Murrosikää odotellessa

Palasin reissusta kotiin viikonloppuna. Koiruus oli kasvanut ja turkkikin oli paksuuntunut. Hieno ja upean kiiltävä se muutenkin on. Jälleennäkeminen oli iloinen, mutta selvästi isäntä oli kohonnut koiraherran arvoasteikolla ykköspaikalle. Tarkan korvienpesun ja hännänheilutukset sain kuitenkin minäkin.

Ruskalle isä-poika-leiri teki hyvää. Kontakti isäntään kasvoi paljon ja nyt molemmat miehet ovat parhaat kaverukset keskenään. Kävivät jopa ekan kerran tokossa yhdessä ja siellä molempien käytös oli esimerkillistä! Huomenna on taas tokoilun aika. Lähden mukaan treeneihin, mutta en tiedä kumpi meistä siellä sitten koiraa lopulta ohjaa.

Olemme opettaneet Ruskalle käsimerkkejä. Napsautuksesta istumaan, sormen pyörittäminen tarkoittaa kierimistä ja on sitä jopa selälleen menoakin vähän testailtu. Pitää yrittää keksiä kaikkea pientä, ettei koiruus vallan kyllästy arkirutiineihin. Ruokailuajat ovat puolihuomaamatta jääneet vain kahteen kertaan päivässä. Ruska on solakassa kunnossa, mutta aika energinen ja toisaalta rauhallinen. Vaikuttaa siltä, että se pärjää mainiosti tällä safkarytmillä.

Leikkiminen on koiramme mielipuuhaa. Se istuu lelu suussa vaikka maailman tappiin asti ja tuijottaa silmiin ilmeellä "kukaan ei ole koskaan ikinä leikkinyt minun kanssa". Kiva että koiralla on oma tahto ja omat harrastukset, mutta kyllä tällaisella kiireisellä ihmisellä olisi muutakin tekemistä, kuin vetää narua tuntitolkulla.

Jokaiseen päiväämme mahtuu paljon lässytystä ja iloista päivittelyä siitä, miten hyväkäytöksinen ja fiksu koira meillä on. Ruska jopa nostaa itse tassunsa valjaiden sisälle, kun niiden pukemisen aika on. Se odottaa ovella kiltisti lupaa rynnätä ulos ja kulkee nykyään suhteellisen nätisti hihnassakin. Muihin koiriin Ruska suhtautuu härnääväisen iloisesti. Autoilu sujuu niin, että välillä jopa unohdamme koiran olevan meillä mukana. Emme oikeastaan koskaan joudu komentamaan Ruskaa kovalla äänellä tai kieltämään sen tekosia. Joskus kuiskauskin riittää.

Murrosikää odotellessa...