Kun kieli ei mahdu kuvaan

Kiltti koira hyvään kotiin

Selailin pahaa-aavistamattomana Tori.fi -palstan myynti-ilmoituksia. Hakusessa on pieni pöytätiskikone. Luistinten ja leivänpaahtimien seassa oli myös koira myynnissä. Hinta oli 150 euroa ja kuvassa nökötti suurisilmäinen reippaan oloinen kultaisennoutajan ja labradorin sekoitus. Myyntiaikeille pitää aina antaa syy, se lisää asiakkaiden kiinnostusta tuotteeseen. Tämän koiraherran myynnin syy oli emännän ajanpuute.

Mielen valtasi suru. Koiran ilmeessä oli kiinnostusta, vilpittömyyttä ja anteeksipyyntöä.

Emäntä tässä ottaa kuvaa ja laittaa sinut kohta nettiin myyntiin, olet ollut niin tuhmana viime aikoina eikä meillä ole aikaa kouluttaa sinua. Rauhoittuisit varmasti tässä vuoden sisällä, kun vähän kasvaisit ja murrosikäsi menisi ohi, mutta meillä ei olekaan aikaa eikä kiinnostusta olla sinun kanssasi. Television katsominen, talon loputon remontointi ja lasten harrastukset menevät sinun edellesi ja tylsistyneenä keksit kaikkea pahaa. Vaikka oletkin varmasti yksi niistä helpoimmista ja uskollisimmista perhekoirista, olemme tehneet hätiköidyn päätöksen ottaessamme sinut emmekä ole tajunneet selvittää etukäteen, miten paljon aikaa ja energiaa koiran kasvatus ja elättäminen vaatii. Laitetaan tähän ilmoitukseen, että ostajalla pitää olla aikaa puuhailla enemmän sinun kanssasi. Näin päästään sinusta eroon ja ollaan sitten niin kuin sinua ei olisi ikinä ollutkaan. 

Kun koiran ottaa, pitää tajuta, että se on perheenjäsen ja se vaatii aikaa ja huomiota todella paljon. Se ei tule ja elä siinä sivussa, vaan se on yksi uusi vastuu muiden joukossa. Koiraa ei voi kokeilla. Sen onnellisuus on täysin sen omistajasta kiinni. Koiralla ei ole palautusoikeutta. Sen kasvattaminen ja hoitaminen on rankkaa, aikaavievää ja joskus epämiellyttävää. Sen hoitaminen myös maksaa. Paljon.

Jos koirasta luopumisen syy ei ole maailman pahin allergia, voisi omistaja ensin katsoa peiliin ja pistää sitten itsensä myyntiin Tori.fi -sivuille. Muotoilin jo valmiiksi myynti-ilmoituksenkin tällaista tilannetta varten, mutta se oli niin ilkeää tekstiä, etten halua sellaista julkaista. Pointti tullee selväksi ilman sitäkin.

Näitä koirien myynti-ilmoituksia on netti pullollaan, mutta tämä kyseinen ilmoitus kuvineen nyt vain kolahti. Kaikki nämä mukavat koirajutut, mitä minäkin kirjoitan, saattavat innostaa jonkun tekemään koiranhankintäpäätöksen ilman harkinta-aikaa. Totuus iskee naamalle, kun uusi ihana pikkukoira repiikin raivokkaasti sohvan palasiksi, hankkii eroahdistushaukuillaan häädön ja vaatii ulos sateella.



Tässäpä kaikille koiraa harkitseville lista tämän hetken koiranomistajuutemme huonoista puolista:

Kotimme on karva-armeijan miehityksen luvattu maa. Karvanlähtöaika on yhtä helvettiä, jos ei tykkää imuroida joka päivä. Lisäksi kurakelit pakottavat pesemään koiran alustan neljäkin kertaa päivässä. Odottelen tässä loppulaskua Kennelliiton virallisista lonkkalausunnoista, jolloin kaiken kaikkiaan koko lonkkakuvausoperaation loppulasku nousee noin kahteensataan euroon. Lisäksi keräilen kakkapötkylöitä lenkillä pussiin ja joskus jopa avitan koirani takapuolesta pitkän hiuksen varassa roikkuvan pökäleen irtoamista kepillä. Talvisin koiramme haisee kuselle. Se kuopii öisin paikkaansa niin, että kaikki heräävät. Se haukkuu aina ovikellon soidessa, vaikka kello soisikin vain televisiossa. Se inisee ja vaatii huomiota, jos sillä on tylsää. Se tarvitsee aina hoitopaikan eikä extempore ulkomaanmatkat näin ollen ole mahdollisia. Sen kanssa pitää lenkkeillä. Paljon. Koira vetää hihnassa kuin viimeistä päivää, vaikka koulutuksen eteen on tehty aika paljon hommia.

Pentuajan haasteet ovat nämä yllämainitut kertaa kymmenen. Homma helpottuu ajan kanssa ja tasapaino löytyy koiran aikuistumisen ja ihmisille kehittyneiden rutiinien välimaastosta. Tähän menee aikaa ainakin kaksi vuotta.

Meille nämä asiat eivät ole huonoja puolia, vaan luonnollinen osa koiraelämää. Oikeastaan olemme päässeet kaiken kaikkiaan aika helpolla. Koiraa hankkiessa on siis todella mietittävä asiat sen pahimman mahdollisen kautta. Sitten saattaa ehkä yllättyä positiivisesti, kun koira onkin loppujen lopuksi aika kiva, lenkkeily tekee itsellekin hyvää ja koulutus alkaa tehota.

Koiranomistajuus on kaikessa kauheudessaan ihan hirveää. Silti se on minulle kaiken sen arvoista. Kaikki eivät tunne samoin ja se on ihan ok, kunhan koirasta luopumispäätöksen tekee ennen kuin se on liian myöhäistä. Siis silloin, kun koira on osa perhettä vasta ajatuksen tasolla.

Koirafilosofiaa

Olen aina pitänyt koiria hyvänä esimerkkinä. Monessakin asiassa. Koirat ottavat ilon irti, kun sille on aihetta. Koirat nukkuvat paljon. Koirat arvostavat hyvää ruokaa. Koirat pitävät raittiista ulkoilmasta ja liikunnasta. Koirat ovat ystävällisiä kaikille ihmisille. Koirat eivät esitä muuta kuin mitä ovat. Koirat eivät kanna kaunaa.

Tänään opin uuden koirafilosofian: Koira saa muuttaa mieltään.

Ulkona satoi kaatamalla vettä ja lunta. Meidän piti lähteä Ruskan kanssa ulos. Koira-raukka puettiin sadeasuun ja kiskottiin kylmään sateeseen sen kummempia mielipiteitä kysymättä. Ruska protestoikin heti pihalla ja jäi töröttämään taakseni, vaikka kävelin itse rivakasti metsää kohti. Se piti kiskoa kaulapannasta eteenpäin ja pakottaa lenkille, vaikka koiraparkaa ei yhtään inspannut.

Tästä syystä päätinkin tehdä vain nopean lenkin. Koira ei selvästikään halunnut harrastaa reippailua.

Kotioven lähestyessä tapahtui uusi törötys. Protestiksi liian lyhyestä lenkistä koira jäi taas seisomaan taakseni. Jouduin jälleen pakottamaan sen eteenpäin kaulapannasta vetäen, tällä kertaa takaisin sisälle. Vieläkin satoi kaatamalla vettä.

Mitä opimme tästä?

No ainakin sen, että mieli saa muuttua, jos se muuttuu. Koirafilosofiaa.

Terveiset kuvauksista

Kuvauspäivä oli ikävä. Ruska nukahti maiskutellen isäntänsä syliin ja itse nukutus ja kuvaukset sujuivat hyvin. Me ihmiset vain stressattiin ja kannettiin huolta koirasta, jolla loppujen lopuksi oli kaikki ihan hyvin. Tokkurainen koira nukkui koko päivän krapulaansa pois. Ulos päästessään se haki heti kepin suuhunsa ja hoippuvin askelin pyysi meitä leikkiin mukaan. Mihinkä koira karvoistaan pääsisi. Tai Ruska keppihulluudestaan.

Eläinlääkäri suhtautui Ruskaan aluksi varoen, sillä hänellä oli ollut huonoja kokemuksia vihaisista corgeista. Ruska antoi kuitenkin lääkärille pusun ja halin heti kättelyssä ja sinunkaupat oli näin ollen tehty. Nukutusaineen pistäminenkään ei saanut koirassamme aikaan mitään reaktiota. Reippaaksi pojaksi sitä taas kehuttiin.

Eläinlääkäri arvioi kuvat heti paikan päällä. Viralliset tulokset tulevat myöhemmin Kennelliitosta, mutta nyt jo tiedämme suuntaa antavat tulokset. Kyynärät vaikuttivat eläinlääkärin mielestä hyviltä. Lonkissa sen sijaan oli odotuksiemme mukaan löysyyttä. Erityisesti Ruskan vasen lonkka näytti eläinlääkärin mielestä huonolta ja tulos on D:n ja E:n rajamailla. Täysin terveet lonkat olisivat A, joten D on jo kovinkin huono. 

Harvemmin corgeilla näkee A:n lonkkia ja olisimme olleet iloisia, jos Ruskan lonkat olisivat olleet edes C:n paikkeilla. D on huono. E:tä en halua edes ajatella.

Eläinlääkäri määräsi Ruskalle niveliä voitelevaa lääkettä, jota se syönee loppuikänsä. Hyvä kunto, tasainen ja riittävä liikunta sekä hoikkuus pitävät koiruuden kunnossa pitkään. Katsotaan sitten myöhemmin, jos lonkat alkavat haitata normaalia elämää, mitä teemme. Hoitokeinoja löytyy.

Oli hyvä päätös viedä koiruus kuvauksiin. Saimme oikeaa tietoa koiran rakenteesta ja osaamme suhtautua siihen nyt vakavasti. Arvailu saa riittää. Rehellisesti sanottuna en ole edes yllättynyt tuloksista. 

Tästä eteenpäin elämme juuri sitä samaa koira-arkea kuin tähänkin asti. Löysien lonkkien kanssa pärjää oikean hoidon ja asenteen kanssa. Häntä heiluu korkealla ja vielä pitkään!

Laidunnusvietti

Paimennusvietti ei ole mitään Ruskan laidunnusviettiin verrattuna.

Lenkkien jälkeen istuskellaan pihalla ja syödään heinää tuppokaupalla. Tämän tarkoituksena on hidastella ja siirtää sisälle menoa, mutta myös puhdistaa koiran suolistoa. Koska herra on kiireinen heinänsyönnistä, emme henno kiskoa häntä sisälle, vaan annamme hänelle hetken rauhoittua heinän kanssa. Onneksi pihalla on paljon heinää, tarkistimme asian ennen muuttoamme: "Tässä pihalla on kiva sitten istuskella Ruskan kanssa vaikka syömässä heinää, ei haittaa vaikka ei olekaan omaa parveketta".

Tänään höpötin koiralle ääneen heinänsyönnin ohessa, että kohta tulee talvi eikä sitten voi enää syödä heinää. Naapuri tietenkin käveli ohi juuri silloin. Onneksi Ruska ymmärtää puhetta, muutenhan ihmiset voisivat pitää minua ihan hulluna.

Sienimetsässä tapasimme muuten kaksi mukavaa naista, jotka huomasivat että Ruska ymmärtää puhetta. Ruska osasi nätisti olla meidän lähellä eikä lähtenyt paimentamaan ihmisiä läjään, vaikka samaan metsään ilmestyikin bussilastillinen muita sienestäjiä. Sienisaalis oli onneton, mutta eväät maistuivat.

Joudun ehkä ostamaan olohuoneeseemme uuden suuren design-maton, sillä uusivanha lattiamme on niin liukas, ettemme voi leikkiä Ruskan kanssa kunnolla. Koiraparka liukuu lattialla pallon perässä kuin luistinradalla eikä sohvalle hyppääminenkään enää onnistu. Kaikkea sitä joutuu koiran puolesta tekemään.

Kuvaukset

Varasin Ruskalle ajan virallisiin lonkka- ja kyynärkuvauksiin. Viime aikoina Ruskan lonkat ovat pistäneet meidät miettimään, onko kaikki ihan kunnossa. Ne muljuvat ja poksahtelevat (samat oireet ovat tosin emännälläkin). Kuinka vaarallista se on? Sattuuko jalkoihin? Pitäisikö meidän tehdä jotain?

Olemme tiedostaneet corgien rakenteelliset ja perinnölliset ongelmat aina ja pyrkineet pitämään Ruskan hoikkana ja hyvässä kunnossa. Vaikka lonkat olisivatkin niin sanotusti huonot, korjaa hyvä lihaskunto asiaa paljon ja koira voi elää täysin tietämättömänä lonkkaviastaan loppuun asti.

Ruska on iloinen ja meneväinen koira. Sellaisena sen pitää pysyäkin. Haluan saada tarkkaa tietoa Ruskan lonkkien rakenteesta, jotta voin tarjota sille parhaan mahdollisen hoidon.

Ajatuskin siitä, että lonkissa olisi oikeasti jotain vikaa, on musertava. Mitä sitten tapahtuu? Pitääkö koiralle antaa fysioterapiaa tai viedä se leikkaukseen? Entä jos mikään ei auta ja koiraan vieläkin vain sattuu?

Haluan keskittyä odottamaan virallisia tuloksia ja oikeaa lääkärin diagnoosia. Koira on terve kunnes toisin todistetaan. Ruska juoksee ja liikkuu normaalisti. Se ei ikinä onnu tai varo. Eiköhän se siis ole kunnossa.

Tämä mielenrauha maksaa 130 euroa + määrittelemättömät Kennelliiton virallisen lausunnon kustannukset. Kuvauksissa Ruska rauhoitetaan, mikä sekin pelottaa. On inhottavaa nähdä koira pöpperöisenä nukuksissa tilanteessa, missä se yleensä olisi skarppina ja nohevana.

Tällaisia tylsiä ja vastuullisia asioita koiran omistaminen tuo mukanaan. Tuo haiseva karvapallo, joka tuolla nukkuu vanhan sohvatyynyn päällä Rasmus-nallensa kanssa, on meille todella rakas ja sen hyvinvointi on ehdottoman tärkeää.

Luonneasiaa

Minusta Ruskalla on harvinaisen upea luonne. Olen ehkä jäävi sitä arvioimaan, sillä koiran karvojen sokeuttamat silmäni eivät ehkä aina näe kaikkia pikkuvikoja, mitä koirastamme löytyy. Voin kuitenkin yrittää perustella mielipiteeni. Kerronpa, mitä päässäni liikkui silloin, kun teimme rotuvalintaa.

Aikaisemman koirakokemukseni johdosta olin ja olen edelleen mieltynyt tiettyihin piirteisiin, joita koirasta haen. Osaan myös kaihtaa joitain piirteitä, joiden tiedän aiheuttavan ainakin meidän porukassa ongelmia. Mielestäni koiran tulee olla älykäs, kiltti, itsepäinen, itsenäinen ja tottelevainen. Korvien pitää olla pystyt, mutta koiralla ei saa olla metsästysviettiä. Koiran täytyy tulla toimeen kaupungissa ja kerrostalossa, mutta olla kuitenkin ahkera ja liikunnallinen. Plussaa tulee siitä, jos koiraa voi pitää vapaana ja jos koira ei hauku turhia. Koon tulee olla pieni. Koiran pitää tulla toimeen ihmisten kanssa ja erilaisissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Koiran tulee olla kaikin puolin reipas ja aina valmis innolla kaikkeen.

Oikeastaan alun perin olin ihastunut nimen omaan pemuihin (ehkä niiden syötävänsuloisen ulkonäön vuoksi), mutta hain kuitenkin tietynlaista luonnetta koiralta ja cardissa yhdistyi lopulta kaikki hakemani piirteet. Cardien rujompi ulkonäkö ei ihan alkuun miellyttänyt, mutta sitten tajusin, ettei koira voi mitään turkkinsa värille ja se luonne on kuitenkin lopulta se, minkä kanssa eletään. Toinen rotu, joka olisi sopinut pitkään vaatimuslistaani, olisi ollut samojedinkoira. Kyseinen rotu on kuitenkin vielä himpun verran vaativampi ja koin, että opiskelijaelämä ja samojedi eivät ihan mätsää.

Pientä persoonallisuutta pitää koirasta löytyä, siksi pidänkin itsepäisistä koirista, joilla on selvä oma tahto ja taito näyttää se. Koiran tulee kuitenkin totella ihmistä joka tilanteessa. Hyvä esimerkki tästä on Ruskan vahvat mielipiteet lenkin pituudesta. Vaikka lenkki olisi ollut kuinka pitkä tahansa, on se herran mielestä aina aivan liian lyhyt. Pienen hidastelun jälkeen koira heittäytyykin selälleen maahan siinä vaiheessa, kun sen mielestä ollaan vaarallisen lähellä kotipihaa. Se katsoo silmiin ja makaa maassa. Sillä on selkeä oma tahto ja se osaa näyttää sen.

Itsepäisyys ei koskaan johda ikäviin keskusteluihin, karkailuun tai rähinöihin. Se on vain pieni mauste muuten tottelevaisen koiran luonteessa - merkki älykkyydestä ja omasta tahdosta. Kerran näin koirapuistossa koiran, joka vartioi omaa kakkaansa. Omistaja yritti kerätä kakan pussiin, mutta koira murisi omistajalleen eikä päästänyt häntä kakan lähelle. Siinä käytiin pitkä sanallinen taistelu, jonka omistaja taisi kuitenkin lopulta voittaa. Mistä ihmeestä nämä koirat keksivätkään kaiken tällaisen?

Ruskan luonteen ainutlaatuisuus selvisi meille alkuaikoina nopeasti. Kerran koiruus makoili keittiön lattialla ja yhtäkkiä ihan muutaman sentin päähän sen kuonosta kaatui kiikkerä jakkara. Ruska ei reagoinut siihen mitenkään! Se ei edes päätään nostanut. Itse olisin siinä tilanteessa koirana pompannut pystyyn ja juossut sängyn alle piiloon, mutta ei tämä karvaherra. Ihmisenä toki pelästyin, kun tajusin millainen vahinko olisi voinut tapahtua. Kyllä kuonon muotoilu olisi mennyt uusiksi, jos jakkara olisi siihen osunut. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, paitsi Ruska, joka ei edes säikähtänyt.

Koira, joka ei saa elinikäisiä traumoja tällaisesta tapahtumasta, on mielestäni kultakimpale.

Ainoa asia, joka meni Ruskan kohdalla hieman mönkään listassani, on koiran koko. Luulin, että cardit ovat pieniä koiria. Menin siihen samaan halpaan, kuin kaikki muutkin tottumattomat, jotka näkevät lyhytjalkaiset corgit vain pieninä lihavina koirina. Ruskasta varttui kuitenkin keskikokoinen lihaksikas cardiuros, joka painaa nyt aikuisena reilut kuusitoista kiloa ja joka hyppää kaikki se paino märkää koiranrakkautta täynnä syliimme kertomaan, miten kivaa on kun me olemme olemassa. Pieni synti muuten melkein täydellisessä koirassa.

Uusi koppi

Meillä on uusvanhat lenkkeilyhoodit. Muutimme siis jälleen, mutta taas muutto tapahtui saman postinumeron sisällä ja suunta oli takaisin Ruskan pentuaikaisen kodin suuntaan. Tämä muutos on ollut kaikille mieluinen. Ne pentuajoilta tutut ihanat jokivarsilenkit ja koirapuistot ovat jälleen ulottuvissamme. Eipä entisissä lampilenkeissä mitään vikaa ollut, mutta kyllä joki aina lammen voittaa.

Jokivarressa vastaan tulee paljon ihmisiä, jotka hymyilevät ja juttelevat Ruskalle. Osa vastaan tallustelevista koiristakin on vanhoja tuttuja. Täällä on myös taikapolku, jonka osaan kävellä vain toiseen suuntaan ja iso nurmikkopiha, jolla voi lekotella lenkin jälkeen rauhassa. Rannassa on myös kahvila, jonne saa koirankin viedä.

Jännitimme alkuun, miten luhtitaloihin tottunut koiramme suhtautuu oikeaan kerrostaloon ja rappukäytävästä kaikuviin ääniin. Homma meni kuitenkin niin, että Ruska haukkuu nykyään vähemmän oven ulkopuolelta kuuluvia ääniä, kuin mitä aikaisemmin. En ihan tajua, mistä tämä johtuu, mutta ehkä sillä, että rappukäytävä on sisätilaa, on jotain tekemistä asian kanssa. Tämä onkin hyvä esimerkki siitä, miten koirat näkevät (tai tässä tapauksessa kuulevat) asiat.

Hommaa on vaikea selittää. Hyvä esimerkki koiran aivoituksista voisi olla vaikkapa koira, joka pelkää hattuja. Hattupäinen ihminen on voinut joskus pelästyttää koiran ja koira on kaikessa loogisuudessaan kohdistanut pelkonsa hattuihin. Tästä eteenpäin koira reagoi siis hattuihin, vaikka hattua kantaisi mukavakin ihminen. Pelkoa onkin sitten vaikea poistaa, jos syytä koiran pelkoon ei tiedetä. Hattu on vielä aika simppeli asia huomata, mutta entä jos koira onkin yhdistänyt pelontunteensa vaikkapa johonkin tiettyyn hajuun tai ääneen? Koira voi esimerkiksi alkaa pelätä agilityestettä, jos se on kuullut jonkun pelottavan äänen juuri estettä suorittaessaan. Vaatii kovaa työtä ja paljon nakkeja saada koira jälleen luottamaan agilityesteen turvallisuuteen.

Koirissa on eroja pelkojen muodostumisen suhteen. Ruska on luonteeltaan kova koira eikä pelkää juuri mitään. Pääsemme sen kanssa aika helpolla. Kovat koirat ovat itsevarmoja ja pelottomia, ne eivät turhaan räyhää tai tärise uusissa tilanteissa. Kovuus oli yksi tärkeimpiä syitä rotuvalintaa tehdessämme. Meidän kanssa sattuu ja tapahtuu ja luonteeltaan liian pehmeä koira ei sopisi laumaamme. Perusluonteen lisäksi koiran pelkoihin vaikuttaa toki myös kasvatus ja ympäristö - niin kuin ihmisilläkin.

Äänet oven ulkopuolelta ovat nyt erilaisia kuin aikaisemmin. Jostain syystä Ruska ei reagoi niihin aikaisemmalla tavalla. Syy voi olla kaiun määrässä, sisätiloissa tai hajuissa. Mistä minä tiedän. Koirat on ihan outoja, mutta hyvä niin.

Ruska on kotiutunut hyvin. Mekin olemme. Ihan kuin koko porukka olisi palannut kotiin.

Uimamaisteri!

Etälaumamme lukuun otettuna laumassamme on ollut tapana jaella uimamaisterin arvonimiä karvaheroille, jotka ovat ylittäneet itsensä märkiin asioihin liittyvissä asioissa. Uinnissa siis. Jostain syystä jokaisen kolmen nelijalkaisen kohdalla on vesikoulutus mennyt pahasti mönkään ja koirat ovat vältelleet uimista enemmän tai vähemmän aktiivisesti tiukan neliraajajarrutuksen muodossa. Vanha karvaherra sen sijaan ylitti kerran metsästysreissulla itsensä ja loikkasi linnun perässä jokeen kuin Jani Sievinen konsanaan. Tästä hänet palkittiin uimamaisterin arvonimellä. Tapaus on jäänyt historiaan. Jotkut uskovat tarinan olevan vain urbaania legendaa, toiset vannovat oman metsästyshattunsa kautta sen olevan totta. Keskimmäisen yksilön uimataidoista ei sen sijaan ole perimätietoa. Hän tykkää kahlailla.

Mutta nyt. Ilmassa on muutoksen tuoksu. Pitkät perinteet ovat alkaneet rakoilla.

Kolme vuotta koiraherrallamme, tällä nuorimmaisella, meni ajatukseen totutteluun ja oman identiteetin uudelleenluomiseen. Ruska kysyi itseltään usein: "Olenko minä sellainen koira?". Rankan psykologisen ajatustyön ja ratkaisukeskeisen pelkoterapian ohella kävimme jokaisella lähilammen ympäri kulkevalla lenkillämme varovaisesti myös kahlailemassa ja juomassa itse lammella. Vesi kyseisessä lammessa on mukavan lämmintä. Tänä kesänä huomasin viimein Ruskan kahlailevan syvemmällä kuin aikaisemmin. Ajatustyö oli tuottanut tulosta. Koira ei enää pelännyt niin paljoa. Heittelin keppiä veteen ja keppihullu koira kävi aina uskollisesti hakemassa sen syvempää ja syvempää ja syvempää ja...hups!

Ei se ollutkaan niin kamalaa! Nyt Ruska hakee keppiä oikein mielellään syvältäkin vedestä. Ihanaa, olenkin aina halunnut uivan koiran! Vielä kun itse viitsisin mennä mukaan kepinmetsästykseen, voisimme aloittaa porukalla uuden harrastuksen: biitsillä zillailun. Millaistahan identiteetin uudelleenmuovausta se minulta vaatii?

Punainen vinkupallo

Good size. Medium strong. Typical head, good eyes and ears. Strong neck. Bit soft in loins. Good set tail. Enough developed chest. Loose in elbows. Movement without full balance and power. Typical coat, colour and temperament.

Näin runoili Zoran Brankovic Rovaniemellä 1.7 ja antoi Ruskalle EH:n. Zoran näytti kiinnittävän paljon huomiota Ruskan liikkeisiin, mikä on hyvä. Liikkeisiin olisi tosin saanut enemmän tasapainoa ja voimaa sillä, että olisi käynyt Ruskan kanssa metsälenkeillä enemmän ennen näyttelyä, mutta omat flunssasairasteluni estivät sen. Olisiko kyse sitten ollut dopingista vai normaalista liikunnasta, onkin sitten toinen juttu. Ruskan lonkat ovat mielestäni löysät, kun katselen niitä pystykorvasilmillä. Lonkkia ei kuitenkaan ole vielä kuvattu.

Päätimme kuitenkin, että Rovaniemen näyttely saa olla toistaiseksi viimeinen. Ruska on komea koira, jonka todellinen vahvuus on kuitenkin luonteessa. Siihen ei tuomari ikinä pääse perille pelkällä punaisen vinkupallon heiluttelulla koiran edessä. Jalostushommat keskittyvät usein erityisesti urosten kohdalla ulkonäköön ja luonne jää sivuseikaksi. Arjessa koiran luonne näyttää kuitenkin kyntensä, sen kanssa omistajat ovat tekemisissä parhaassa tapauksessa viisitoista vuotta joka päivä!

Näin vetäydymme "mutta meidän koiralla on kuitenkin tosi hyvä luonne" -verhon taakse, vaikka Ruska voisikin vielä menestyä näyttelyissä. Pistämme rahat johonkin kivaan rallytokokurssiin, josta koiraherra itse pääsee todella nauttimaan.

Kuulin sivukorvalla pentuja tehneestä näyttelykoirasta, jonka kanssa ei kotona voi treenailla mitään. Koira hermostuu ja juoksee pitkin seiniä, jos siltä pyydetään pientä keskittymistä. Syy voi olla osittain harjoituksenpuutteessa, mutta myös koiran hermoissa, jotka eivät mielestäni ole yhtään corgimaiset. Corgit ovat työkoiria, jotka nauttivat omistajansa miellyttämisestä ja töistä. Silti kyseinen corgi menestyy näyttelyissä ja sillä teetetään pentuja, koska se on kaunis tai komea ja koska ihmiset maksavat hyvin näyttelyissä menestyneiden koirien pennuista.

Haluaisiko kukaan Ruskan pentuja?

Jalostusasiat aiheuttavat ihmisille aina harmaita hiuksia ja riitoja, oli rotu mikä tahansa. Kasvattajat pyrkivät tekemään parhaansa ja puntaroimaan terveys-, ulkonäkö- ja luonneasioita keskenään tarkasti. Lopputulos on kompromissi. Kauneuskilpailujakin siis tarvitaan, jotta koirien ulkonäkö pysyy edes jollain tasolla ihanteellisena. Lisäksi tarvitaan luustokuvauksia, silmätutkimuksia ja joskus jopa luonnetestejä. Pentujen ostajat äänestävät lompakoillaan ja valitsevat pennun sen tiedon varassa, joka heille tarjotaan. Heittäisin punaisen vinkupallon siis ostajille: Kysykää kasvattajilta myös pentujen vanhempien luonteista, se on tärkeää!

Ja tosiaan. Myös näyttelyissä upeasti menestynyt koira voi olla ihan mieletön luonteeltaan.

Näyttelyistä ja puremia

Ilmoittauduimme Rovaniemen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Ruska kilpailee sunnuntaina 1.7.2012. Tänään ehtisi vielä ilmoittautua heinäkuun Oulun kansainväliseen näyttelyyn, mutta mutta. Jospa katsoisimme ensin, miten Rovaniemellä menee. Kesä on taas täynnä kaikenlaista muuta touhua ja kalliit koiranäyttelyt ovat arvolistallamme aika alhaalla. Kahden näyttelyn hinnalla saisi tokokurssin tai melkein puolitoista säkkiä koiranruokaa. Mitä näyttelyistä saa?

Parhaassa tapauksessa Ruska saisi sertin ja jonkun palkinnon. Kolme sertiä oikeuttaa muotovalioarvoon ja näyttelyissä menestyneet hyväluonteiset urokset ovat kuumaa kamaa pentujentekomarkkinoilla. Jos joku haluaisi Ruskan isäehdokkaaksi pentueelle, pitäisi se vielä käyttää lonkka- ym. kuvauksissa, joilla selvitettäisiin sen rakenteellinen terveys. Kuvaukset toki maksavat, mutta pentujenteossa saisimme palkkioksi yhden pennun hinnan. Tai pennun.

Näin viime yönä unta, että meille oli tulossa kolmas koira ja äitini sanoi osanneensa odottaa sitä. Mietin kyllä unessa, että hetkinen, milloin meille tuli se toinen koira.

Koirista puheen ollen, Ruska oli isäntänsä kanssa lenkillä toissapäivänä läheisellä omakotitaloalueella. Erään talon ovi oli jäänyt lasten jäljiltä auki ja musta pystykorvainen uroskoira juoksi ovesta ulos Ruskan luokse. Sekunnin diagnosoinnin jälkeen koira hyökkäsi Ruskan kimppuun. Isäntä nappasi koiran kaulapannasta kiinni ja piti vihaiset koirat erossa toisistaan parinkymmenen sekunnin ajan, jonka jälkeen talosta juoksi paikalle nainen. Tämän tohinan keskellä tämä karkulainen ehti purra Ruskan isäntää pohkeeseen. Ruskalle ei käynyt kuinkaan.

Tapahtumasarja johti päivystyskäyntiin, jäykkäkouristusrokotteeseen ja antibioottikuuriin. Koirakarkulaisen hoitonainen lupasi luonnollisesti korvata tapahtumasta aiheutuneet kulut.

Koiraihmisinä tiedämme, että näin käy joskus. Itseänikin on purrut koira ja silloin hoito ei ollut näin hyvää. Puremahaava tulehtui pahasti eikä lääkäri siitäkään huolimatta antanut antibioottikuuria. Koiranpurema on kuitenkin erittäin likainen ja riskialtis tapahtuma ja siihen pitää aina hakea antibioottikuuri ja rokotusten voimassaolo on syytä myös tarkistaa.

Tällä kertaa purema oli kuitenkin vahinko. Karkulainen ei ollut vihainen Ruskan isännälle vaan haukkaisu tapahtui osana koiratappelua. Koiran viha oli suunnattu toiseen koiraan, ei ihmiseen. Tästä syystä koiraa ei tarvitse lopettaa emmekä sellaista tietenkään vaadi. Toivottavasti perheen lapset kuitenkin kävivät läpi keskustelun ovien sulkemisesta ja koiran hoitotätikin tajusi, millainen vastuu sisältyy koiran hoitoon ottamiseen. Koira oli siis vain hoidossa kyseisessä perheessä.

Punkki!

Hyi yök! Rapsuttelin eilen Ruskaa kaikessa rauhassa, kun käteeni osui jokin patti. Mietin, oliko Ruska saanut itseensä pihkaa Lapin reissullaan, mutta pattipa paljastuikin punkiksi! Rynnimme saman tien suuren inhon vallassa apteekkiin ostamaan punkkipihtejä. Ampulleilla koiran iholle annosteltava karkoitusaine sen sijaan odotti kiltisti koiralaatikossa käyttöönottoaan. Emme halunneet antaa sitä samaan aikaan viime viikolla annetun madotuksen kanssa, joten nyt sitten kärsimme seurauksista. Matolääkkeet ja punkkikarkotteet ovat kovia myrkkyjä eikä niiden yhteisvaikutuksista ole meillä mitään tietoa.

Laskeskelimme, että punkin oli täytynyt tarttua Ruskaan viimeisimmällä lenkillä, joka oli suuntautunut naapuruston perimätiedon mukaan punkkipitoiseen kosteaan ja ruohikkoiseen metsään. Vaaralliset borrelioosit sun muut eivät siis kaiken järjen mukaan ole ehtineet vielä tarttua Ruskaan, siihen kun menee punkista riippuen tunteja tai jopa muutama vuorokausi (olettaen että punkki on taudinkantaja).

Punkit ovat levinneet vuosi vuodelta pohjoisemmaksi. Nyt niitä on Oulu täynnä, olen kuullut jo useiden koirien kantaneen mukanaan näitä ällövieraita kotiinsa. Ja nyt on vasta toukokuu! Äskenhän täällä oli vielä lunta!

Punkkien irrotuksesta on monenlaista tietoa liikenteessä. Vanhanaikainen hukuttaminen tai rasvaus eivät ole hyviä keinoja, sillä punkki saattaa tukehtuessaan oksentaa taudinaiheuttajia koiraan. Nykyään punkit poistetaan pihdeillä, jotka asetetaan punkin tyveen aivan kiinni ihoon. Jotkut suosittelevat punkin ruuvausta ulos, meidän apteekin täti sanoi että se pitää vetää tiukasti ja päättäväisesti ulos suoraan.

Ruskasta punkki lähti pienen karvatupon kera. Poistokohtaan jäi pieni punainen jälki, jonka desinfioimme. Ruska sai myös selkäänsä karkoitusaineet, joiden pitäisi estää uusien punkkien kiinnittyminen. Lenkkien jälkeen olisi syy kuitenkin tarkistaa koiran turkki kaiken varalta, Ruska kun yleensä luuhaa kaikki pusikot ja pensaat huolella. Puremakohtaa ja koiran vointia pitää vielä seurailla muutama viikko.

Netin syövereistä on noussut esille myös ajatus valkospulin punkkeja karkottavasta voimasta. Taitaa meilläkin tästä eteenpäin tipahdella koiran kuppiin kynsi jos toinenkin.

Julistan sodan punkkeja vastaan alkaneeksi!

Huoltotoimenpiteiden käytännöstä

Kerronpa teille hammaspesusta. Ruskalle kylppäri on kiellettyä aluetta. Tämä tarkoittaa sitä, että sinne ei mennä ilman erityistä syytä. Usein syy on ei_niin_mieluinen helmapesu tai kokovartalopesu. Toisinaan syy on myös hammaspesu.

Jos leikkiessä pallo vierii kylpyhuoneeseen, kysyy Ruska katseellaan luvan käydä hakemassa sen sieltä. Emme todellisuudessa ole tiukkoja tällaisten sääntöjen suhteen, Ruska vain on luonteeltaan hyvin tottelevainen ja rajoille uskollinen.

Säädellyn kylpyhuonekulkuluvan takana on ajatus siitä, että suihkuun ei kaivata koiran kakkatassujen jälkiä. Toinen syy on se, että kylpyhuoneessa voi olla pesuaineita ja kodin putkimiehiä, joiden nauttiminen voisi olla kohtalokasta koiralle. Se, että koira ei pääse ihan joka paikkaan, voi myös helpottaa koiran ymmärrystä siitä, että hän ei ole marssijärjestyksessä se ensimmäinen. Tämä tosin on vain minun omaa päättelyäni.

On huvittavaa, että kylppäriä kaihtava koira kulkee edellämme oma-aloitteisesti keveästi kipitellen kylpyhuoneeseen, kun ihmiset alkavat puhua hammaspesusta. Koira maiskuttaa ilmaa ja odottaa kananmakuisen hammastahnan levitystä suuhun kaksiharjaksisen hammasharjan avulla. Ihme hommaa, sanon minä.

Maiskis, sanoo Ruska.

Kaikissa huoltotoimenpiteissä on meillä käytössä palkkiojärjestelmä. Koira saapuu kutsusta paikalle ja tajuaa, että tilanne on mennyt siihen, että esimerkiksi kynnet on leikattava. Toimenpide ei ole koiralle mieluinen, mutta se suostuu yhteistyöhön tietäen, että riittävä palkkio on tulossa. Näytämme Ruskalle herkkupalaa, jonka hän saa, jos antaa meidän ensin suorittaa tehtävämme. Kynsien leikkuun ollessa kyseessä koira siis menee itse kiltisti kynsienleikkuuasentoon, hieman jännittyneenä ja takajalat täristen tosin. Toimenpiteen jälkeen Ruska pomppaa nopeasti pystyyn jälleen kerran jo valmiiksi ilmaa maiskuttaen ja rynnii makupalan luokse. Win win situation.

ERI

Näyttelyt on nyt näytelty. Emäntää jännitti hirveästi. Ruska kilpaili avoimessa luokassa yllättäen velipuolensa kanssa. Kehäkäyttäytyminen sujui mallikkaasti ja tuomari sanoi Ruskasta (Mudpaw's Firetail) seuraavaa:


Hyvätyyppinen, hyväkokoinen uros, hyvä pää mutta väri saisi olla puhtaampi ja ilme parempi, hyvä kaula ja selkälinja, hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät etu- ja takaraajat, hyvät liikkeet, hyvä turkki, hyvä luonne. 


Isännän poistuessa kehästä Ruskan kanssa, kiirehti kisaa vierestä seurannut koiraihminen sanomaan, että Ruska on erittäin kaunis koira. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka sertimittelöt jäivätkin meidän kohdalla seuraavaan kertaan.

Emme jääneet kiireiden takia seuraamaan kisaa loppuun asti, mutta kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli.

Sen verran pitää vielä kertoa, että eilen fiksusti kauneuskilpailut unohtaneena päätimme lähteä etsimään korvasieniä. Koira juoksi metsässä onnellisena, imi itseensä nuotiontuoksuja ja pyöri vihertävässä kakassa niin, että vaalea kauluri muuttui koppuraiseksi ja ei_enää_niin_valkoiseksi. Isännän mielestä se oli hyvä merkki.

Sieniä ei löytynyt.

Ps. Puhtaampi väri? Parempi ilme?!

Ulvo

Niinhän siinä kävi, että saimme kuin saimmekin ilmoitettua Ruskan kauneuskilpailuihin. Kerroin seuraavana päivänä tekosistamme koiraherralle. Se otti asian raskaasti. Emme olleet kuulemma kysyneet herralta etukäteen, haluaisiko hän osallistua kilpailuihin tai onko hän ylipäätään vapaa kyseisenä viikonloppuna. Ramppikuumetta sanon minä. No can do. Tehty mikä tehty. Kokeilemme onneamme täällä 20.5.2012.

Kurakelit ja madallettu koiramalli eivät sovi yhteen, joten Ruskan kevät on täyttynyt jälleen lähes joka lenkin jälkeisistä helmapesuista. Koira kipittää jo iloisesti kylpyhuoneeseen, kun sana helmapesu mainitaan. Kerran koiran luotaantyöntävään olemukseen kyllästyneet ihmiset päättivätkin helmojen sijasta pestä koko koiran. Ruska masentui siitä moneksi päiväksi ja tuskin halusi edes lenkille, kun sadekeli ja mahdollinen uusi nöyryyttävä kokovartalopesu kummittelivat ajatuksissa. Nyt tilanne on kuitenkin normalisoitunut ja Ruskakaan ei haise enää niin pahalle. Uusi pesu on kyllä edessä ennen näyttelyitä.

Emännän kotiutuminen itärajan väärältä puolelta teki Ruskan iloiseksi. Lisääntynyt yksinolo oli alkanut vaivata seurallista koiraamme ja vuorotyöläis-naapuriltamme oli tullut ilmoitus haukunnasta ja ulvonnasta. Isäntä yritti tehdä parhaansa ja vietti kaiken vapaa-aikanasa Ruskan kanssa - otti sen mukaan moottoripyörätallillekin, jossa Ruska niitti mainetta kuuluisana tallikoirana. Yksinolo oli kuitenkin pitemmän päälle kurjaa ja emännän oli korkea aika palata takaisin laumansa luokse. Nyt ei ole Ruskallakaan ollut aihetta ulvoon. Paitsi sitten, kun emännän kesätyöt alkavat.

Mister Corgi 2012

Emme ole käyneet Ruskan kanssa koskaan koiranäyttelyssä. Ruska on niin komea koira, ettei sitä missään näyttelyissä tarvitse todistaa. Vai onko asia sittenkään ihan niin?

Unelmissani astelemme ensimmäiseen koiranäyttelyymme tyynen rauhallisina, nokka vienosti pystyssä. Ruska tuhahtelee muille koirille ja kuopii maata sen merkiksi, että game is on. Se kävelee sulokkaasti ja keveästi tuomarin editse yhtään vetämättä ja seisoo upeasti näyttelypöydällä sekä antaa tuomarin kopeloida kaikki paikat siitä yhtään hermostumatta. Se tuijottaa asentojonossa nakkia täydellisen keskittyneenä ja saamme heti ensimmäisellä yrittämällä kaikki mahdolliset sertit ja näyttelyn komein koira -tittelit. Tuomari kysyy, miksi emme aikaisemmin tuoneet tällaista kultakimpaletta näyttelyihin. Vastaamme, että puskien haistelu ja metsälenkit ovat vieneet kaiken aikamme ja vasta nyt löysimme kalenteristamme vapaan kohdan näyttelylle. Halusimme myös antaa muille koirille mahdollisuuden menestyä ennen kuin itse aloitimme kilpauran. Meistä otetaan kuva koiralehteen: "Sensaatio on syntynyt!"

Todellisuus lienee raadollisempi. Ruska ei ole tottunut näyttelyihin ja se varmaan stressaa tilannetta tosi paljon. Ympärillä on paljon koiria ja hajuja. Se vetää remmissä, haukkuu muille koirille ja sinkoilee ympäriinsä. Sen juuri pesty pörröinen turkki likaantuu mudasta ja se yrittää näykkäistä tuomaria, joka kehtaa tarkistaa, että kaikki on kunnossa haarovälissä. Osallistumisemme hylätään ja saamme porttikiellon näyttelyihin.

Nyt olisi pari kuukautta aikaa valmistautua Oulun seudulla pidettäviin koiranäyttelyihin. Se on nyt tai ei koskaan. Mielenkiintoista olisi saada jonkinlainen arvio Ruskan ulkomuodosta sekä samalla tavata muitakin corgeja taas pitkästä aikaa. Saisimme myös nähdä, onko tuomari kenties puusilmäinen idiootti vai harvinaisen fiksu ja todellista komeutta arvostava koira-asiantuntija. Meni syteen tai saveen, olisimme jälleen yhtä kokemusta rikkaampia. 

Rallytokoa!

Ilmoitimme Ruskan juuri isäntänsä kanssa rallytokoon. Kurssiin on vielä aikaa, se alkaa vasta 19.2, mutta jo nyt voi aloittaa henkisen valmistautumisen rallimeininkiin.

Kurssi tulee hyvään saumaan, sillä itse olen kolme kuukautta Pietarissa ja Ruskalla on kotona vain yksi lenkittäjä tämän aikaa. Pitkän työpäivän sattuessa kohdalle aikoo Ruskan isäntä kuitenkin palkata 4H kerholaisen viemään koirulin ulos.

Täällä rajan toisella puolella on kova ikävä karvaista koiraherraa. Olo on jotenkin väsynyt, ihan kuin jotain puuttuisi. Mitäköhän...

Pikku-Ruska ja muita mietteitä

Täysin varma en voi olla, että tässä kuvassa emän hännän kanssa päiväunille mennyt pentu on Ruska, mutta posken vaaleat kuviot viittaavat siihen vahvasti. Pentueen muut koirulit ovat tummempia kasvoistaan. Kuvan on ottanut Ruskan kasvattaja.

Juttelimme eilen Ruskan isännän kanssa, josko Ruska saisi kaverikseen toisen koiran. Päädyimme ehdottomaan ei:hin. Kaksi koiraa tuo mukanaan tuplasti vaivaa, kun taas koiraonnen ja koirarakkauden määrä tuskin voi tästä enää kasvaa. Silti aloin muistella Ruskan pentuaikaa tippa silmässä. Kaikessa rankkuudessaan ja sydämentykytyksissään se oli mahtavaa aikaa!

Vietimme Ruskan kanssa kesälomaa kotona ja opettelimme talon tavoille. Aloitimme kasvatuksen heti, mutta pienissä arkisissa asioissa sen kummemmin stressaamatta koiraa liikaa. Tillit tosin saivat ensimmäisinä kotipäivinä lähdöt juurineen parvekkeen kukkalaatikosta. Eipä siinä mitään. Ylipuutarhuri on sen jälkeenkin tehnyt omavaltaisia päätöksiä kasvillisuuden olemassaoloon liittyen. Sehän on parasta koiranelämää!

Ruska tuli meille reilut kaksi ja puoli vuotta sitten. Pentu oli pieni ja suurikorvainen, jotenkin pikkuvanha ja tosikko luonteeltaan, mutta kuitenkin hyväntuulinen ja reipas. Ruska totteli meitä alusta alkaen hämmentävän uskollisesti. Kehuimme sitä paljon.

Heti alusta lähtien matkustelimme Ruskan kanssa paljon ja veimme sitä jännittäviin uusiin paikkoihin. Se sopeutui kaikkeen hyvin ja luotti meihin ihan täysillä. Pitkät automatkatkin menivät selällään korsaillen.

Pikkuhiljaa opimme tuntemaan Ruskaa paremmin, sen luonne kehittyi. Huomasimme että se on periksiantamaton jössikkä, joka uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Kävimme joskus lenkillä tiukkoja keskusteluja siitä, saako hihnassa vetää tai saako sitä repiä. Joskus jouduin kantamaan pennun kotiin raivosta tihkuen. Koskaan en kuitenkaan antanut periksi ja koulutin kaikella rakkaudella. Lopulta murkkuikä meni ohi - luojan kiitos.

Kävimme paljon koirapuistoissa ja yritimme kasvattaa Ruskasta sosiaalista eläintä. Pentutapaamiset olivat villejä ja tykättyjä tapahtumia. Corgin ego kuitenkin lopulta voitti ja nykyään emme voi tavata vieraita leikkaamattomia uroksia ollenkaan. Poikkeuksena pentuajoista mukana ollut etälauman Tilkku, jolle Ruska alistuu ilmanmuuta.

Tuhmuuksilta ei vältytty meidänkään laumassa. Yksien kenkien korossa on vieläkin neulanterävien hammaspiikkien jäljet. Ja yksi kirja oli kerran kotiin tullessani luettu. Muuten eroahdistusta Ruska osasikin purkaa omiin leluihinsa ja suurilta remonteilta säästyttiin.

Aina Ruska on ollut rento ja rempseä. Se ei turhia hötkyile ja sen kanssa on helppo ja ihana elää.

Koiran ottaminen oli suuri päätös ja mietin sitä aikanaan paljon ja perin pohjaisesti. Vastuu on valtava. Ei riitä, että koiralla riittää ruokaa, vaan se on myös lenkitettävä ja pidettävä muutenkin hyvässä kunnossa. Se on opetettava yhteiskunnan tavoille ja sille on tarjottava paljon aikaa ja rakkautta. Se on käytettävä aamulenkillä, vaikka itsellä olisi maailmanlopun oksennustauti. Sitä ei voi ikinä jättää yksin koko päiväksi. Sitä ei saa karkuuttaa tai päästää vapaaksi paikassa, jossa se voi satuttaa itsensä tai tehdä itse jotain pahuuksia. Se pitää kouluttaa. Sen kanssa pitää harrastaa. Sille pitää jutella ja sitä pitää paijata. Se on otettava huomioon aina jokaisessa elämänvaiheessa ja päätöksissä.

Silti olen vakuuttunut, että teimme oikean päätöksen. 

Mietin tässä ääneen eräs päivä, että olisin varmasti paljon vihaisempi ihminen, jos minulla ei olisi koiraa. Kukaan ei voi olla huonolla tuulella pitkään, kun jaloissa pyörii tuollainen hauskannäköinen viaton karvapötkylä. Kaiken vaivan vastapalkkana saan Ruskalta jotain sellaista, mitä ei sanoin voi kuvata. Se yksinkertaisti tekee minusta onnellisemman ihmisen.

Kauheaa jättää blogi kesken niin, että viimeiset tekstit kertovat "vihaisesta" koirasta ja muuttoahdistuksesta. Koiraelämämme on vain muuttunut niin rutinoituneeksi, ettei mitään uutta kerrottavaa ole kesän jälkeen ollut (lue: emäntä on laiskotellut).

Nytpä kuitenkin aktivoiduin ja ajattelin jakaa tietoiskun Ruska-herran rutiineista.

• Aamuherätys tapahtuu usein niin, että kellon soidessa Ruska tulee antamaan emännälle pusun. Riippuen aamuisesta tokkuran tasosta ehdin joskus väistää sen. Useimmiten en.
• Aamupala täytyy saada pian heräämisen jälkeen. Useimmiten se muistetaan antaa.
• Aamulenkki on useimmiten päivän lyhyin mutta sitäkin tärkeämpi. 
• Päiväunet ovat pitkät ja perusteelliset. Ne ovat hyvien yöunien jatke.
• Päivälenkki on keskipitkä ja ajoittuu usein iltapäivään.
• Iltaleikit sisältävät pallon heittoa, narun vetämistä, etsimistä ja Rasmus-nallen riepottelua. Tärkeää ajanvietettä. 
• Välilenkki käydään vetäisemässä, jos siltä tuntuu.
• Iltapala on päivän tärkein ateria. Nälkä iskee usein illalla tasan yhdeksältä. Ei yhtään aikaisemmin, ei sekuntiakaan myöhemmin. 
• Iltalenkki on pitkä iltareippailu ennen nukkumaan menoa. Joskus käydään metsässä vapaana juoksemassa tai koirapuistossa. Joskus väli- tai päivälenkki on se päivän pisin ja iltalenkki on vain korttelin kierto.
• Iltahalit tarkoittavat hellää sylihetkeä ennen nukkumaan menoa. Halien jälkeen Ruska raahaa ison Rasmus-nallen omalle paikalleen ja käpertyy sen kanssa yöunille. 

Kesästä selvittyämme puhalsi ydinlaumaamme uudet tuulet. Emäntä aloitti opiskelut vähän pohjoisempana ja viikot pirstaloituivat. Ruska kulkee joskus pohjoisessa mukana mutta selvästikin viihtyy paremmin kotosalla, vaikka joutuukin olemaan tavallista enemmän yksin. Keväällä tilanne muuttuu vielä astetta huonompaan suuntaan, kun emäntä lähtee 90 päiväksi ulkomaille. Olemme ajatelleet palkata 4H-kerhon dogsitterin Ruskalle seuraksi niille päiville, jolloin se joutuisi olemaan liian kauan yksin. Muuten tilanne on vain kestettävä. Ruska on kuitenkin osottautunut erittäin joustavaksi ja sopeutuvaiseksi koiraksi, joten eiköhän kevät suju hyvin.

Lauman ollessa kasassa Ruska selvästi on onnellisimmillaan. Se makaa sohvalla meidän molempien päällä ja antaa karvaisia koirapusuja varkain. Pthyi.

Muuttoahdistus

Olemme muuttamassa puolentoista kilometrin päähän nykyisestä asunnostamme. Lenkkeilyhoodzit säilyvät osittain samoina, mutta lisäksi saamme mahtavat pururadat ja omakotitaloalueet käyttöömme. Uuden olohuoneemme ikkunat ovat corginmentävät eli niin matalat, että jopa töppöjalkamme näkee ulos ja voi näin ollen haukkua jokaista vähänkään epäilyttävää naapuritalon pihalla kulkevaa ihmistä.

Ruskalla ei ole hajuakaan ensi viikon tapahtumista. Se voi muuton jälkeen kokea jopa muuttoahdistusta ja ikävöidä vanhaan kotiinsa vahvasti. Toisaalta Ruska on aina ollut enemmän kiinni meissä kuin paikoissa. Koti on siellä missä porukat ovat. Yksinolo uudessa kodissa sen sijaan voi alkuun olla pelottavaa.

Minulla muuttoahdistus johtuu ihan muista asioista. Esimerkiksi se vähän jännittää, että pakkausta ei ole käytännössä vielä aloitettukaan.

"Me ollaan vuos asuttu täällä enkä oo ikinä nähnyt noin vihaista koiraa"!

Huusi meille hetki sitten nainen koiransa kanssa.

Sateen tainnuttama Ruska-herra käveli rauhassa hihnassa kanssani aamulenkillä. Vastaan tuli vapaana oleva emäntä koiransa kanssa. Tässä tapauksessa kyseenalaistan nimen omaan emännän vapaanaolon, vaikka koirankaan käytöstavat ei sen kummoisemmat olleet. Taisi välikohtauksen jälkeen kuitenkin koira hävetä enemmän emäntänsä käytöstä kuin päin vastoin. Pidin Ruskan lyhyellä narulla ja lähdin kaartamaan pariskuntaa ohi, kun vapaana ollut koira (olisiko ollut cairnterrieri) tuli moikkaamaan Ruskaa.

Ruska ei ole tottunut hihnalenkillä tapaamaan koiria ja yllättyi turhan tuttavallisesta lähestymisestä. En tiedä kumpi murisi ensin, mutta molemmilla oli kyllä hetken kuluttua kurkkulihakset käytössä. Otin Ruskasta kiinni, mutta vapaana ollut koira ei väistynyt vaan kävi Ruskan päälle. Käskin naista ottamaan koiransa kiinni. Ruskan murina oli aika leimiä, ei mitään raivopäistä huutoa. Silti nainen aloitti minulle huutamisen.

"Me ollaan vuos asuttu täällä enkä oo ikinä nähnyt noin vihaista koiraa"!
"On laitonta pitää koiraa tällaisella paikalla vapaana. Pidä se kiinni niin tällaista ei pääse tapahtumaan".
"On laitonta pitää noin vihaista koiraa"!
"Pidä se koira kiinni niin tällaista ei tapahdu".
"En tiennyt että täällä voi liikkua noin vihaisia koiria".
"Pistä se koira kiinni".

Nainen huusi vielä pitkään peräämme. Tuli paha mieli. En edes viitsinyt selittää naiselle, miksi kyseinen välikohtaus oli ainoastaan hänen oma vikansa, ei hänen koiransa tai meidän. Onneksi kaksikkoa vastaan ei tullut talossamme asuva oikeasti vihainen amerikanbulldoggi, joka olisi pistänyt terrierin palasiksi sekunneissa.

Olemme opettaneet Ruskalle, että koirien kanssa sosialisoidaan ainoastaan koirapuistoissa ilman hihnoja. Silloin koirat saavat tutustua toisiinsa omin ehdoin, käyttää koirien kieltä ja juosta vapaasti ilman hihnoja - välillä karkuun, välillä jahdaten. Silloin koiran ei myöskään tarvitse kokea tarvetta suojella emäntäänsä yllättäviltä hyökkäyksiltä. Tästä syystä Ruska voi kokea uhkaavaksi sellaisen tilanteen, jossa se itse on kytkettynä ja vieras koira tulee naamaan kiinni ilman sen kummempia tutustumisia. Murisisin minäkin silloin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Ruska olisi vihainen tai pitokelvoton. Se tarkoittaa sitä, että Ruska on koira.

Jatkoimme kotia kohti Ruskan kanssa rauhassa.

Lain mukaan yli viisikuukautinen koira on pidettävä taajamassa kytkettynä aina. Piste. Poikkeuksia ovat koirapuistot ja aidatut piha-alueet. Silloinkin koiran on oltava omistajan valvonnassa, minkä minä mielelläni tulkitsisin myös niin, että koiran on toteltava peruskäskyjä. Taajaman ulkopuolella on koirien kiinnipitoaika 1.3 - 19.8. Kiinnipitoajan ulkopuolellakin koiran vapaanaoloon täytyy olla maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa. Laissa on kuitenkin pieni porsaanreikä. Taajaman ulkopuolella jopa kiinnipitoaikaan koira saa olla vapaana, jos se on välittömästi kytkettävissä. Eli käytännössä tottelevaisia koiria saa pitää metsässä vapaana kesälläkin, kunhan ne vain tulevat kutsusta luokse. Tämä siis vain silloin, jos maanomistajalta on saatu lupa koiran vapaanapitoon.

Lisää koirien kiinnipidosta voi lukea metsästyslaista ja järjestyslaista.

Valitettavasti koirien omistajien fiksuudesta ei ole säädetty Suomessa lakia. 

Kirppusirkus

Kesä on punkkareiden ja hyttysten aikaa. Koiran turkki imee itseensä mitä ihmeellisempiä ötököitä, jotka suurennuslasin alla näyttävät vähintäänkin alieneilta tai kauan kadoksissa olleilta cthulhuilta. Minä en onneksi omista suurennuslasia, mutta sitäkin vilkkaampi mielikuvitus toimii hyvänä kyseisen apuvälineen korvikkeena.

Tästä syystä astelimme eilen apteekkiin ja Oulun seudullekin rantautuneita punkkeja kohtaan rakennetun inhon vallassa ostimme kaupan kalleinta loishäätövalmistetta. Takaraivossa tietenkin jyskytti tieto Lapin lomasta ja siellä meitä verenmaku suussa odottavista hyttysarmeijoista, jotka oikein säästävät itseään koko kesäkuun, jotta pääsevät heinäkuussa upottamaan likaiset kärsänsä meidän etelänvetelien kananlihalle kylmettyneisiin ihoihimme. Pahimpia ovat ne yksilöt, joiden jalat ovat mustavalkoraidalliset. Raidoitus on varmasti merkki jostain supermyrkyllisyydestä tai ainakin vähintään jonkinlaisesta veljeilystä sen Cthulhun kanssa.

Kyseinen s**t*n*n kallis Bayvantic vet tehoaa siis myös hyttysiin, muut valmisteet eivät. Neljälle ampullille, joista jokainen tehoaa noin neljä viikkoa, hinnaksi tuli lähes viisikymmentä euroa. Kiva. Ostetaan taas vuoden verran ihmisille Euroshopperia ja Xtraa, jotta koira saa kesällä olla hyttysiltä rauhassa.

Kysymys kuuluukin: Miksei ihmisille ole kehitetty samanlaista ihon kautta vereen imeytyvää tuotetta, joka suojaa loiseliöiltä? Öttiäisten lisäksi tuote voisi pitää kaukana käyttäjästään myös kesäisin riesaksi asti villiintyneet känniääliöt, juoppohullut ja autoistahuutelijat.

Ai niin, mutta onhan minulla semmoinen. Sen nimi on Ruska.

Nakkipiilosilla

Ruska-herra on saanut viime päivinä etsiä nakkeja. Olemme vetäneet pihalla nakkia narussa satoja metrejä ja käskeneet Ruskan sitten etsiä hajujäljen varrelta löytyviä herkkupaloja. Koiruus tiesi heti, mistä on kyse! Maanpinnalla mutkittelevasta nenästä kuuluu tasainen puhina ja Ruska tepsuttaa varmoin askelin, takajalat samaan tahtiin pomppien, kohti nakkikätköä. On se niin taitava poika!

Jäljestys tekee koiralle hyvää. Se väsyttää sitä moninkertaisesti verrattuna tavalliseen lenkkiin. Ja väsynyt koira on onnellinen koira. Jäljestys väsyttää myös isäntäväkeä tuplasti. Täytyyhän ensin käydä ulkona tekemässä jälki ja sitten vasta hakea koira töihin.

Ruskalla oli muuten taas syntymäpäivät. Koiraherramme on jo kaksi! <3

Junaillen

Matkustimme Ruskan kanssa peräkkäisinä viikonloppuina Pohjoiseen etälaumaa ja erästä siperialaista kaveria moikkaamaan. Matkat toimitettiin junalla. Ei voi sanoa muuta kuin että huh huh miten mahtavan rauhallinen ja hyväkäytöksinen koira meillä on!

Ruska pääasiassa nukuskeli junamatkat. Välillä se hankkiutui keskelle käytävää nukkumaan ja ohikulkijoiden takia minun oli aina välillä vedettävä se omalle paikallemme kaulapannasta. Jos vaunussa oli toinen koira, moikkasi Ruska tietenkin sitä muutamalla haukulla tai ininällä, mutta siihen se aina jäi. Kun aika kävi pitkäksi, se haisteli maata, nuoli penkkejä, lepuutti päätään penkin alla säilytettävällä tarjottimella ja ryömi penkkien alla.

Eräällä reissulla se haki huomiota kanssamatkustajiltamme. Se tuijotti heitä tiiviisti eväshetken ajan ja laski sitten päänsä erään armeijapojan maiharin päälle. Siinä se nukuskeli koko matkan. En viitsinyt häiritä. Toisella reissulla pikkutyttö kävi monta kertaa ihastelemassa Ruskan suuria korvia. Saihan sitä silittääkin.

Viimeisin matkamme meni jo ihan överiksi. Juna oli ääriään myöten täynnä lomaltapaluukansaa, mutta saimme kuitenkin karjavaunusta paikat. Muutama epätoivoinen vaihtarikin oli eksynyt kanssamme samaan vaunuun ja he iskivät silmänsä Ruskaan. Koko matkan Ruska sai kansainvälistä huomiota: sitä rapsutettiin, siitä kyseltiin, sille puhuttiin, siitä otettiin valokuvia ja se pääsi jopa nukkumaan erään vaihtarin istuinpaikalle. Tyttö seisoi kiltisti puolisen tuntia ja Ruska häilyi unen ja valveen rajamailla vilkuillen välillä minuun merkitsevästi: "Tämä on arvolleni sopivaa matkustamista!".

Koirahierontaa

Osallistuimme kahden kerran koirahierontakurssille Ruskan kanssa. Vaikka minun selkäkipuni olisivatkin olleet akuutimman hoidon tarpeessa, kömmin kuitenkin koirakoulun kovalle lattialle koiraherraani hieromaan - tai ainakin opettelemaan sitä. Ruska oli tietenkin ihan ihmeissään, että miten täällä nyt voi rentoutua kun aina kun täällä ollaan niin pitää tehdä temppuja ja olla skarppina. Hieronta meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka Ruska ei ihan täysin kyennytkään muiden koirien seurassa rentoutumaan.

Agility on sujunut Ruskalla mallikkaasti. Se rymistelee nakinhimoissaan esteiden läpi suurella corgin tarmolla. Cardien kova luonne tulee esille agilityssäkin. Tänään eräs villakoira pelästyi treenien aikana jotain kovaa ääntä eikä suostunut enää tapauksen jälkeen menemään putkeen. Ruska sen sijaan ei paljoa kovista äänistä tai muista hätkähdä. Se vetelee eteenpäin ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tällaisen kömpelön emännän kanssa on ihan hyvä ollakin vähän kovempi luonne, nimimerkillä astuinpa sitten koirani tassun päälle taas tänään.

Eilen Ruska sai yökylään valkoisen rimppakinttuisen etälaumamme jäsenen. Tilkku ja Ruska tulevat hyvin toimeen keskenään. Ruska pitää Tilkkua isoveljenään ja jakaa lelunsa ja luunsa Tilkun kanssa mukisematta. Yökyläily jatkuu huomiseen asti. Pojista on seuraa toisilleen, vaikka tänäänkin ovat tainneet nukkua koko päivän. Sosiaalinen elämä on niin raskasta!

Agikoira

Ruska aloitti viime viikolla agilityn. Poika oli innoissaan kun pääsi jälleen tutulle koirakoululle. Käytännössä innokkuus ilmeni rimpuiluna, maata pitkin toisia koiria kohden venyttelynä sekä haukkumisena. Huomio pysyi kuitenkin tiukkaakin tiukemmin emännässä, kun nakit otettiin esille.

Hyppy meni hyvin. Putki tajuttiin heti. Kepit sen sijaan oli niin Ruskalle kuin emännällekin kova pala. Harkkojen jälkeen oli Ruska aivan loppu. Se makasi koko illan omalla paikallaan taju kankaalla. Pieni aivotyö tekee koiralle (ja emännällekin) hyvää aina välillä.

Eilen Ruska joutui pesulle. Menemme sunnuntaina harjittelemaan koirahierontaa enkä kehdannut ottaa mukaani talven tuiskuissa haisuuntunutta koiraa. Pesu ei ollut ihan kaikkein mieleisin operaatio Ruskan mielestä. Se arvasi suunnitelmani ennakkoon ja meni sohvan alle lymyilemään. Itse pesusessio meni hyvin, koiruus seisoi kiltisti paikallaan. Kuivaus tapahtui luonnonmukaisesti ravistelemalla. Perushepulit tuli heti kun Ruska pääsi kylpyhuoneesta vapauteen. Loppuillasta sain osakseni merkitseviä "kuinka sinä saatoit tehdä minulle niin" -katseita. Seuraavana aamuna minua kuitenkin tervehti unelmanpehmeä ja puhtaalle tuoksuva koiraherra. Oli se sen arvoista!

Joululomasta sen verran, että meillä on kyllä ihan mahtavasti sopeutuva ja kaikkien kanssa toimeentuleva reissukoira. Etälauman valkoisen koirayksilönkin kanssa viikko meni leikkien ja samaa luuta eri päistä purren. Mummolan pellolta tulit porotkin ajettua useamman kerran pois. Siitäs saivat.

Ruska on kuullut useammin kuin kerran kohteliaisuuden, joka menee jotenkin näin: "En kyllä koirista kovasti pidä, mutta Ruska on kyllä aika ihana". Hyvin se kyllä kiteyttää Ruskan luonteen, vai mitä?

Syy emännän kiireisiin

Tätä olen ollut tekemässä viimeisen vuoden ajan. Voi kun Ruskakin tajuaisi että ihmisten täytyy välillä tehdä töitä ja opiskella. Ollapa koira ja huolehtia vain siitä että ruoka tulee ajallaan ja unta riittää. Ihmisenä olo on joskus kamalan stressaavaa ja rankkaa. Pahinta on jättää pikkukoira yksin kotiin kököttämään, kun itse lähtee aamulla kouluun. Onneksi meillä menee Ruskan isännän kanssa aikataulut useimmiten niin ristiin, ettei Ruska joudu hirveän kauaa koskaan olemaan yksin kotona.

Naapurimaan ovella kolkutellen

Ruskalta otettiin viime viikolla rabies vasta-ainetesti. Koirapoika tassutteli iloisesti tutun eläinlääkärin vastaanotolle, mutta pöydälle nostettaessa rupesivat jalat tärisemään. Herkkunapin toivossa ja turvallisen isännän lähellä meni näytteenotto kuitenkin hyvin. Jännitti ihan hirveästi, mutta hermot pitivät.

Nyt odottelemme tuloksia. Kun vasta-aineet on todistettu, saamme merkinnän passiin ja voimme viimein koko porukka mennä Haaparannalle Ikeaan shoppailemaan. Ensi kesänä olisi kiva käydä Pohjois-Norjassa telttailemassa.

Testi ja eläinlääkäri maksoivat yhteensä 140 euroa. Olo on jälleen ryöstetty.

Hyppy! Putkeen! Keinu! Pujottele!

Otsikossa on kaikki mitä tiedän agilitystä. Siitä huolimatta tai sen takia ilmoittauduin juuri tammikuun alussa alkavalle agility-kurssille. Ruska lähtee mukaani henkiseksi tueksi. Agilityssä mennään lujaa erilaisisten esteiden kautta ja läpi. Ruska tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista, joten ainoa huoleni on se, kuinka minä itse pysyn perässä.

Harjoittelemme aina lenkillä kivien päälle hyppäämistä ja niiden päällä istumista tai nököttämistä. Uusin temppu Ruskalla on tennispallon nappaaminen ilmasta. Se on todella taitava ja tarkkaavainen koira ja olen tuntenut jo jonkin aikaa huonoa omatuntoa siitä, ettemme ole ehtineet mihinkään yhteiseen harrastukseen. Metsälenkit, koirapuistoilu ja kotitoko ei ihan riitä. Agilityn akeiskurssi toimikoon pika-apuna.

Ruska pakkasessa

Uudet punaiset valjaat saapuivat pikavauhtia kotiovellemme. Viikon testailujen jälkeen on Ruska ollut tyytyväinen.

Pakkanen on kiusannut enemmn emäntää kuin turkiksella prassailevaa koiraamme. Erään puolipitkän ja pikanopean pakkaslenkin jälkeen jäi Ruska suureksi yllätyksekseni pihalle pyörimäään ja makaamaan, vaikka olisin voinut vannoa että sillä oli kylmä. Ei ollut ei. Taisi mokoma tehdä sen tahallaan, kun näki miten hytisin toppahousuistani huolimatta. Ihan kuin se olisi sanonut (samaan aikaan minua merkitsevästi silmiin tuijottaen): "Lällällää, onpa täällä kuuma, minun on pakko vähän viilennellä itseäni tässä lumikasassa pyörimällä, huh huh". Lopulta houkuttelin koiran sisälle lupaamalla sille lihakeitosta ylijääneen luun. Onneksi kommunikaatio pelaa puolin ja toisin.

Uudet valjaat

Topcanis vastasi meille, että he ovat olleet mukana tuotekehitystyössä italialaisen muovisia klipsejä toimittavan yrityksen kanssa. Suomen olot ovat haastavat ja on hienoa että se otetaan huomioon koirienkin valjaissa, vaikka meidän kohdalla kävikin näin huonosti. Ruskan valjaiden klipsi on vain sattunut olemaan niin sanottu maanantaikappale. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin postiluukustamme tipahtaa Ruskalle paketti, joka sisältää uudet ja toivottavasti pitkäikäiset valjaat! Ajattelin käyttää vanhatkin valjaat suutarilla, niin sitten meillä on kahdet, joiden kanssa pelata. Toiset voisi vihkiä kurakelikäyttöön ja toiset olisivat sitten sellaiset vähän paremmat. Jos toiveeni toteutuu, tulee uudet valjaat olemaan väriltään punaiset. Se on hienon koiraherran väri.

Valjaiden elinkaari

Ruska-blogin kahdeksaskymmenes postaus käsittelee valjaita jaa niiden sietämätöntä valinnanvaikeutta.

Ostimme Ruskalle puolisen vuotta sitten lompakon keventävät suomalaiset Topcanis-merkkiset Y-valjaat.  Ne sopivat koirallemme täydellisesti ja uskoimme niiden kestävän vuosikausia. Olimme kuitenkin väärässä. Viikonloppuna valjaan  muovinen klipsiosa osui seinään valjaita riisuttaessa ja kirjaimellisesti räjähti viiteen osaan. Taisi klipsi olla jäätynyt Oulun huimissa muutaman asteen pakkasissa. Nyt yli neljänkymmenen euron valjaat ovat käyttökelvottomat. Koiranpito on kallista puuhaa.

Onneksi valjaat hajosivat vasta kotiovella eivätkä lenkillä.

Odotan nyt vastausta Topacanisilta valitukseeni. Kyllähän tässäkin tilanteessa valmistajalla jonkinlainen tuotevastuu on olemassa.

Valjaiden valinta muutenkin tuntuu olevan enemmän tai vähemmän avaruusfysiikkaa corgien kanssa. Koiramme on niin väärän mallinen, että herrallehan ei mitkä tahansa Cittarin valjaat kelpaa. Eläinkaupoissa pudistellaan päitä ja myydään eioota. Corgi-ihmiset turvautuvat usein mittatilausvaljaisiin. Hyvien valjaiden löytyessä ollaan valmiita maksamaan maltaita.

Nyt meillä lenkkeillään jonkin aikaa pelkällä kaulapannalla. Taitaa joku lenkeistä suuntautua suutarille.

Pilpasuolla pimeällä

Kävimme viikonloppuna etsimässä metsän rauhaa ja voimia Pilpasuon luontopolulta. Polku mutkitteli pitkospuineen upeassa suo- ja metsämaisemassa. Ruska sai juosta polulla vapaana, vaikkakin tarkkana piti olla vastaantulevien koirien kanssa. Pituutta retkellämme oli seitsemän kilometriä.

Ikimuistoisen retkestä tekivät aivan pienenpienet taivaalla leijailevat lumihiutaleet, jotka uumoilivat talven tuloa. Oli viimeinen syksyn päivä. Pakkanen oli maalannut lätäköiden pintaan kuvia. Hento kuura oli kuorruttanut suopursut ja karpalonmarjat. Kävelimme syksyisessä maastossa loputtomiin, kunnes viimein päädyimme laavupaikalle, jossa joimme hyvin ansaitut kahvit ja paistoimme makkarat. Ruska sai siansaparon ja vähän ruokaa.

Paluumatkalla pimeys yllätti meidät ja kävelimme loppumatkan lähes sokkona. Taskulamput olivat jääneet kotiin. Lumisadekin yltyi hieman. Polku oli kuitenkin hyvin tallattu ja Ruska toimi erinomaisena oppaana. Herra ei näyttänyt minkäänlaisia väsymisen merkkejä, vaikka juoksikin yhteen menoon edestakaisin melkein neljä tuntia. 

Tällaiset retket voisivat hyvin jäädä toteuttamatta ilman koirakaveria.

Naapurista kajahtaa

Naapurista on kuulunut kummia ääniä. Parina päivänä meitä on piinannut tuntikausia riutuva valitus, haukkuminen ja ulvonta. Ääni kuuluu harvinaisen selvästi, vaikka muuten talomme on aika hiljainen asuinpaikka.

Ruskalle ulvonta on tietysti hämmentävää. Lajitoveri on hädässä ja siihenkö muka ei saisi reagoida? Toistaiseksi herra on pysynyt hiljaa muutamia puhahduksia lukuun ottamatta. Jos naapurikoiran älämölö jatkuu, voi Ruskakin ottaa vaikutteita, varsinkin jos emme itse ole paikalla.

Asiasta huolestuneensa asensin videokameran eräs ilta kuvaamaan yksinolevaa Ruskaa. Nauhalta paljastui pientä oven raapimista, minuutin verran hidasta ympyrän kiertämistä sekä loppuajan eteisen oven edessä nukkumista. Ei ulvontaa, haukkumista tai hermoilua.

On tärkeää tietää, mitä koira touhuaa yksin ollessaan. Naapureilta ei ole tullut valituksia, mutta haukkumisen lisäksi yhtä huolestuttavaa olisi, jos Ruska esimerkiksi kiertäisi hermostuneena ympyrää koko yksinolon ajan. Tällä hetkellä tunnelmat ovat kuitenkin luottavaiset. Ihmisiä on useimmiten kotona vastassa uninen koira.

Risuja ja risuja

Ruska toi aamulla ulkoa risun sisälle. Yleensä risut on jätetty oven ulkopuolelle odottamaan seuraavaa lenkkiä, mutta tällä kertaa salakuljetus onnistui. Myöhemmin päivällä alkoi ankara risun käsittely, jonka tuloksena lattia täyttyi pienestä puumuhjusta.

Tänään huomasin aamulla, että Ruskan ruoka on loppu. Olemme syöttäneet koiralle kasvattajakodissa meille suositeltuja Bento Kronenin Nutritional Balance -nappuloita. Turkki on kiiltänyt ja muona maittanut, varsinkin kun sitä on aina maustettu esimerkiksi tonnikalalla tai raejuustolla. Myö porkkana, kurkku, riisi, salaatti ja toisinaan jogurttikin ovat pojalle nappuloiden seassa maistuneet. Joskus kun kupissa on ollut pelkkiä muroja, on Ruska haistanut kuppia, katsonut ruokkijaansa silmät suurina ja istahtanut hölmistyneenä kupin eteen. Tätäkö vain?

Nyt kuitenkin jouduimme lompsimaan eläinkauppaan hakemaan jotain muuta ruokaa, sillä Bentoa ei saa niin nopealla aikataululla. Ensimmäisenä kaupassa myyjä kysyi, mihin ongelmaan haemme apua. Ruokia oli rotukohtaisten pöperöjen lisäksi suunnattu niin herkkävatsaisille, huonoturkkisille, selkävikaisille, pennuille ja kuin seniorikoirillekin. Vastasimme myyjälle, ettei meidän koiralla ole mitään ongelmaa. Turkki kiiltää ja nivelet ovat kunnossa. Päädyimme lopulta pitkän luennon jälkeen riistohintaiseen Royal Caninin peruspöperöön. Maha voi kuulemma näin äkillisestä ruokavalion muutoksesta sanoa haisevan vastalauseen. Olemme varautuneet pahimpaan.

Nappuloiden lisäksi ostin luita ja pakastettua lohta. Ruska on ihan himona kalaan.

Tutkiskelin kotona koiranruokien sisältötaulukoita. Bento pärjää Royal Caninille vertailussa loistavasti, joskin joitakin aineita siitä puuttuu kokonaan. Kuinkahan tärkeitä omegaöljyt tai vihreän teen ja rypäleiden polyfenolit ovat koiran hyvinvointia ajatellen? Hinnassa eroa 15 kilon pusseilla on noin kymmenen euroa. Yksi pussi kestää kaksi kuukautta. Bento maksaa noin 50 euroa ja Royal Canin 60 euroa. Näkyykö erot elinvuosissa tai terveydessä? Ei se Bentokaan mitään halpisruokaa ole.

Välillä tuntuu, että Ruska ei välitä ollenkaan meidän ihmisten huolenaiheista öljyjen ja vitamiinien riittävää saantia kohtaan. Herra vetää päivälliseksi risun ja iltapalaksi pahvilaatikon ja nuolee tyytyväisenä suupieliään. Lenkillä maistuu toisinaan ruoho tai keltainen lumi. Relax and take it easy, people!

Ruska ruskassa sekä hieman rutiineista

Koirat rakastavat rutiineja. Ne jäävät helposti koukkuun niihin ja saattavat jopa hermostua, jos asiat eivät sujukaan niin kuin aina ennenkin.

Meillä herätään koiran toimesta aina varttia vaille yhdeksän, aamuruoka on tultava ennen puolta päivää tai vinkuna alkaa. Päiväunet kestävät alkuiltaan, jolloin alkaa riehuntavaihe. Leikkiseuraa kerjätään inisemällä lelu suussa. Iltaruokaa aletaan odottaa yhdeksältä. Lenkillä kiskotaan aina tiettyihin paikkoihin ja pällistellään pää kallellaan emäntää, jos se poikkeaakin jostain syystä tutulta polulta. Joskus kun lenkki näyttää uhkaavasti suuntautuvan koirapuistosta pois päin, käydään hetkellisesti hihnaan kiinni. Se loppuu usein lyhyeen, kun emäntä harhauttaa koiraparan ajatukset ihan muualle tokoilulla.

Sadelenkin jälkeen syöksytään ovesta sisään ja hepuloidaan hetki hissin edessä. Ovesta ei mennä sisään tai ulos ilman lupaa, mutta luvan saatuaan saa rynniä ihan täysiä. ltaisin kerjätään sohvapaikkaa ja sitten katsellaan yhdessä koiraohjelmia korvat pystyssä. Jos koiraohjelmia ei tule, nokostellaan pää omistajien sylissä. Postinkantajille ei koskaan haukuta, mutta tv-lupatarkastajille kyllä.

Mallikeikalla koirapuistossa

Aina ei mene niin kuin Mallikoulussa. Kuvan lähempi tarkastelu paljastaa karvaisen mallimme herkkupalaan liimaantuneen katseen sekä laiskan kielen. Ensi kertaa varten täytyy harjoitella enemmän ilmeitä peilin edessä.

Ruska-aika

Syksy saapui ja toi tullessaan matokuurin. Oli meinaan unohtunut koko matohäätö ja aika alkoi käydä korkeaksi kyseiselle toimenpiteelle. Kuuri veti Ruskan ihan hiljaiseksi ja masentuneeksi, olisiko ollut vähän huono olo kun matokaverit jättivät jäähyväiset koiraparalle. Pari päivää häädön jälkeen koiruus kuitenkin piristyi ja muuttui omaksi energiseksi itsekseen. Oikeastaan vielä energisemmäksikin, jos vain mahdollista.

Puut kellastuvat jo, maa alkaa punertaa. Olemme keräilleet sieniä ja marjoja. On Ruska-aika.

Koira vai pelle?

Ruska sai juuri pöljäilykohtauksen. Tuossa se heittelee luunpalaa kuin joku jolla vähän viiraa päässä. Luu lentää ympäri kämppää ja koira juoksee pomppien ja kiemurrellen sen perässä. Välillä se pysähtyy ja katsoo minua. Minä vain nauran ja Ruska saa siitä lisää potkua pelleilylleen.

Ruska on oppinut, että ihmisten nauru on hyvä asia. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja jatkaa hölmöilyään niin kauan kuin yleisöllä naurua riittää. Lopussa se hyökkii syliin ja tulee nuolemaan kasvoja.

Jäin taas kiinni koiralle puhumisesta lenkillä. Juuri kun ohikulkija oli kohdallamme, suustani pääsi huvittuneeseen äänensävyyn: "Ruska, sä oot ihan pönttö koira!". En voinut sille mitään. Ruska pöljäili narun päässä ja kiemurteli maassa ja hölmöili parhaansa mukaan. Useimmiten se sentään kävelee normaalisti, mutta välillä joudumme todistamaan sen hassuttelukohtauksia. Pöljä koira. Siis hyvässä mielessä.

Sanovat että koirat muistuttavat omistajiaan. Meidän porukassa se tarkoittaa sitä, että ulkonäöllisesti Ruska on enemmän isäntäänsä kuin emäntäänsä päin. Luonne on vissiin sitten emännältä peräisin? Tästä ei sitten sen enempää.

Maassa kierimisestä puheen ollen. Olemme käyneet viime aikoina paljon metsässä. Ihmiset ovat yrittäneet kerätä sieniä ja mustikoita ja koira on yrittänyt pitää ihmiset kasassa ja turvassa. Ruska löysi mättään takaa jonkin ihanan hajun, jossa se halusi kieriskellä. Koira oli tyytyväinen. Tapauksen jälkeen Ruskan selässä oli karvat ihan koppuraiset ja haisevat. En edes halua tietää mitä se oli löytänyt! Nyt on vuorossa pesuhetki. Villiintynyt metsäsukkulamme ei saa pitää camouflage-tuoksuaan enää yhtään kauempaa. Se ei sovi kaupunkimiljööseen.

Back 2 business

Paluuni kotiin tapahtui reilu viikko sitten. Ruska seisoi ovella täysin jähmettyneenä kivipatsaana, kun astelin sisään. Siinä me katselimme toisiamme ikuisuudelta tuntuneen sekunnin ajan, jonka jälkeen hyökksimme toistemme kimppuun hännät heiluen ja pyörien.

Ensimmäiset päivät meni toistemme seuraan totutellessa. Aamulla heräsin ulvontaan, Ruska luuli että isännän lähtiessä töihin on talo tyhjillään. Ihmetys oli koiralla suuri, kun makuuhuoneesta kuuluikin uninen ja vihainen "Kuono umpeen!" -huuto.

Pikkuhiljaa sain Ruskalta anteeksi pitkän poissaoloni. Nyt kaikki on jo niin kuin ennenkin. Leikimme, lenkkeilemme, juoksemme metsässä ja koirapuistoissa, istumme rannalla ja haukumme kilpaa ohikulkijoita. Harjoittelemme taas hihnassa kulkemista ilman vetämistä. Etsimme sopivaa toko- tai agilitykurssia syksyksi ja harmittelemme kun emme ole käyneet näyttelyissä.

Ruskan kesä oli täynnä lomailua ja vapaana juoksemista. Mummolan piha ja hieman myös naapurin piha tulivat hyvin tutuiksi. Koiraherra toimi työnjohtajana navetan purkuhommissa ja haukkui kaikki laiskottelijat takaisin hommiin. Heinäkuun alussa Ruska joutui koirahoitolaan kuudeksi päiväksi. Hoitolassa oli kuitenkin töissä corgiporukoista tuttu tyttö ja Ruska sai erityiskohtelua hoitojakson aikana. Se pääsi hihnalenkille ja sen kanssa leikittiin.

Heinäkuun loppu oli rankkaa aikaa. Isäntä oli paljon töissä ja Ruska joutui olemaan paljon yksin. Kontrasti kesäkuun lomailun ja heinäkuun yksinolon välillä oli suuri, Ruska alkoikin protestoida yksinjäämistä haukkumalla. Ne muutamat viikot olivat raskaita myös isännälle, kaikki vapaa-aika meni koiran kanssa touhutessa, ei ollut ketään muuta lenkittämässä tai leikkimässä Ruskan kanssa. Lisäksi koirapuistossa sattui pieni vaaratilanne, kun suuri ruskea koira hyökkäsi Ruskan kimppuun. Onneksi isäntä oli tilanteen tasalla ja nappasi suuren koiran kiinni leuoista ylös nostaen.

Onneksi syksy on tulossa. Kesä on ollut  kuumaa aikaa. Syksy tuo mukanaan myös arjen ja rutiinit, niistä koirat tykkäävät!

Vaihtoblogi

Seikkailuistani Siperian metsissä voi lukea täällä.

Kesäloma

Ruskan blogi pitää ny kesäloman. Tämä johtuu siitä, että vaikka pikkukoiran seikkailut jatkuvatkin ihan normaaliin tapaan Suomessa ja Oulussa, seikkailee koiran emäntä ihan muilla mailla vierahilla. Olen lähdössä kahdeksi kuukaudeksi vaihtoon Siperiaan, Yakutskiin. Ruska jää kotiin isännän kanssa viettämään kesälomaa. Suunnitelmissa on ainakin kahden viikon loma mummolassa, neljä päivää koirahoitolassa sekä paljon metsäilyä, siilien bongausta, koirapuistoilua ja syömistä.

Syömisestä tuli mieleeni. Ruska on ihan himona tonnikalaan ja loheen. Luulen sen johtuvan siitä, että pentuna koira sai ensimmäisen maistiaisen ihmisten ruoista juuri vastapyydetyn ja paistetun Utsjoen lohen muodossa. Se oli niiiin hyvää, että vielä tänäkin päivänä Ruska aloittaa steppauksen, kun tonnikalapurkki tai lohikääre avataan.

Annoin yksi päivä Ruskalle kissojen sardiinia. Se olikin herran mielestä kumma juttu. Ruska ei tiennyt, mitä sardiinilla tehdään. Lopulta se päätyi hinkkaamaan itseään ruokakuppiin. Sanoin että ei saa hölmöillä, se on ruokaa! Ruska istahti kupin eteen hölmistyneenä ja tuijotti minua tovin. Lopulta se hyvin hitaasti ja epäileväisen rauhallisesti aloitti varovisen maistelun.

Ruokakuppi tyhjeni sitten lopulta. Mikähän siinä sardiinissa niin kummaa oli?

Ruska taustajoukkoineen toivottaa lämmintä ja koiramaista kesää kaikille!

Mörköikä

Luulin että koiramme mörköikä meni jo. Epäilyttäville kiville, kasoille ja pimeästä puskasta ilmestyville hiippareille haukkuminen oli pentuajan hommia.

Tänään kuitenkin keskellä kirkasta päivää jotain kummaa ilmestyi koiraherramme näköpiiriin. Musta muovipussi oli jätetty keskelle tietä! Ruska murisi, haukahti hieman, tassutteli hitaasti ja varovaisesti lähemmäs pussia häntä ja niskavillat pystyssä. Murina jatkui. Miksei se liiku? Kuinka se kehtaa olla noin epäilyttävän näköinen? Murrr!

Kerroin virkaintoiselle vahtikoirallemme kyseessä olevan vain muovipussi. Ruska lähestyi pussia muristen, kuono pitkällä. Todettuaan minun olleen oikeassa, nosti koiraherra teatraalisesti koipeaan pussin päällä ja hypähti sen jälkeen tien viereen kuleksimaan jätetyn kepin kimppuun. Se siitä.