Ruska aloitti viime viikolla agilityn. Poika oli innoissaan kun pääsi jälleen tutulle koirakoululle. Käytännössä innokkuus ilmeni rimpuiluna, maata pitkin toisia koiria kohden venyttelynä sekä haukkumisena. Huomio pysyi kuitenkin tiukkaakin tiukemmin emännässä, kun nakit otettiin esille.
Hyppy meni hyvin. Putki tajuttiin heti. Kepit sen sijaan oli niin Ruskalle kuin emännällekin kova pala. Harkkojen jälkeen oli Ruska aivan loppu. Se makasi koko illan omalla paikallaan taju kankaalla. Pieni aivotyö tekee koiralle (ja emännällekin) hyvää aina välillä.
Eilen Ruska joutui pesulle. Menemme sunnuntaina harjittelemaan koirahierontaa enkä kehdannut ottaa mukaani talven tuiskuissa haisuuntunutta koiraa. Pesu ei ollut ihan kaikkein mieleisin operaatio Ruskan mielestä. Se arvasi suunnitelmani ennakkoon ja meni sohvan alle lymyilemään. Itse pesusessio meni hyvin, koiruus seisoi kiltisti paikallaan. Kuivaus tapahtui luonnonmukaisesti ravistelemalla. Perushepulit tuli heti kun Ruska pääsi kylpyhuoneesta vapauteen. Loppuillasta sain osakseni merkitseviä "kuinka sinä saatoit tehdä minulle niin" -katseita. Seuraavana aamuna minua kuitenkin tervehti unelmanpehmeä ja puhtaalle tuoksuva koiraherra. Oli se sen arvoista!
Joululomasta sen verran, että meillä on kyllä ihan mahtavasti sopeutuva ja kaikkien kanssa toimeentuleva reissukoira. Etälauman valkoisen koirayksilönkin kanssa viikko meni leikkien ja samaa luuta eri päistä purren. Mummolan pellolta tulit porotkin ajettua useamman kerran pois. Siitäs saivat.
Ruska on kuullut useammin kuin kerran kohteliaisuuden, joka menee jotenkin näin: "En kyllä koirista kovasti pidä, mutta Ruska on kyllä aika ihana". Hyvin se kyllä kiteyttää Ruskan luonteen, vai mitä?
2 kommenttia:
Voi Ruska, mikä epäuskoinen ilme ja vino hymy . .
minusta tämä kertoo hyvin Cardin luonteesta, sillä niin monesti ihmiset rakastuu minunkin cardiini =)..
Lähetä kommentti