Kaikenlaisia täitä ja matoja sitä joutuukin koiran kanssa kohtaamaan. Yksikään päivä ei ole siisti ja karvaton. Lenkillä ilman kenkiä tassutteleva koira tuo sisälle tullessaan mukanaan ties mitä pöpöjä ja pissaa. Sitten se tulee ja nuolee ihmisten korvat ja suun. Ja minä rapsuttelen sitä paljon ja syön sitten samoilla käsillä pullaa. Lattiamme ovat ruskean lian peitossa, vihjeen antaa viikoittainen luutuvesi.
Mutta: En ole ollut flunssassa koko sinä aikana, mitä Ruska on meillä asustanut! Ei kerta kaikkiaan mitään, ei edes nuhaa. Aikaisemmin olen flunssaillut paljonkin.
Syksyn Koiramme-lehdessä oli juttua juuri tästä asiasta. Allergia- ja astmaliitto nykyään jopa suosittelee koiran hankkimista perheeseen kuin perheeseen. Erityisesti pienten lasten tulisi saada nauttia sottaisten koirien seurasta, se takaa lapsille hyvän vastustuskyvyn jopa allergioita vastaan. Valmiiksi allergiseltakaan ihmiseltä ei koiran omistaminen ole täysin poissuljettu vaihtoehto, joskin tapaukset ovat aina yksilöllisiä.
Elävänä esimerkkinä toimin minä itse. Paras päätös koskaan oli hankkia perheeseemme uusi karvainen jäsen minun ollessa yhdeksänvuotias. Vaikka kärsinkin atopiasta, en koskaan saanut koira-allergiaa ja symbioosi koiran kanssa varmasti pelasti terveyteni ja voin nykyäänkin nauttia koirallisen elämästä.
Sänkyyn ei Ruskalla vieläkään ole asiaa, mutta sohvallehan herra saa luvan kanssa tulla kyhnytettäväksi. Eilen se torkkui päiväunia kanssani kuin mikäkin koiravauva välillä lipaisten emäntänsä kasvoja, kuin sanoakseen: "Täs on hyvä just näin".
torstaina, joulukuuta 10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti