Koiramme käyttää verhojamme...

...peittona! Alusta alkaen olen odottanut kauhulla, kuinka pieneksi silpuksi koiranpentumme saa hienot Marimekon verhomme. Ne roikkuvat maassa asti ja varmasti niissä olisi kiva roikkua. Mutta meidän poikamme ei ole vahingossakaan koskenut hampaillaan verhoihin. Sen sijaan Ruska menee usein verhon alle nukkumaan, niin että verho toimii peittona. Hyvä että ne ovat hyötykäytössä!

Kerronpa vielä uudesta koirapuistokokemuksestamme. Ruska pääsi leikkimään suuren tyttökoiran kanssa (rodusta minulla ei taaskaan ole mitään hajua). Suuresta koostaan huolimatta neidin käytös oli niin hyvää, että Ruska uskalsi olla oma itsensä ja hyppiä koiran nenän edessä leikkiin kutsuen. Sitten puistoon saapuivat kaksi bulldoggia, jotka röhisivät ja murisivat ihan vain rotuominaisuutensa puitteissa. Ne olivat niin isoja jyskyjä, että Ruska ei alun tutustumisen jälkeenkään oikein uskaltanut pariskunnan kanssa leikkiä. Varsinkin kun koirat eivät taineet itsekään tuntea omia voimiaan. Yritti Ruska kovasti aina uskaltaa, mutta juoksi sitten kiireesti takaisin luoksemme turvaan. Täydet pisteet yrittämisestä, mutta olivat koirat niin hassunpelottavia, että kun jopa itse emäntä oli vähän ihmeissään koirien ulkomuodon ja rahisevan hengityksen takia, niin ei mikään ihme, jos pieni pentukaan ei oikein osannut rentoutua. Kun bulldogit lähtivät, pääsi Ruska taas leikkimään ison neidin kanssa ja bulldoggikokemus oli jo menneen talven lumia.

Ruska osaa hienosti ohittaa muut koirat lenkillä, jos vastaantulijat ovat itse hiljaa. Mutta jos vastaantuleva koira aloittaa haukun, lähtee Ruska heti mukaan. Kehitystä kuitenkin on tässäkin asiassa tapahtunut.

Koirapuistossa myös houkuttelimme Ruskan vapaana vähän sivummalle, kun uusia koiria tuli puistoon sisään. Ruska tuli perässämme silmiimme tapittaen eikä karannut uusien koirien luokse kuin vasta saatuaan luvan. Hieno homma!

Lahjehyökkäystä en ole saanut osakseni moneen päivään, taisi pieni vesisuihkemuistutus muutamana päivänä tepsiä. Nyt Ruska on ottanut uudeksi tavakseen jumittaa lenkillä. Toisin sanoen herra istuu alas eikä liiku mihinkään, vaikka emäntä kuinka houkuttelee. En aina lähde leikkiin mukaan, vaan kun Ruska on hetken saanut hengähtää, kiskon sen mukaani ja jatkamme matkaa normaalisti. Olen myös yrittänyt houkutella koiraa pehmein keinoin mukaani. Siinä tuntee hyppivänsä niin koiran pillin mukaan, että en tiedä onko se ihan järkevää. Uskon tämän kuitenkin olevan vain jokin vaihe, mikä menee ohi kun poika vähän kasvaa. Usein tämmöinen istuskelu tapahtuu juuri kotipihassa.

Ensi viikolla osallistumme Ruskan kanssa näyttelytreeneihin. On mielenkiintoista nähdä, miten koira käyttäytyy siellä. Minulla on täysi luotto herran käytökseen. Itse sen sijaan taidan tarvita tiukkaa koulutusta ja kuria.

Olemme myös opetelleet uusina taitoina kierimistä (Ruska kierii hyvin mutta tarvitsee vielä liikkeen ohjausta namipalalla) ja paikalla oloa. Ruska pysyy todella rauhallisesti paikallaan, on jopa muutaman kerran totellut istuessaan maahan -käskyä niin, että olen ollut noin kymmenen metrin päässä koirasta. Fiksu poika meillä.

Kynsien leikkaus on myös sujunut hyvin. Ruska rupesi jossain vaiheessa noin kuukausi sitten rimpuilemaan ihan hirveästi kynsiä leikatessa eikä koko hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Nyt poika kuitenkin osaa olla kiltisti paikoillaan. En tiedä mitä tässä välissä tapahtui. Ehkä se oppi luottamaan, että tämä homma on ihan ok. Namipalat myös saattavat auttaa asiaa.

Viikonloppuna olemme menossa Rovaniemelle etälaumamme (=vanhempieni ja kahden koiran) luokse. Siellä Ruska joutuu ensimmäistä kertaa hoitoon, olemme ainakin kymmenen tuntia poissa kuvioista. Talo on Ruskalle jo ennenstään tuttu ja ihmiset ja koirat myös. Tuskin ongelmia tulee, Ruska on osaavissa käsissä. Mietityttää vain, kuinka hyvin Ruska onnistuu kiertämään hoitajansa pikkutassunsa ympäri...