elää corgin tai koiranpennun kanssa, voi blogini tarjota jotain sellaista tietoa, mitä ei koirakirjoista löydy. Ripulista ei muisteta mainita, että se yleensä tulee matolle tai kengälle ja täiden häädöstä ei kerrota, kuinka paljon se maksaa (32€). Ja ne iloiset ja ihanat asiat, mitä koiran omistaminen tuo mukanaan - niitähän tämä blogi pääasiassa kuitenkin käsittelee!

Pohdinnat sikseen. Ruska voi jo paremmin. Ribsaa kesti vielä pari päivää, mutta nyt tilanne on korjaantunut. Koira menetti vähän lihaa luidensa ympäriltä ja painaa nyt 13,4 kg. Luut eivät aivan törrötä, mutta hyvin hoikkaa poikaa kuitenkin ollaan. Mielelläni vähän enemmän soisin koiralle painoa, mutta täytynee painonlisäys toteuttaa pikkuhiljaa ja hallitusti. Corgien rakenteesta johtuen pieni alipaino on parempi vaihtoehto, kuin vähäinenkin ylipaino. Uros-cardiganit voivat painaa jopa kaksikymmentä kiloa, mikä kuulostaa minusta aika paljolta. Toivoisin Ruskan painon asettuvan hieman alemmaksi. Kaksikymmenkiloinen koira on aika jysky, varsinkin kun kilot makaavat lyhyiden ja paksujen tassujen päällä. Jokainen koira kuitenkin on yksilö ja toiselle koiralle parikymmentäkin kiloa voi olla juuri oikea määrä painoa ilman grammaakaan ylipainoa. Lihakset painavat enemmän kuin läski ja kovakuntoinen koira painaa pakostakin enemmän, kuin vähemmälle liikunnalle tottunut yksilö.

Olin itse juuri viiden päivän kuvausreissulla ja Ruska oli isäntänsä kanssa kahdestaan kotona. Eivät olleet kuulemma luut paljoa maistuneet. Jotain puuttui. Palattuani eilen kotiin oli koira pyörtyä onnesta ja vietinkin illan lattialla kontaten ja leikkien. Kotiin oli taas niin ihana palata.

Paska yllätys

Hyh hyh. Tulin kotiin illansuussa ja kotona minua odotti kirjaimellisesti paska yllätys. Ribsa palasi viime viikolla pahempana kuin koskaan ja tänään se sitten yllättäen jatkui. Syynä varmaan raaka liha, jota annoimme nyt vähän höllemmällä kädellä. Voi olla että Ruskan pentuiän ribsailut estivät meitä antamasta koiralle vaihtelevaa ja erilaista ravintoa, mikä nyt kostautuu suoliston tottumattomuutena ja herkkyytenä. Ongelmaan on vain yksi lääke. Sillä se lähtee millä se on tullutkin. Toisin sanoen, kun nyt tästä akuutista vatsavaivasta päästään nappuloiden ja riisin voimalla yli, alkaa meillä hienovarainen ja hallittu siedätyshoito kaikenlaisten raakojen lihojen ja muiden ihanien koiramaisten herkkujen muodossa. Toivottavasti homma hoituu sillä kuntoon eikä kyse ole mistään vakavammasta.

Ja minä kun luulin, että cardit eivät turhista ribsaile. Saisi Ruska muutenkin kerätä vähän lihaa luittensa ympärille. Herra on aika hoikassa kunnossa. Olemme ulkoilleet viime aikoina paljon ja se yhdistettynä ribsaan ei ole hyvä asia, vaikka ruoan määrää on hieman lisättykin.

Täytyy vielä tarkentaa, että kotona paskayllätyksen lisäksi odotti myös iloinen ja energinen ylläys, joka saa paskatkin yllätykset menettävän merkityksensä. On ihana tulla kotiin, kun koira kömpii onnellisena syliin lelu suussaan häntä heiluen. Siinä mitä huonoinkin päivä muuttuu äkkiä hyväksi.

Murr murr murkku

Mistä tietää että koiralla alkoi murrosikä? Siitä että koira sylkäisee makupalan pois suustaan!

Meillä se kävi yhdessä yössä. Illalla nukkumaan meni kiltti, hyväkäytöksinen ja rauhallinen pikkukoira, aamulla samalta paikalta heräsi yli-innokas ja korvaton nuorukainen. Noh, Ruskan kohdalla korvattomuus on lähinnä henkistä, sillä fyysisessä mielessä korvat kyllä löytyvät. Niiden käyttö vain on lakannut.

Lenkillä vedetään, on järkyttävä kiire. Välillä ollaan itse vedettävänä, kun jokin superihanan tuoksuinen haju jää kiinnostamaan. Käytetään aktiivisesti niin nelivetoa kuin myös nelijarrua. Koirapuistossa ei totella ja haukutaan kaikki ohikulkijat. Juostaan kuin viimeistä päivää. Kun emäntä sanoo "katso", ruvetaan heti vilkuilemaan että mitä se ei halua minun näkevän, mutta ei vilkaistakaan emäntään. Kotona inistään ja ollaan rauhattomia. Pitäisi leikkiä koko ajan. Välillä nähdään pieniä tonttuja ja puhistaan niille. Ylipäätään toimitaan ennen miettimistä. Revitään eteisestä kaikki mahdolliset tavarat lattiatasolle ja mukelletaan ja kuolataan niitä. Syljetään makupala pois suusta, kun se estää keskittymästä olennaiseen: toiselle koiralle haukkumiseen.

Ruskasta on kasvamassa aikuinen. Haikeus iskee emäntään.