Koiraa valitessa kannattaa muistaa ottaa huomioon myös takapään ulkonäkö. Selitänpä tätä huomiotani hiukan. Ollessani lapsi, minulla oli Kuinka myyrä sai housut -lastenkirja. Kirjassa esiintyi Pepi-koira, jonka häntä oli pystyssä ja jonka mustaksi pisteeksi piirretty pyllyreikä oli kaiken kansan nähtävillä. Pienessä lapsen mielessäni ajattelin, että siinäpä vasta koira ja että tuollainen se minunkin tulevan koiran pitää olla.Loputa sain Haippa-nimisen koiran, jonka peräpää oli juuri oikeanlainen. Sattumalta myös koirani väritys oli samanlainen, kuin Pepillä. Pystykorvilla on häntä kerällä selän päällä ja takapuoli näyttää kivalta. Ja miksi tämä on tärkeää? Siksi, että koiran kanssa lenkkeilee elämässään ihan hirveästi ja koira kulkee aina edellä, sen peräpäätä tulee siis tuijoteltua aika paljon. Jos peräpää ei jostain syystä miellytä omistajan esteettistä silmää, jäävät kaiketi lenkitkin vähäisiksi. Jos sen sijaan peräpäätä on kiva katsella, tulee lenkkeiltyä useammin ja lenkin jälkeen on aina hyvä ja iloinen mieli.
En ole ainoa, jolla on tämänsuuntaisia pehmeitä ajatuksia koirien peräpäistä. Haipan takapuolta tykkäsi katsella koko perhe. Corgien takapuolen karvoja sen sijaan on usein luonnehdittu pussihousumaisiksi. Ruskan keinuvaa liikehdintää on verrattu suolasirottimeksi. Joku haukkui Aku-Ankaksikin. Tunteita herättävää kaikin puolin.
Tänään ensimmäinen suloisesti pyörivä koirapyllyni lähti paremmille metsästysmaille. Sitä tulee hirvittävä ikävä.
Katselin Ruskan takapuolta sillä silmällä päivälenkillä. Se on erilainen, mutta on siinä silti potentiaalia. Ei se voi koskaan korvata sitä ensimmäistä ja rakkainta, mutta lähelle se kuitenkin voi päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti