Eilinen oli Ruskalle rankka päivä. Meidän piti mennä Ruskan kanssa kahdestaan bussilla kaupunkiin tokoilemaan. Koiruus ei ollut aikaisemmin matkustanut bussilla, joten vähän verenpaine oli emännällä koholla, kun kiipesimme pieneen citybussiin sisälle. Koirasta ei velotettu yhtään mitään, se löysi paikkansa jalkojeni välistä penkin alta. Matka meni hyvin ja koiraherra kurkisteli hiljaa ja valppaana jalkojeni välistä kanssamatkustajia. Tunsin jopa pientä ylpeyttä koiranomistajana, sen verran iloisia ja hyväksyviä katseita saimme Ruskan kanssa osaksemme.
Kaupungissa kävely onkin sitten aivan oma lukunsa. Vetämiseksihän se menee, sen verran kaikkea jännittävää ympärillä tapahtuu. Oululaiseksi koiraksi Ruska on tottunut kuitenkin suhteellisen rauhallisiin, jopa metsäisiin lenkkipolkuihin ja kaupunkivisiitit ovat harvinaista herkkua. Ei koiran paikka keskustassa ole.
Tokoilu sujui hyvin. Perusasento on hallinnassa, joskin harjoittelua vielä asentoon ja sijaintiin tarvitaan. Ruska tuijotti minua koko 45 minuuttia erittäin kuuliaisesti ja uskollisesti. Nakin voima on uskomaton!
Paluumatka sujui jo vähemmällä vetämisellä. Suunnittelin käveleväni kotiin muutaman kilometrin matkan, mutta sopivasti bussipysäkin lähettyvillä väsynyt koira hyökkäsi raivokkaasti lahkeisiini kiinni ja päätin että pojan on päästävä kotiin nopeasti rauhoittumaan. Paluumatka sujui nopeasti, tosin hännästä ja korvista saatoin lukea Ruskan kokevan bussimatkailun hieman epämiellyttävänä. Kuiva makupalakaan ei kelvannut, mikä sentäs on aika harvinaista. Taisi poika olla väsynyt.
Kotiin oli kiva palata, tutun pihan näkeminen aiheutti riehakkaan juoksupyrähdyksen. Ilta menikin sitten leikkiessä ja nukkuessa. Yöllä kaupungin sykkeestä kovaäänisesti palanneet naapurit saivat Ruskan innostumaan haukkumisesta ja herättämään siinä tohinassa meidätkin. Mokomat metelöitsijät.
lauantaina, marraskuuta 14
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti