Koira vai pelle?

Ruska sai juuri pöljäilykohtauksen. Tuossa se heittelee luunpalaa kuin joku jolla vähän viiraa päässä. Luu lentää ympäri kämppää ja koira juoksee pomppien ja kiemurrellen sen perässä. Välillä se pysähtyy ja katsoo minua. Minä vain nauran ja Ruska saa siitä lisää potkua pelleilylleen.

Ruska on oppinut, että ihmisten nauru on hyvä asia. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja jatkaa hölmöilyään niin kauan kuin yleisöllä naurua riittää. Lopussa se hyökkii syliin ja tulee nuolemaan kasvoja.

Jäin taas kiinni koiralle puhumisesta lenkillä. Juuri kun ohikulkija oli kohdallamme, suustani pääsi huvittuneeseen äänensävyyn: "Ruska, sä oot ihan pönttö koira!". En voinut sille mitään. Ruska pöljäili narun päässä ja kiemurteli maassa ja hölmöili parhaansa mukaan. Useimmiten se sentään kävelee normaalisti, mutta välillä joudumme todistamaan sen hassuttelukohtauksia. Pöljä koira. Siis hyvässä mielessä.

Sanovat että koirat muistuttavat omistajiaan. Meidän porukassa se tarkoittaa sitä, että ulkonäöllisesti Ruska on enemmän isäntäänsä kuin emäntäänsä päin. Luonne on vissiin sitten emännältä peräisin? Tästä ei sitten sen enempää.

Maassa kierimisestä puheen ollen. Olemme käyneet viime aikoina paljon metsässä. Ihmiset ovat yrittäneet kerätä sieniä ja mustikoita ja koira on yrittänyt pitää ihmiset kasassa ja turvassa. Ruska löysi mättään takaa jonkin ihanan hajun, jossa se halusi kieriskellä. Koira oli tyytyväinen. Tapauksen jälkeen Ruskan selässä oli karvat ihan koppuraiset ja haisevat. En edes halua tietää mitä se oli löytänyt! Nyt on vuorossa pesuhetki. Villiintynyt metsäsukkulamme ei saa pitää camouflage-tuoksuaan enää yhtään kauempaa. Se ei sovi kaupunkimiljööseen.