torstaina, syyskuuta 10

Kuvia ja tonttuja

Ruska on mahdoton kuvattava. Se on täydellisessä asennossa kuvauksellisesti ja heti kun kaivaa kameran esiin ja kyykistyy koiran tasolle, se rynnii syliin ja tunkee märän kuononsa kameran linssiin. Todisteena tästä laitan kolme vähiten epäonnistunutta kuvaa pojasta.

Ruska ja Lotta, eli Ruskan isännän lapsena koulussa askartelema paskartelema keltainen rotta-lelu, joka on päässyt uusiokäyttöön.


Kerrankin se pysyi paikoillaan niin että ehdin räpsäistä.


Se kuuluisa verho, jonka alla poika nukkuu joka päivä makoisat päikkärit.


Olemme jatkaneet Ruskan sosiaalistamista ja käyneet monta kertaa tapaamassa muita koiria. Tänään meni reissu vähän mönkään, kun läheisen koirapuiston olivat vallanneet isot ja innokkaat pystykorvat. Ruska oli ihan alakynnessä ja se haki luotani turvaa useaan otteeseen. Kyykistyin koiran viereen ja murahdin meitä kohti rynniville, joskin ihan iloisille koirille. Toivottavasti Ruska koki olonsa turvalliseksi ja ymmärsi, että minä suojelen sitä. Ainakin se olisi halunnut koirien kanssa enemmänkin leikkiä ja puistosta lähtiessämme se oli ihan reipas. Kaikenlaisia kokemuksia sitä tarvitaan, onneksi suurin osa koiratapaamisista on kuitenkin sujunut hyvin.

Suureksi ihmisten iloksi Ruska on oppinut viimein kierimään ihan itse ilman namipalalla ohjausta. Se saattaa joskus kierähtää, vaikkei sitä siltä pyydäkään. Ruska osaa myös seurata tosi hyvin ja vierellä kävely sujuu erinomaisesti silmiin tuijotellen ja ihmisen liikkeitä seuraten. Sen sijaan lenkkeillessä Ruska vetää aika paljon. Tai no, ei se ihan hulluna vedä, mutta ei se hihna kyllä ihan löysälläkään aina ole.

Ihmisten ja muiden koirien ohittaminen sujuu aina vain paremmin. Tänään ohitimme ihan vierestä kumeasti haukkuvan Susikoira Roin ja Ruska käveli tosi nätisti eikä haukkunut itse yhtään. Välillä se kyllä haukkuu, jokin vastaantulevassa koirassa saa sen innostumaan. Nämä taitavat olla näitä koiramaailman juttuja, joita ihmisten on ihan turha edes yrittää ymmärtää. Toisaalta saanen epäillä Ruskan arvostelukykyä hiukan: koira joka näkee päivittäin tonttuja, ei voi olla ihan luotettavin tietolähde näissä asioissa.

2 kommenttia:

Taija kirjoitti...

Ruskahan on pelkkää korvaa!

Rairai oppii myös nopeasti uutta - nyt kun viimein olen itse sillä saralla aktivoitunut. Meillä on hallussa istuminen, maahanmeno (vaatii vielä käsiliikkeen) ja namin kanssa seurataan hienosti.

Raikulta raikuvat haukahdukset velipojalle!

/taija

Anonyymi kirjoitti...

Hei, aivan ihana blogi! Aivan ihana lukea kuulumisia Ruskasta ja nähdä pojasta kuvia. Tosi hauskoja juttuja ja tuolla aiemmin kirjoitettuja pohdintoja mm. Ruska nimestä - sai aikaan hillittömän hepulin täällä päässä. Kyllä, nimi sopii hyvin pojalle! Olen mahdottoman onnellinen että Ebbalaisen pennulle on löytynyt näin kiva koti!

Terv. äiti-Ebba ja Kati